Hei kaikki odottajat!
Halusin kysyä teiltä mielipidettä, kun en ole ihan päätösksestäni vielä varma. Olen 25 raskausviikolla ja asummme mieheni kanssa noin 1,5 vuotta yhdessä. Olemme avoliitossa ja eka yhteinen lapsi tulossa. No nyt eilen mies ilmoitti jättävänsä meitä jos en anna lapsellemme hänen sukunimensä. Ilmoitti kylmästi , että ellei niin käy , hän etsii uuden naisen, joka synnyttää hänelle lapsia ja antaa "OIKEAN" sukunimen heille. Meinasin itkeä. Sanoi, että lapsensa sitten ei ole hänen, eikä hän tunnista sitä omakseen siinä tapauksessa! Pitääkö minun kestää nämä haukkumiset, kun joka viikko saan kuulla kuinka idiootti olen ja V* sitä ja v*tätä. Tuntuu etten enää pysty elämään näin. Yleensä hän kyllä pyytää anteeksi parin päivän päästä, mutta ei ikinä lopu siihen. Kertokaa hyvät ihmiset, kannattaako elää sellaisen miehen kanssa vai onko järkevämpää heittää koko mies pihalle? Vaikea päätös edessä, neuvokaa, pyydän!
Halusin kysyä teiltä mielipidettä, kun en ole ihan päätösksestäni vielä varma. Olen 25 raskausviikolla ja asummme mieheni kanssa noin 1,5 vuotta yhdessä. Olemme avoliitossa ja eka yhteinen lapsi tulossa. No nyt eilen mies ilmoitti jättävänsä meitä jos en anna lapsellemme hänen sukunimensä. Ilmoitti kylmästi , että ellei niin käy , hän etsii uuden naisen, joka synnyttää hänelle lapsia ja antaa "OIKEAN" sukunimen heille. Meinasin itkeä. Sanoi, että lapsensa sitten ei ole hänen, eikä hän tunnista sitä omakseen siinä tapauksessa! Pitääkö minun kestää nämä haukkumiset, kun joka viikko saan kuulla kuinka idiootti olen ja V* sitä ja v*tätä. Tuntuu etten enää pysty elämään näin. Yleensä hän kyllä pyytää anteeksi parin päivän päästä, mutta ei ikinä lopu siihen. Kertokaa hyvät ihmiset, kannattaako elää sellaisen miehen kanssa vai onko järkevämpää heittää koko mies pihalle? Vaikea päätös edessä, neuvokaa, pyydän!
Vastaukset 7
Vanhimmat
..joudun sanomaan ettei se pihalle heittäminen aina ole ainoa ratkaisu eikä mikään helppo vaihtoehto. Pääseehän sillä ongelmasta kerralla eroon, mutta aiheuttaa paljon surua ja murhetta ja niitä tunteita ei raskaana oleva todellakaan tarvitse. Sen takia olen alkanut sanomaan kaikille eroa harkitseville, että kokeilkaa ensin parisuhdeterapiaa. Kokeilkaa ihan oikeasti. Joskus ulkopuolisen puuttuminen asiaan saa toivotunlaisia reaktioita aikaan ja miehesi tajuaa käyttäytyvänsä idioottimaisesti. Ja jos miestäsi rakastat ja jos hän pohjimmiltaan kuitenkin rakastaa sinua, niin älkää heittäkö sitä rakkautta menemään yrittämättä ensin kaikkenne suhteen hyväksi.
Käykää keskustelemassa ongelmistanne yhdessä. Siitä voi olla enemmän apua kuin uskottekaan. Ei seurustelu ole sellaista, että joko ollaan tai sitten ei olla. Suhteen hyväksi täytyy tehdä töitä, teidän molempien ja jos huomaat ettei miehesi tee töitä, sun pitää opastaa hänet oikealle tielle eikä vain heittää kylmästi menemään..
Jaksamisia sinulle, voin kuvitella että olet aika vaikeassa tilanteessa!
millä perusteella se hänen nimensä on se _oikea_ sukunimi? sinustahan se vauva tulee, eikä sinullakaan ole hänen nimeään, miksi siis vauvalla pitäisi olla?
mutta oikeasti... jos tämä on vain jäävuoren huippu, kuten annoit ymmärtää, ja tämä jatkuva henkinen väkivalta on arkipäivää, niin minä kyllä miettisin vakavasti suhteen jatkoa. ei kukaan voi mieleltään terveenä elää suhteessa, missä häntä ei arvosteta eikä hänen toiveilleen, tarpeilleen tai mielipiteilleen anneta mitään arvoa vaan puoliso kuvittelee voivansa määrätä ja määritellä suhteessa kaiken. jopa toisen ajatukset.
jotenkin minulle jää sellainen olo, että toivoisit miehesi muuttuvan. ikävä kyllä, tuon luonteisilla ihmisillä ei ole tapana muuttua koska he eivät nää omassa toiminnassaan ja ajattelutavoissaan mitään väärää. kaikki vika on aina toisissa ja niitä on sitten helppo syyttää. sanon tämän, koska itse olen vastaavassa tilanteessa eronnut 10 vuotta sitten silloisesta avokistani. tosin minä odottelin vielä 2 vuotta kauemmin ja sitten mukana olikin jo tuon henkisen väkivallan lisäksi fyysinen väkivalta.
eipä sinulla oikeastaan ole kuin kaksi vaihtoehtoa: joko saada mies ymmärtämään missä mennään ja että nykyisellään tilanne ei voi jatkua. ja ellei hän nää tarvetta muutokseen tai suostu edes puhumaan asioista asiallisesti niin sitten on parasta että etsit ikioman asunnon itsellesi ja vauvalle.
ja nuo hänen lapselliset uhkailunsa isyyden tunnustamisesta jne. voit jättää kylmästi omaan arvoonsa. vastuuta lapsestaan hän ei pysty välttämään mitenkään. koska ette ole naimisissa saat isyystestin veloituksetta kunnan puolesta kun puhut asiasta sosiaalitoimessa ja mies on velvollinen hoitamaan oman osuutensa lapsen elatuksesta. oli sitten mitä mieltä tahansa.
tosin tässä kohtaa neuvon sydämestäni, että koska tilanne on nyt jo tuolla mallilla, älä missään tapauksessa lapsen synnyttyä laita nimeäsi yhteishuoltajuuspaperiin. vaikka mies muuttaisikin nyt mieltään ja tunnustaisi isyyden ilman verikokeita, kieltäydy allekirjoittamasta automaattisesti sitä yhteishuoltolappua. sitä ne ainakin täällä tyrkyttää samaa syssyyn, mutta mielestäni ei ole järkevä ratkaisu noin epätasapainoisen ihmisen kohdalla. joutuisit vielä suuremman p**kakuorman alle tulevaisuudessa hänen osaltaan....
Onko tämä ainoa asia mistä miehesi kiristää ja uhkailee noin? Jos hän on koko ajan joka asiasta tuollainen miettisin mitä teen, mutta jos tämä on ainut asia niin toisaalta ymmärrän myös miestäsi.
Koska, yleensä monille miehille on iso ja tärkeä asia, että lapsi perii hänen nimensä. Itse olen naimisissa ja esikoisellemme luonnollisesti tulee miehen sukunimi, mutta jos emme olisi niin lapselle tulisi silti mieheni sukunimi.
enempää sun mieltäs mutta mikä helvetti sut saa lisääntyy tollasen kyrvän kanssa?Tuskin se on parissa kuukaudessa gentlemanista tollaseks muuttunut...Toki ymmärrän jos ehkäsy petti eikä A ollut vaihtoehto.. Mutta miettisitte hyvät ihmiset kaks kertaa keneen haluutte sitoutuu loppuelämäksenne lapsen kautta. Sit vasta hankkisitte niitä...
Ihan vaan tohon nimiasiaan. Meidän vauva saa minun sukunime, eli äidin nimen. Se on mulle tärkee juttu, koska minä oon kummiski lasta 9kk kantanut ja synnyttänyt. En todellakaan oo niin pyyteetön ihminen, että kaiken tän jälkeen antasin lapsen isänsä nimelle!
Kun ei tiedä tilannetta kokonaisuudessaan. Minä olen samaa mieltä sen kirjoittajan kanssa, joka pyysi menemään keskustelemaan asiasta jonkun ammattilaisen kanssa. Tämä siinä tapauksessa, ettei keskustelu asiasta välillänne onnistu. Me juttelimme sukunimiasiasta ennen kuin ryhdyimme lasta tekemään ja olen sitä mieltä, että lapsi saa äidin sukunimen niin kauan, kuin emme ole naimisissa. En kuitenkaan tiedä vieläkään kumman nimen valitsen. Oikeus nimenantoon on äidillä niin kauan kuin ette ole naimisissa. Avomiehelleni on ihan sama kummanimen annan, joten saan muutenkin päättää itse. Mutta keskustelua keskustelua. En usko ongelman olevan nimessä vaan jossakin muussa.
Tääkin niin jännä juttu miten ihmiset voi ajatella niin eri tavalla. Itse en pidä niin kamalana kantaa lasta 9kk ja synnyttää (tosin synnyttämisestä en vielä tiedä kun ekaa odotan ja kohta sekin edessä), että pitäisi alkaa itselleen niin kuin jotenkin palkintoja haalaamaan vaik tuolla nimiasialla. Kuitenkin jos pariskunnalla asiat hyvin ja rakastetaan toisia niin ihan hyvin voi antaa isän nimen kun se kuitenkin on jotenkin perinteisempää.. Ja varsinkin jos yhtään epäilee et joskus vois naimisiinkin mennä :) Mutta, todellakin tämä on ihan jokaisen oma asia ja jokainen tekee miten parhaaksi näkee.