Ollin avautuminen

Kulttuuriministerin mies, taiteilija Olli Saarela on avautunut (Matti Vanhasen lähes oikeuteen haastamalle) Ilta-Sanomille. Taiteilija Saarela kertoo lopettaneensa viinan käytön jo lähes pari vuotta sitten. Osa kavereista kuulemma vierastaa häntä raittiuden tähden ja osan kanssa ei viitsi tapailla, kun käyttävät alkoholia runsaasti.

Nyt kun Ollin mopo ei enää karkaile, Olli saa tukea kaikilta kunnon ihmisiltä. Kysymys kuuluukin: Miksi Ilta-Sanomat on valjastanut laskevan levikkinsä korotuspyrkimykset aikaa sitten viinan käytön pakosta lopettaneen nokkaanlyöjän varaan?
1107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Saat kirjoittamisen aihetta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


individi kirjoitti:

Kulttuuriministerin mies, taiteilija Olli Saarela on avautunut (Matti Vanhasen lähes oikeuteen haastamalle) Ilta-Sanomille. Taiteilija Saarela kertoo lopettaneensa viinan käytön jo lähes pari vuotta sitten. Osa kavereista kuulemma vierastaa häntä raittiuden tähden ja osan kanssa ei viitsi tapailla, kun käyttävät alkoholia runsaasti.

Nyt kun Ollin mopo ei enää karkaile, Olli saa tukea kaikilta kunnon ihmisiltä. Kysymys kuuluukin: Miksi Ilta-Sanomat on valjastanut laskevan levikkinsä korotuspyrkimykset aikaa sitten viinan käytön pakosta lopettaneen nokkaanlyöjän varaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu