KERROPPA nyt

IHAN OMIN SANOIN? Ihan rohkeesti vaan noista valtuustoalotteistasi yksi,kun tänne muutenkin kirjoittelet. Valheella on sitten lyhyet jäljet muista se. TERMINAATTORI
9281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

tännee maakuntaankin.Ei täällä noiden Helsingin luikureiden takia vaalityötä tehdä.HÄMÄLÄINEN

Äänestä
  • tee itsennekään vuoksi mitään vaalityötä, kuhan lörpötätte. Eikä teitin vaalityöllä olisi hesalle mitään hyötyäkään, sillä juntit on juntteja, eikä niillä ole sijaa majatalossa, eiku eduskuntatalossa.

    Äänestä

tänne maakuntaankin oikein rehellisesti mitä olet saanut aikaan?Ei täällä vaalityötä tehdä ketkujen kanssa. NOKIAN renkaat.

Äänestä

Eihän persuille edes kuulu imagoon mikään aloitteiden teko!
Hehän keskittyvät kylvämään katkeruutta, toistelevat samoja; jo Veikkovainaan kehittelemiä letkauksia, haukkuvat kaikki muut ja vastustavat kaikkea mahdollista - koska silloin pääsevät julkisuuteen.
Eipä ole persujen eduskuntavaalien tavoitteissakaan listalla koulutuksesta, kuin supistamisia. Vähentäisivät korkeakouluihin otettavien määriä!
Olisi siinä sivistysvaltio Suomi!
He kertovat siellä, että koulutukseen otettavien määrän oltava TÄMÄNHETKISEN tarpeen mukainen!

Wanhat persuparjatut puolueiden henkilöt katselevat siihen, mitä Suomi mahd tarvitsee 10..20 vuoden kuluttua. Koulutuksien muutokset kun ovat hitaita ideasta valmiiseen osaajaan.

Siinä eräs osoitus persujen tietämättömyydestä.
Valitan..

Äänestä
  • esittää valtuustossa LOPPUSI kaudella,REhellinen vastaus kansalaisille,mutta eipä tule alotteita.KIITOS MÄENPÄÄ kun paljastit tämänkin mätämunan keskuudestamme. HYI SAATANA.

    Äänestä

  • SADEMIES aiot kirjoitti:

    esittää valtuustossa LOPPUSI kaudella,REhellinen vastaus kansalaisille,mutta eipä tule alotteita.KIITOS MÄENPÄÄ kun paljastit tämänkin mätämunan keskuudestamme. HYI SAATANA.

    Aloitteita ei pidä tehdä harkitsemattomasti, sillä pienenkin aloitteen käsittelykustanukset Helsingin kokoisessa kaupungissa nousevat helposti yli 3500 euron. Alotteita tehtailemalla saa tietysti julkisuutta, mutta aiheutetut kustannukset ovat sitten poissa muusta toimninnasta.

    Tässä sitten muutamia alotteita kun kysytään:

    1.Kaupungin laskutuksen nopeuttaminen ja muu järkiperäistäminen.

    2. Ruoholahden torin käytön parantaminen

    3. Liikuntarajoitteiseten inva-VC:iden määrääminen palvelurakennusten jokaiseen kerrokseen.

    4. Tapaninkylän-Kotinummentien liikenneturvallisuuden parantaminen

    5. Meluttoman asvaltin käyttö Kehä I:n ja Tuusulantien rampella

    6. Säilytysturvalliset polkupyörätelineet paikallisasemille

    7. Sotaveteraanien maksuton pysäköinti pääkaupunkiseudulla

    8. Hallimaksujen poistaminen urheiluseuroilta nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi

    9. Kaarlenkadun hotellin muuttaminen kodittomien miesten asuntolaksi

    10. Pitäjänmäen-Sulkapolun jalankulkijoiden turvallisuden parantamiseksi

    12. Herttoniemen metroaseman liityntäpysäköinnin parantaminen

    13. Viikin normaalikoulun kohdalle lapsista varoittava liikennemerkki

    14. Määrärahan varaaminen liikenteen sujuvuutta edistävälle toimikunnalle

    Tässä ei ole kaikkia niitä alotteita, jotka olen tehnyt tai joiden teossa olen toiminut yhteityössä muiden valtuutettujen kanssa.

    Myös tänään teen yhden julkista liikennettä palvelevan aloitteen, joka osaltaan nopeuttaa toteutuessaan ihmisten työmatkoja ja lisää liikenneturvallisuutta.

    Mätämunia taitaa olla aika paljon jossain muualla tekemässä valheellisia paljastuksiaan.

    Äänestä

  • Olli Sademies kirjoitti:

    MITÄ tämä MÄENPÄÄ oikein hakee? KYSYY EHDOKAS TAMPEREELTA. Pahaa tekee.

    Äänestä

  • PELKKÄÄ ASIAA. kirjoitti:

    MITÄ tämä MÄENPÄÄ oikein hakee? KYSYY EHDOKAS TAMPEREELTA. Pahaa tekee.

    saada ukos Hesan piiristä...meneen samaa tietä kun Sormokin? PETTYNYT!!!!TAAS.

    Äänestä

  • PELKKÄÄ ASIAA. kirjoitti:

    MITÄ tämä MÄENPÄÄ oikein hakee? KYSYY EHDOKAS TAMPEREELTA. Pahaa tekee.

    Kyllä ehdokkaan kannattaa aina kirjoittaa nimellään.Nimi on nimittäin tärkeää,kun me äänestäjät teemme äänestyspäätöksiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

SADEMIES kerran kirjoitti:

IHAN OMIN SANOIN? Ihan rohkeesti vaan noista valtuustoalotteistasi yksi,kun tänne muutenkin kirjoittelet. Valheella on sitten lyhyet jäljet muista se. TERMINAATTORI

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu