Elämäni kamalin

Nyt tulee täällä Pirkanmaalla tosissaan lunta myrskyn kanssa.Näkyvyys tiellä oli puuskissa 20 metriä eteenpäin ja tuulilasinpyyhkijöistä joutui kahden kilometrin välein irröttamaan jääkokkareet irti,matkanopeutena max.40 km/h.
Tämmöisessa kelissä en muista koskaan ajaneeni...
231861
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Viiden aikoihin lähdin kotiinpäin espoosta. Pahalta näytti, mutta kunhan moottori lämpeni sen verran että huuru poistui tuulilasista paljastui karu totuus.

Vesisade.

Rankahko toki, mutta ihan pelkkää vettä.
Jostain syystä noin puolet kuskeista eivät tätä huomanneet, vaan junnasivat moottoritiellä 80 km/h nopeuksilla. Eipä mitään, oikeaa kaistaa pääsi suurimmasta osasta ohi. Pelkäsin kyllä että kaupungissa ruuhkat odottaisivat.

Vaan kuinkas kävikään. Koukkasin aluksi kallioon päin, eikä ruuhkasta oikeastaan tietoakaan. Olin kuitenkin varma että lähtiessäni lahdentien suuntaan olisi edessä tuttu parikymmenminuuttinen jonotus arabian valoihin. Vaan ei ollut. Ihmettelin mistä moinen voisi johtua, kunnes saavutin valot - ja ne eivät olleet toiminnassa. Loistavaa. Hyvä veto kerrankin kaupungilta sammutella turhia valoja liikenteen sujuvoittamiseksi... [/ironia].

Äänestä
  • Tampereella on tällä hetkellä viisi astetta pakkasta.Tiekamerat näyttivät samaan aikaan Inkooseen viisi astetta lämmintä

    Äänestä

  • säärintama kirjoitti:

    Tampereella on tällä hetkellä viisi astetta pakkasta.Tiekamerat näyttivät samaan aikaan Inkooseen viisi astetta lämmintä

    Säätiedotus kertoi, että kapean eteläisen kaistan Turusta Helsinkiin) vesisade johtuu mereltä tulevasta kaakkoistuulesta.
    Se kääntyy yöllä koillisesta tulevaksi eli viisi plussaa voi vaihtua yhtä moneksi miinusasteeksi. Johan iloksi muuttuu: illalla märiksi jääneet tiet jäätyvät.

    Kehä III ulkopuolella on täysi talvikeli.

    Tiehallinnon kelikamerat näyttävät, että esimerkiksi Riihimäellä (Valtatie 3) on ohituskaistalla noin viisi senttiä lunta. Varsinaisella ajokaistalla näkyy mustaa vain ajourien kohdalla.

    Ja elämänsä pahimmasta ajokelistä kirjoittaneelle:
    Omalla kohdallani ikävin oli selkeä vesisade seitsemän asteen pakkasella.
    Vesi jäätyi tuulilasiin, enkä saanut pidettyä siitä auki kuin pienen sektorin tuulilasin alalaidassa. Tuulilasin raaputus ei auttanut. Kilometrin pääsä oli edessä sama homma.
    Auton (Opel Astra)lämmityslaite ei toiminut kunnolla; uudesta alkaen vaivannut termostaattivika.
    Lämmitettävä tuulilasi olisi ehdottoman hyvä varuste Suomen oloihin.

    Äänestä

  • Joo. Ei mikään paha keli. Vettä tuli kyllä riittävästi, mutta pahempiakin myräköitä on nähty.

    Radiossa kokopäivän vouhotettu pääkaupunkiseudun pahasta kelistä.
    Minun mielestä ei ollut mikään paha.Hyvin pystyi ajamaan normaalinopeuksilla.
    Mitä nyt piti isompia lammikoita varoa.



    Turvallisia ajoja kaikille säästä riippumatta.

    Äänestä

  • "Eipä mitään, oikeaa kaistaa pääsi suurimmasta osasta ohi."

    Jukolist tollasia todellisia kusipäitä! tarkoitan siis sinua motarilla oikealta ohittava!

    Todella hengenvaarallista piittaamattomuutta muiden ja omastasikin hengestä. Oikealle kaistallehan pitää päästä palaamaan luonnollisesti kaulaansa solmuun vääntämättä, koska OIKEALTA EI SAA PHITTAA MOTARILLA!

    Kyllä jonkinsortin yhteiset liikenteen käyttäytymistavat pitää olla, jos haluaa yleisillä teillä yhdessä muiden kanssa ajaa.

    Olet kaiketi tietoinen, että sinut ja kaltaisesi pystytään jäljittämään kirjoittamiesi viestien perusteella, jos joku haluaa... ja saattaa olla, että virkavalta voisi tulkita nää kirjoituksesi jopa tunnustuksiksi ja/tai yllytyksiksi törkeisiin liikennerikkomuksiin...

    kantsis hiukan ajatella, mitä julkisesti kertoo ja/tai valehtelee

    Äänestä

  • nakki kirjoitti:

    "Eipä mitään, oikeaa kaistaa pääsi suurimmasta osasta ohi."

    Jukolist tollasia todellisia kusipäitä! tarkoitan siis sinua motarilla oikealta ohittava!

    Todella hengenvaarallista piittaamattomuutta muiden ja omastasikin hengestä. Oikealle kaistallehan pitää päästä palaamaan luonnollisesti kaulaansa solmuun vääntämättä, koska OIKEALTA EI SAA PHITTAA MOTARILLA!

    Kyllä jonkinsortin yhteiset liikenteen käyttäytymistavat pitää olla, jos haluaa yleisillä teillä yhdessä muiden kanssa ajaa.

    Olet kaiketi tietoinen, että sinut ja kaltaisesi pystytään jäljittämään kirjoittamiesi viestien perusteella, jos joku haluaa... ja saattaa olla, että virkavalta voisi tulkita nää kirjoituksesi jopa tunnustuksiksi ja/tai yllytyksiksi törkeisiin liikennerikkomuksiin...

    kantsis hiukan ajatella, mitä julkisesti kertoo ja/tai valehtelee

    Tarkoitin vasemmalta. Mutta samapa tuo.

    Oikealta toki saa ohittaa noin ruuhka-aikoina aivan vapaasti, jos sillä kerran vetää nopeammin. Ei nyt vetänyt, mutta jos olisi...

    > OIKEALTA EI SAA PHITTAA MOTARILLA!

    Ja sitten kun olet tutustunut aihetta koskevaan lainsäädäntöön voit palata takaisin.

    Kantsis hiukan ajatella, mitä julkisesti kertoo ja/tai valehtelee

    Äänestä

No hyvä että saatte etelässäkin sitä kauan kaipaamaanne lunta...

Äänestä
  • Tampere etelässä?

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Tampere etelässä?

    Tampere on etelässä, nääs.

    Ajattelepa: Oulu on oikeasti Keski-Suomea.
    Sieltä on Helsingistä lähtevällä vielä toinen mokoma matkaa, jos aikoo mennä pohjoiseen asti.

    Äänestä

  • kartta esiin kirjoitti:

    Tampere on etelässä, nääs.

    Ajattelepa: Oulu on oikeasti Keski-Suomea.
    Sieltä on Helsingistä lähtevällä vielä toinen mokoma matkaa, jos aikoo mennä pohjoiseen asti.

    Se tampere on monen sadan kilometrin päässä pohjoiseen päin täältä katsoen..

    Äänestä

Teit viisaasti ajaessasi 40 km/h tuollaisessa kelissä. Jos vaan kaikki olisivat yhtä viisaita ajonopeutta valitessaan, selviäisimme tästäkin koettelemuksesta ilman kamalia vahinkoja ja tragedioita.
Se on ystävä kallis se vauhti kaiken A ja O tämmöisten ajokelien aikana.

Sitä minä en käsitä, miksi tämä hyvä sanoma ei silti mene perille niille toheloille, jotka ovat jo kolaroineet. Ei heille mene järki kalloon, vaikka lekalla moukaroisi.

Äänestä
  • se taas täällä esittää niin miestä.

    Niin, me naapurit olemme tunnistaneet sinut jo ajat sitten.

    Ne on komeat raamit tuolla ÄIJÄLÄLLÄ. Mies on olemukseltaan kuin keuhkotautisen räkä piikkilanka-aidalla.

    Äänestä

  • Kyseessä ei ollut mikään vilkkaasti liikennöity tie.Lumisade ja tuuli oli vain sen verran kovaa,että pyyhkimien kapasiteetti ei enää riitänyt tuulilasin puhtaana pitämiseen.Jossakin vaiheessa sitä ei enää sitten nähnyt,missä kulkee tien ja ojan raja.

    Äänestä

  • Naapurihan kirjoitti:

    se taas täällä esittää niin miestä.

    Niin, me naapurit olemme tunnistaneet sinut jo ajat sitten.

    Ne on komeat raamit tuolla ÄIJÄLÄLLÄ. Mies on olemukseltaan kuin keuhkotautisen räkä piikkilanka-aidalla.

    Ja sinun olemuksesi on kuin sateen pieksämä lehmänpaska.
    Ei minulla ole tuollaista naapuria tietääkseni.

    Se oli jätkän räkä piikkilanka-aidalla, eli muistit tuon sanonnan väärin.

    Ja mitä liikennekeskustelua se tämmöinen irvailu on olevinaan. Sinulla taitaa olla vain huono omatunto. Jos minä ajan turvallisuushakuisesti liikenteessä, niin mitä valittamista siinä sinulla voi olla.

    Äänestä

  • Ajan aina kelistä riippumatta TODELLISEN rajoitusnopeuden 10km/h yli. En ole IKINÄ kolaroinut. Hommaan kohta isomman auton jolla voin työntää sinunlaiset pelkuri köröttelijät ojaan. TAX

    Äänestä

Saitko viime kesänä kortin? Kyllähän näitä kelejä on ollut tuon tuosta.

Äänestä
  • MUISTAKAA ETÄISYYDET !!!!!!!

    Äänestä

  • etäisyydet kirjoitti:

    MUISTAKAA ETÄISYYDET !!!!!!!

    "Teit viisaasti ajaessasi 40 km/h tuollaisessa kelissä. Jos vaan kaikki olisivat yhtä viisaita ajonopeutta valitessaan, selviäisimme tästäkin koettelemuksesta ilman kamalia vahinkoja ja tragedioita.
    Se on ystävä kallis se vauhti kaiken A ja O tämmöisten ajokelien aikana. "

    Se olisi AINA sopiva vauhti!

    Äänestä

Kekkosesta tehtiin presidentti, ja piti päästä töihin. Ostin auton Dodge Business Coupe 1937 ja sillä kesärenkailla sompailin auraamattomia katuja Hesassa onnistuneesti. Onnea oli myös siinä, että bensaa sai kun osasi löytää oikean tankkausaseman.

Äänestä

Mun elämäni mieleenpainuvimmat ajokelit on olleet jenkeissä sekä Venäjällä. Jenkeissä oli kerran tilanne, että matkaan oli lähdettävä, alkoi jäätäv vesisade, joka myöhemmin muuttui sakeaksi lumisateeksi. Alla oli Saab9000 käsivaihteinen, M&S renkaat, ratissa asiansa osaava jenkki. Vaikeinta oli ylipuhua paikallisia poliiseja että pääsimme omalla riskillä läpi paikoista, joissa rekat oli valuneet tiellä sekaisin ja sieltä pujottelimme läpi 'with our Scandinavian Tractor...'

Toine kerta oli Venäjällä, erona, että Volgassa oli alla sliksit, mutta ratissa asiansa osaava veli venäläinen. Lumi oli märkää ja sielläkin oli rekkoja sikin sokin, joista piti päästä ohi jollain ilveellä. Välillä työnnettiin miehissä autoa, että päästiin taas matkaan.

Kyllä näitä kelejä löytyy, nykyisin vaan kaikki on niin turvattua ja hyvin hoidettua.

Äänestä

lunta on ainakin puoli metriä, tuulee tosi kovaa ja samalla tuiskuttaa lunta kivasti ettei näe varmaan mitenkään eteenpäin. Pyyhkijät menee minullakin ihan jäähän vähän väliä ja niitä pitää puhdistaa kaiken aikaa.

Ärsyttävintä on että kuitenkin jotkut ajavat ihan perässä kiinni eivätkä tajua että tuolla on hiton liukasta ja ajokeli on maailman paskin! Hiekkaakaan ei ole missään, ei se kyllä varmaan auttaisikaan kun lunta vaan tulee ja tulee koko ajan lisää..

Äänestä

ilman puolesta täälä eteläisellä pirkanmaalla, mutta noi tiet! Kyllä kävi auto parkaa niin sääliksi, aivan kun olis kyntöpellolla ajanu. Mietin vaan koko matkan, että mitäköhän jäi matkanvarrelle...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ajokeli kirjoitti:

Nyt tulee täällä Pirkanmaalla tosissaan lunta myrskyn kanssa.Näkyvyys tiellä oli puuskissa 20 metriä eteenpäin ja tuulilasinpyyhkijöistä joutui kahden kilometrin välein irröttamaan jääkokkareet irti,matkanopeutena max.40 km/h.
Tämmöisessa kelissä en muista koskaan ajaneeni...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu