Tämä on just sellainen tunne, että tekisi mieli satuttaa itseään. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että haluaisi tappaa itsensä, vaan pelkästään satuttaa itseään. Ottaisin tuosta sakset ja tekisin itselleni avohaavan. Tiedän, että tämä voi kuulostaa sairaalta, mutta siinä on jotakin omaa taikaansa.
On jotenkin oudolla tavalla lohduttavaa mennä nukkumaan verta tihkuvan haavan kanssa. Siis semmosen haavan, joka vuotaa hiljalleen verta ja sitä saa suojella paperilla ja valvoa sen kanssa hiljalleen uneen. Ainakin se voittaa unettomana pyörimisen sängyssä. Ainakin siitä on jotain seuraa.
Niin, ja ihan turha ivata ja käskeä mennä hoitoon.
Mulla on hoidot ja lääkkeet. Kaikkea on kokeiltu. Mun takia kaikki on tehnyt jo kaikkensa.
Ei voi mitään. Öitä.
On jotenkin oudolla tavalla lohduttavaa mennä nukkumaan verta tihkuvan haavan kanssa. Siis semmosen haavan, joka vuotaa hiljalleen verta ja sitä saa suojella paperilla ja valvoa sen kanssa hiljalleen uneen. Ainakin se voittaa unettomana pyörimisen sängyssä. Ainakin siitä on jotain seuraa.
Niin, ja ihan turha ivata ja käskeä mennä hoitoon.
Mulla on hoidot ja lääkkeet. Kaikkea on kokeiltu. Mun takia kaikki on tehnyt jo kaikkensa.
Ei voi mitään. Öitä.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Just tänään muuten oli dr. Phil puhumassa viiltelystä ja muusta vastaavasta. En katsonut ohjelmaa loppuun, eli en tiedä mainitsiko se asiasta sittenkin, mutta viiltelylle on (muiden selitysten lisäksi) yksi erittäin luonnollinen sellainen.
Joskus kivikaudella oli erittäin tärkeää että ihminen pystyi haavoittumisesta huolimatta jatkamaan taistelua hengissä pysymisen puolesta. Niinpä haava, viilto tms. antaa voimaantumisen tunteen -en muista mikä aine se on, mutta jotain aivokemiajuttuja. Jokin mielihyvään ja voimantunteeseen liittyvä reaktio.
Huomio keskittyy -ehkä lohdullisen tuntuisesti- sykkivään kipuun ja haavan pakotukseen. Tiedän että se on sairasta, tiedän että se on oma petollinen taikamaailmansa.
Sillä tiedäthän ne kaksi vihollista? Toinen on tyhjyys. Ei mitään, ei kukaan, ei syytä, ei aihetta, ei seurausta, vain onttoa ei-mitään. Se on sietämätön tila.
Toinen on tuska. Ne kumpikin odottavat sinua veitsistä ja saksista piittaamatta kunhan olet aikasi haavaasi hoitanut.
Itse asiassa ne odottavat jopa vahvempina, koska olit ehtinyt luulla että selätit ne.
Ei todellakaan sillä, että olisi helppoa lopettaa jos olet ehtinyt pitkään tuota harrastaa. Tyhjyyttä ja tuskaa ei selätetä vaan niiden kanssa ollaan. Se on saatanallista mutta vaatii vielä enemmän voimaa kuin viillon tekeminen.
Tai siis mistä minä tiedän. Näin täällä.
Olihan tuo viestisi kenties ylipersoonallinen mutta on siinä aika puolueetonta faktatekstiäkin. Helpoin tapa saada keskustelua aikaan ja vastauksia omille jutuille on kehittää joku kriisi ja ongelma, johon porukka sitten reagoi. Tällaisiin tylsiin ja omituisiin vastauksiin ei reagoida, anna, joten minäpä nyt laitan piristyksen vuoksi jotain. Yritä pärjäillä vaikka selvästi itsekin kuulut viiltelijöihin.
Joo älä viitti vittuilla mulle, olen muutenkin pahalla päällä mutta kiitos kuitenkin pärjäilyehdotuksesta. Se oli ihan kivasti sanottu vaikka oletkin tollainen pääsiaukoja.
Joskus joutuu kertomaan itsestään, jos kaipaa vastausta. Itse olen vain lohdutellut toisia ja yrittänyt neuvoa jotenkin. Omia vaikeuksiani en ole halunnut mainita, ja suurimmat niistä olen selvittänyt omin avuin ilman ainuttakaan ystävää tai kaveria. Tasapuolisuuden nimessä mainitsin Nancylle kokemastani psykoosista, että ei kuvittele minun neuvoja jakelevan ilman mitään omia vastoinkäymisiä. Tällähetkellä ei ole mitään sellaista ongelmaa, jonka myöntäisin itselleni.
Mutta ehkä toisilla meistä on se, että emme voi myöntää edes itsellemme, jos vaikeuksia tulee vaan purraan vaan hampaat kovemmin yhteen. Minulla oli vasta omituinen vaihe, jossa joka yö purin huuleni verille, eikä minulla mitään vaikeuksia omasta mielestä ollut.
Onhan tämä kieltämättä aika erikoista olla näkymätön mies, joka kulkee laput silmillä ihmisten ohi, ikäänkuin en edes olisi olemassa.
Minua ei kyllä piristä lainkaan, jos viiltelet itseäsi. Näin anonyyminä sen myöntäminen voi, jopa jotenkin auttaa. Ei se ainakaan minulle mitenkään selkeästi näkynyt edellisestä viestistä. En vaan kyllä tiedä aiheesta oikein mitään.
Olet kirjoitellut paljon viestejä tänä yönä, mut turha miettiä mitään sellasta tuliko hölmöiltyä ja jotenkin paljastettua, että on paha olla. Sä olet antanut itsestäsi tosi vahvan kuvan ja siks sua ei varmasti ekana olla lohduttamassa ja neuvoja jakelemassa. Minä olen kyllä jotain aavistellutkin, kun sä oot aikaisemmin maininnut ettet haluaa itsestäs paljastaa mitään, koska sitä käytettäs sua vastaan. En usko, että sitä kukaan haluaa tehdä.
On varmasti vaikeaa reagoida ihmiseen joka ei kerro itsestään mitään. Ja tiettyä rajaa olen yrittänytkin pitää; toisaalta mitkä asiat ovat sellaisia jotka kertovat ihmisestä jotain?
Totta sekin että viiltelyni oli loppukaneetissa vähän puolinaiseksi jätettynä.
Kirjoitan kai sellaisia viestejä että ei niihin oikein voi mitään sanoa. Tai en tiedä. Ainahan voi kysyä jos asia tuntui jääneen kesken. Ja mitä se vahvuus on? Minä vain kirjoitan näitä juttuja tänne. Niin ja sitten olen pelottava tai jotain. Ehkä. Miksi?
Olen vain päätynyt vastailemaan muiden juttuihin mutta en saa aikaan mitään järkevää keskustelua. Jotain sosiaalista tunarointia tämä taholtani varmasti on. En yhtään tiedä miten viesteistä saa sellaisia ettei keskustelu tyrehdy siihen. Pitääkö kysellä kaikkea, pitääkö olla kriisi menossa, pitääkö provosoida vai seisoa päällään nojatuolissa?
Neuvonantajan roolissa ei voi oikein aina odottaa vastausta. Jos vastaus on liian tyhjentävä, siihen on vaikea vastata mitään muuta kuin, kiitos neuvosta. Mentorointia ei anna mielletä ystävyydeksi.
Sellanen yhtä neuvoton vertaiskokemus samassatilanteessa olevalta on se mihin varmasti saa vastauksen. Eriasia sitten onko heillä työkaluja käsitellä asiaa, kun molemmilla on samavaiva. Oliskin nämä ongelmat vaan sellaisia, että vaihdeltais täällä keskenämme vain työkaluja. Minulla on vasara, jos joku haluaa lainata. Ei kellään olis sahaa.
Minusta ihmisestä kertoo eniten sellaiset jutut, kun ei enää pidä täysiä suojavarutuksia yllä. Se juttu sairaalareissusta oli kyllä ihan mieleenpainuva tarina. En ihan odottanut sellaista herkkyyttä.
Mutta ihan samanlaisia ajatuksia on minullakin ollut, että onkohan sitä norsu lasi kaupassa. Minä nyt onneksi olen selvinnyt kaikkein suurimmasta haasteestani voittajana ja jotain neuvoja uskallan muillekin antaa siltä pohjalta. Jotkut pienemmät asiat on sitten minullekin tosivaikeita ja paljon minua heikommassa tilassa olevat sitten pärjäävät niissä minuakin paremmin, vaikkapa nämä sosiaaliseen vuorovaikutukseen kliittyvät.
Koko minun elämäni ajan, on keskustelu tyrehtynyt aina siihen kun minä tulen paikalle. Liityin jokuaika sitten netti roolipelissä yhteen yhteisöön. Toiminta loppui muutamassa viikossa minun tulosta. En ihmettele yhtään, vaikka olisi johtunutkin minusta. Onkohan olemassa jotain vastenmielisyyden auraa? Olen nimittäin minäkin täysin pihalla näissä asioissa.
En oikeastaan ollut ajatellut niin että toiset olisivat neuvonantajia ja toiset niitä jotka kysyvät ja vuodattavat. Mulla ainakaan ei ole mitään pätevyyttä toimia neuvonantajana, mun teksti on ehdostusluontoinen tai edes jotain kommentoiva.
Totta, nyt kun rupesin ajattelemaan millaiset viestit ovat kommunikoinnin kannalta hyviä, niin olen ihan metsässä.
Minun pitäisi aloittaa uusia keskusteluita ja kysyä että mistä johtuu että jos sejase ei soittanutkaan mulle ja nyt oon tosi rikki. Voisin kertoa tukanvärin ja painon ja kysyä että johtuuko ongelmat näistä. Tai ihan sama.
Nyt kun aamulla ajattelee niin ihan kuollut paikkahan tämä on: mitä mä tänne mitään kirjoitan? Joskut jotkut keskustelee hetken aikaa jostain mutta siihen se sitten jää.
Mulle täällä kirjotukset tulee just sopivan hiljaa. Sinkkupalstalla en pysy mukana, kun menee niin vauhdilla. Kirjotan vielä niin hitaasti ja harkiten, että menis koko päivä, jos kaikkeen vastailisin. Sitten kun on porukkaa palstalla valtavasti, kirjotellaan vaan sellaisia letkautuksia ja heittoja, jotka ei oikein sano yhtään mitään.
Ettei sulle olle kehittymässä piilevä nettiriippuvuus? Sitä saa varoa itsekukin.
Käyn varmaan kymmenellä palstalla ja kaikki ne on liian hitaita. Sellaset palstat, joilla ei tarvii ajatella mitä kirjottaa on ne suosituimmat.
Ja ajattelua vaativille palstoille ei kirjoita oikein kukaan. Kun keskusteluun ilmestyy pari viestiä viikossa, voi olla jo tyytyväinen.
Tuon samankaltainen ulkopuolisuus ja pihalla olo muiden jutuista taitaa vaivata aika monia yksinäisiä. Ainakin itse olen täysin ulkopuolinen lähes kaikkialla. Mut toivottavasti kukaan ei koko päivää vietä tämän palstan ääressä. Kyllä tänne juttua tulee, kun välillä tekee jotain ihan muuta.
Ei ole nettiriippuvuus. Minä en käy kymmenellä eri palstalla.
Ongelma ei ole siinä että toivoisin hirveää actionia. Olen vain huomannut kirjoittavani jotakuinkin itsekseni -teksti ei saa mitään reaktiota eli ihan yhtä hyvin voisin kirjoittaa tekstini tuohon olohuoneen seinälle. Mitä varten kirjoitan tänne (enkä esim. tee omia muistiinpanoja)? On vähän ollut sellainen olo että olen yrittänyt pitää keskustelua yllä ja vastailla muiden juttuihin, mutta miksi mä sitä teen jos mun viestit jää lillumaan sinne itsekseen?
En tiedä onko tämä varsinaisesti ulkopuolisuudentunne. Tämä vaan ottaa enemmän kuin antaa. Koeta itse kuinka mielekästä on kirjoittaa pitkähkö viesti tai vastausviesti, johon kukaan ei reagoi mitenkään tai vain parilla sanalla.
Ansaitsetko enemmän huomiota? IT-viestinnän ammattilaiset avuksi.
Noi tekstin mukaan tulevat linkkimainokset on kivoja. Siinä tuli neuvokin. On tämä Suomi24 fiksu.
Olen minäkin joskus tuntitolkulla rustannut todella tyhjentävää ja fiksua viestiä ja sitten ei tule kunnon vastausta. En tosin ota sitä kovin raskaasti, koska jo pelkkä asioiden pohtiminen sinällään antaa minulle jotain. Tuo huomion tarve on kyllä täysin yksilöllistä. Minä olen oppinut tulemaan hyvin vähällä toiveen.
Oletko luonteeltasi muuten enemmän ulospäin vai sisäänpäin suuntautunut? Minun kaltaisella introvertille yksinäisyys ja huomiotta jääminen on aika luonnollista. Mutta en oikein tiedä, miten ulospäinsuuntautuneet suhtautuvat yksinäisyyteen. Ehkä yksinäisyys on lopulta vaikeampaa ulospäinsuuntautuneelle. Vaikka en minä oikein tajua mitä niiden päässä oikein liikkuu. Yksinäinen ulopäinsuuntautunut voisi kyllä olla aika erikoinen tapaus, eräänlainen paradoksi.
Voitko muuten yhtään valottaa, miksi olet yksinäinen? Vaikka ihan yleisellä tasolla, ettei mene liikaa haavojen repimiseksi. Itse vastasinkin Sheilan aiheesta tekemään kyselyyn nimimerkillä "V***t minusta".
Ei kyse ole huomiosta vaan kirjoittamisen turhuudesta, epämielekkyydestä. En osaa kirjoittaa sellaisia juttuja että niissä olisi jotain pointtia. Huomaa, etten ole väittänyt tekstieni olevan fiksuja :O
Niinpä olisi paljon parempi kirjoittaa itsekseen vain itselleen, eikä missään palstalla. Toisaalta kun olen tänään illalla miettinyt, mihin palstalaiset reagoivat, niin vastaus on surullinen. Keksit sen itsekin kun mietit ja muistelet. Eli ei täällä sikäli kukaan huomiota saa.
Se on paska homma. Täällä jaksetaan puhua ainoastaan niistä raflausjutuista ja muuten maataan niin kuin kalat kylmätiskillä. Eli piristytään kriisin ajaksi. Ei hyvä.
En osaa yhdistää asiaa ulospäin- tai sisäänpäin suuntautumiseen. Minusta kyse on vain mielekkyydestä ihan temperamentista riippumatta. Siis siitä, että onko mieltä kirjoitella viestejä palstalle joka on puolikuollut raato.
Tänään tai siis eilen tuli enemmän viestejä tuon laskurin mukaan kuin sinkkupalstalle. Sinun varmaan kannattaisi kokeilla jotain chattia. Tämä mielipide kirjoittelu on vähän hidas tapa, eikä ihan paras tapa viestiä. Itse en koskaan chattaile, joten en noista chateista mitään tiedä.
Kunnon riita taas vetää aina katsojia ja yleisöllä on hauskaa. Näkeehän sen kadullakin. Se on ihmisen luonne. Vaikea kyllä keksiä mitään kaikkia yhdistävää hyvää aihetta, kun yksinäisiä on niin moneen junaan.
Minulla on taas vaihe, jossa pohdin elämän merkityksettömyyttä. Ei mitään itsetuho juttuja, en pysty sellaiseen, vaan enemmän omaa paikkaa maailmassa. Tämä kirjoittelu ei tunnu yhtään turhemmalta kuin rahan perässä juokseminen. Minä tyydyn vähään ja en oikein ymmärrä ketä varten yksinäisen pitäisi elämässä menestyä. Ketä varten täydellisen yksinäisen ihmisen pitäisi hulluna heilua uhrautuen jumalallisen kilpailukyvyn puolesta? Olisi pitänyt syntyä buddhalaiseen yhteiskuntaan. Sarjassamme älytöntä jossittelua.
Miten repäistä itsensä irti, katkaista kahleensa ja juosta vapauteen? Ei vaan ole mitään paikkaa mihin paeta. Pitäisi varmaan ryhtyä kapinaan julistamalla itsensä Buddhaksi.
Porukka nauttii riitelystä ja kahnauksesta. Se on ilmiö joka tällä palstalla rehottaa. Vaisu keskustelu ei millään anna torailuun aineksia, sitten kun yrittää jotain niin tullaan sörkkimään.
Yksityiskohtainen esimerkki on osin omaa syytäni, mutta vaikkapa keskustelu Aki Kaurismäen elokuvasta osoittautui mahdottomaksi. Niinpä sen elokuva-aiheen alla on kinaketju joka koskee kaikkea mahdollista muuta kuin Kaurismäen elokuvaa. Olen itse sitä ollut mukana väsäämässä.
Olisin silti halunnut keskustella Aki Kaurismäestä.
Ei tätä saa keskustelupalstaksi millään. Enkä minä ole mikään oikea henkilö sellaista sopivaa ilmapiiriä luomaan -päreet paloi niin kuin tiedät.
Onhan mielekkyys yksilöllistä mutta asiassa on jotain lähtökohtaisen ristiriitaista, jos paikan nimi on keskustelupalsta ja ainoa mitä saan aikaan on tappelu tai keskustelu itseni kanssa.
Eipä tässä mitään. En ole varannut koko elämääni tämän palstan enkä netin varaan.
Tykkäätkö muuten ihan yleisestikin rikkoa rajoja? Vähän aikaa minäkin ihmettelin viimeyönä tuota sinun kirjoittelua.
Minulla on muuten mielikuva, että Kaurismäen elokuvat on vähän tylsiä taide-elokuvia. Mikä niissä on niin viehättävää, että niitä kannattaa katsoa? Epäilen etten pitäisi kovin "mielekkäänä" niiden katsomista. Voit yrittää käännyttää, jos viitsit. Itse tykkään enemmän tällaisista filmeistä kuin Matrix, Fight Club jne. Hyviä filmejä vaan tehdään uskomattoman vähän, tusinakamaa sitäkin enemmän. Siis sellaisia jossa tarinaan ja juoneen olisi panostettu kunnolla, olematta kuitenkaan yli taiteellinen tai teennäinen.
Mikä missäkin asiassa on raja? Hyvin vaikea antaa yleismääritelmää, luopukaamme sellaisen väsäysyrityksistäkin :)
Ehkä yksi kriteeri on se, että ei tahallaan eikä mielellään vahingossakaan satuteta ketään.
Rikoinko sellaisen rajan jota ei olisi saanut rikkoa? No, rajojen rikkominen ei ollut mikään tarkoitus sinänsä. Mietin vain hetken mitä teen ja päätin vastata itse itselleni. Sen tehtyäni ajattelin katsoa muitakin viestejäni ja oli tavallaan mielenkiintoista, ihan kuin se todella OLISI OLLUT KESKUSTELU ITSENI KANSSA! Aika outoa.
Mitä se taide-elokuva on? Hittoon kategoriat. Ja aika inhorealistista, rupuista meininkiä sillä Kaurismäellä on. Tykkäsin siitä kun se ei suostunut Oscar-ehdokkuuteen ja kritisoi jotakin Bushin hommia samassa yhteydessä. Se ei tietenkään tee elokuvasta mahtavaa.
Matrix on ok.
Siellähän se raja kulkee toisten uhriksi alistamisessa ja sortamisessa. Eli ei ollut lähelläkään. Ei tuo itsensä kanssa keskustelu niin tavatonta ole. Kyllähän se Klonkkukin omassa seurassaan viihtyi. :)
Joo, ei Amerikan vastaisuus vielä tee elokuvasta hyvää. Rammsteinin America kappale oli valtava hitti, kun hieman usaa arvosteltiin, mutta ei todellisuudessa kovinkaan ihmeellinen. Kun se nyt oli usa vastainen niin kaikki diggas.
Inhorealismi ja rupuisuus ei kyllä ensi-istumalta kiinnosta. Oliko se joku Andalusialainen koira, jossa silvottiin ihmisen silmää.(Tarkistin wikistä, on se.) Moni ulkomaalainen on muuten sanonut ettei koskaan halua käydä Suomessa, jos täällä on samanlaista kuin Kaurismäen elokuvissa. Kai se on kuitenkin hyvä, että joku kertoo vaikka syrjäytyneistä ja kilpailu yhteiskunnan kelkasta pudonneista. Ja kun nykyiset lapset on aikuisia, en ihmettelisi yhtään, jos Kaurismäen Suomi kuva olisi lopulta totta. Nykyinen meno kun ei ihmisen elämälle oikein merkitystä anna.
Onko sulla livenäkin sana hallussa yhtä hyvin kuin täällä kirjoitellessa? Tuli vaan mieleen kun juttua näyttää irtoavan aika tavalla. Oletko livenä ujo, hiljainen ja vetäytyä? Sullahan taisi olla kavereitakin jos en väärin muista?
En osaa määritellä kaveria. Silti sitä sanaa täällä joskus käyttelen; kuulostaisi omituiselta käyttää kiertoilmausta "henkilö jonka tunnen".
Livenä olen vähän vaihteleva. Yleensä olen aika rauhallinen, mutta nyt on koti-irmalla paha päivä (niin kuin jotkut ovat huomanneet). Luulen että tekstini ovat jonkin verran räävittömämpiä kuin liveminä. Tekstissä ei voi kommunikoida eleillä ja kirjoitusta pitää hieman kärjistää jos haluaa sanoa sen mitä aikoo.
En usko että olen ujo. On monia asioita joita pelkään tosi paljon, ihmisiin liittyviä asioita. Ei se silti ihan ujoutta ole.
Monia asioita tyydyn seuraamaan sivusta ihan vain siksi että en ole kiinnostunut. Pidän rauhallisista ihmisistä jotka jaksavat ja tajuavat kiinnostua asioista-
Kaurismäen dyykkarit, kodittomat alkoholistit vetoavat huumorintajuuni. Ne ovat julmia kuvia mutta samalla näen itseni tai sen kansan jonka tunnen.
Toisaalta sen kurjuuden keskellä on kauniita asioita ja käsittämättömästi toivoa.
Sitä paitsi Kaurismäki on aika leikkisä, mitä ei välttämättä heti huomaa. Mies vailla menneisyyttä laittaa (omalle koti-irmalleen, sen nimi ON Irma) illallista ja kaataa mielettömän lastin suolaa sinne. Se tekee sen niin tyynesti että katsoja ei välttämättä tajua että puoli pakettia hulahti.
Oletko sä miettinyt syitä sun yksinäisyyteen? Mihin olet päätynyt? Onko tänään parempi päivä kuin eilen?
Katkera mieskö sinä olet? No, punaiset sortsit piristää näin talvellakin =)
Tietysti olen miettinyt, yksi syy on sairaus jonka huomaa kyllä jos minun kanssani on yhtään enempää tekemisissä. Asia sinänsä ei rajoita, mutta näen toki heti jos jollakin on vaikeuksia suhtautua siihen luontevasti tai asiallisesti.
Enkä minä mihinkään juoruilevaan, itsekeskeiseen akkalaumaan ole itseäni tunkemassakaan. Paljon mullakin on opittavaa, mutta ei nyt kenen kanssa tahansa, tiedät mitä tarkoitan?
Tämä on tällainen biletys- ja humalakulttuuri, ei ystävyyskultuuri. Ihmiset ovat riehakkaassa humalassa ja kertakäyttökamaa toisilleen.
Ja pelko. Silmitön pelko. Ihmiset voivat olla yksiä paholaisia tosilleen.
Onko vaikeaa löytää kaveri/kavereita? Herätys nyt! Hanki mielummin vaikka joku marsu, kissa tai muu eläin. Tai sitten joku iso pehmolelu jota voit halia. Kirjakin on hyvää seuraa. Voit lukea niin kauan kunnes alkaa unettamaan. Jooga vois olla hyvä juttu. Voit myös alkaa urheilemaan päivittäin. Lenkkeilet vaikka, niin unikin maistuu yöllä paremmin. Kunhan et nyt vaan itseäs viiltele yksinäisyyden takia. Kerrohan meille miksei hoidot ja lääkkeet ole auttaneet? Mitä sä oikeasti kaipaat? Olitko sä muuten se joka asuu Rovaniemellä?
Kun nukkumaan mennessä velloo paha olo päässä, niin ei siihen mitkään kirjat auta. Ei niihin pysty keskittymään, jos mieli on muualla. Lisäksi olen liian iso uskomaan pehmoleluihin.
Tarvitsen jotain sellaista konkreettista, joka on niin vahvaa, että siihen keskittyvä huomio on täysin pois muista ajatuksista. Eli jos hammas on kipeä, niin lyö varpaasi terävään nurkkaan. Huomio siirtyy hampaasta varpaaseen.
En halua enää unilääkkeitä. Pidän taukoa, jotta elimistöni ei tottuisi niihin liiaksi.
Jeps, olen se sama juuri sieltä. Valitettavasti.
Eli sulle ei riitä tai sä et tarvitse ihmistä/ihmisiä elämääsi? Tai siis sellaiset ei voisi vaikuttaa sun varpaiden seiniin hakkaamista ja viiltelemistä? Mistä se perimmäinen paha olo sitten johtuu? Yksinäisyys oon varmaan syy muiden joukossa? Mikä on se pahin juttu?
Totta kai tarvitsen kipeästi ihmisiä elämääni. Jos minulla olisi hyvä ystävä, niin mitä luultavammin se riittäisi. Sitten en luultavasti enää satuttaisi itseäni. Siihen ei olisi enää mitään tarvetta. Saisin mielihyvää kaverista niin paljon, ettei minun tarvitsisi kompensoida sitä jollain älyttömyydellä.
Lapsi itkee niin kauan, että joku tulee, ottaa syliin ja lohduttaa.
On totta, että yksinäisyys on vain yksi syy muiden joukossa, mutta jo yksinäisyyden poistumisella paha olo ainakin puolittuisi. Toki on tätä kaikkea muuta. On menneisyyttä, on mielenterveysprobleemia ja on vaikka mitä, mutta nekin voisivat tuntua kevyemmiltä, jos ei olisi yksinäinen.
Musta sä saat kaverin :)
Jos nyt semmonen mahdollisuus, että haluaisit ottaa yhteyttä minuun, niin osoitteeni on edelleen se sama eli: [email protected]
Olisihan se mukava yllätys, jos uusi ihminen pistäisi postia ja jaksaisi taas innostua, mutta en kuitenkaan odota liikoja. En oikein tiedä, mitä tarkoitit: haluatko olla kaverini jossain bittimaassa, oikeasti tai vain hengessä mukana.
Enivei, mulle saa mailata.