Jaskarin paritus

Tuntuu aika ihmeelliseltä, että Jaskaria jo syytetään julkisuudessa parituksesta. Onko Jaskarin sutenööritoimista näyttöä? Jaskarilla ei ole pienintäkään motiivia paritusrikoseen. Virolaisen naisen toiminta on asia erikseen. Poliisin toiminta on jollut todella törkeää. Ne lörpöttelevät julkisuuten pelkkiä olettamuksiaan ja nauttivat kun saavat tuhota ihmisiä, Suomea. Jos Jaskaria ei tuomita parituksesta, niin silloin parin poliisipäällikön ura Suomessa on loppu. Ne ovat menneet lörpöttelemään julkisuudessa asioita, joista on ollut kohteelle todella suurta haittaa. Poliisi on nyt syytä laittaa kuriin ja ne on laitettava kovalla kädellä vastuuseen teoistaan ja niille on määrättävä miljoonatason korvaukset. Poliiseista on tullut juoruämmiä ja se on todella vaarallista yhteiskunnan oikeudenmukaisuuden ja laillisuuden kannalta. On myös ikävä asia, että käräjäoikeudet tekevät päätöksensä mediafanatismin perusteella. Eli nekään eivät oikeasti tutki asioita, vaan tuomitsevat kovimmin kirkuvien tahojen tahdon mukaan. Myös nämä kirkujat on aika laittaa järjestykseen. Juoruamalla Poliisi toteuttaa omia perversioitaan ja katkeruuttaan. Myös poliisit on laitettava korvausvelvollisiksi asiossa. Muutoin ne eivät opi ymmärtämmän mikä on olettamuksen ja todellisen tiedon ero. Laki ja tuomio voi perustua vain tietoon. Jaskarin julkinen mestaaminen eli käytännössä uran ja elämän tuhoaminen on osoitus Suomen poliisilaitoksen ja oikeusvaltion tuhosta. Nyt puuttuu vain Jaskarin itsemurha. Sekin on jo lähellä. Ja miksi? Pelkästään poliisin lörpöttelyvimman vuoksiko?
10404
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

mihin tahansa epärehellisyyteen.

Äänestä

Huoneistossasi on TV. TV-luvan tarkastaja tulee ovelle. Meneekö läpi, jos väität, että televisio ei ole sinun?

Huoneistossasi kasvatetaan hamppua. Poliisi tulee ovelle. Meneekö läpi, jos väität, että kasvi ei ole sinun?

Huoneistosi toimii bordellina. Uskooko kukaan järkevä ihminen, jos väität, että sinulla ei ole asian kanssa mitään tekemistä?

Ja eikös se ollut Jaskari itse, joka asiasta tiedotti?

Eikä Jaskarissa ole niin paljoa miestä, että hän itsemurhan tekisi.

Äänestä
  • luukussaan pitkiin aikoihin. Asui ihan muualla. Miten silloin voisi tietää mitä siellä välillä puuhataa? Kokoomus maksoi vuokran eikä tainnut olla kiire sen vuoksi kokonaan luopua asunnosta.

    Äänestä

  • ollut käynyt kirjoitti:

    luukussaan pitkiin aikoihin. Asui ihan muualla. Miten silloin voisi tietää mitä siellä välillä puuhataa? Kokoomus maksoi vuokran eikä tainnut olla kiire sen vuoksi kokonaan luopua asunnosta.

    ja kumpikin Jaskari että kokoomus kiistää olevansa mitenkään tekemisissä asian kanssa. Kuinka joku voisi tuollaista selitystä uskoa nimeksikään?

    Täysin mätä koko puolue.

    ...ei pääse valtaan Suomessa. Venäläiset voisivat muodostaa Suomesta bordellivaltion, eikä valtiojohto huomaisi mitään. Suomesta tulisi Batistan Kuuban kaltainen maa, jossa kansa myisi itseään venäläisille rikollisille.

    Äänestä

  • kokoomus maksoi kirjoitti:

    ja kumpikin Jaskari että kokoomus kiistää olevansa mitenkään tekemisissä asian kanssa. Kuinka joku voisi tuollaista selitystä uskoa nimeksikään?

    Täysin mätä koko puolue.

    Ei vaan Jaskari oli hyväuskoinen ja halusi päästä kuumasta lihasta vähin elein eroon, osoitti porvarillista hyväntahtoisuutta, luuli, että virolainen nainen on reilu, mutta toisin kävi. Se alkoikin heti käyttämään Jaskarin kämppää bisneksiinsä ja sitten valutti asiat suomalaisen poliisin tietoon ja tämä meidän isänmaallinen poliisi uskoo kaiken. Ihan kaiken. Ihmettelen mikä Suomen poliisia vaivaa. Onko venäjän mafia ostanut Suomen poliisin? Muuta ei tule mieleen.

    Äänestä

Tais ne virolaiset vetää jaskaria perseseen. Ei sen kummempaa.
Tyhmät kärsii.

Ilman ihanteita - huora virosta !!!

Äänestä
  • On opöintoja takana, ehtii tehdä vielä mitä vain leipÄnsä eteen. Ei tämä nyt ihan kamala juttu ole, tämmöistä tapahtuu koko ajan suomalaisille, niistä vain ei puhuta mediassa. Oikeusmurhat ovat jokapäivänen asia monille kansalaisille ja heidät työkyvyttöminä todella ajetaan totaaliseen ahdinkoon - vakuutusyhtiöiden ja oikeuslaitoksen kautta. Mutta- eri asia on, jos terveelle miehelle tehdään "laitonta". Menköön tekemään kunniallista työtä, kyllä joku antaa töitä tai perustaa yrityksen,työllisyyskoulutukseen sitten. Niin sitä muillekin työttömille maassa tehdään, 8 t duuni/pv, rahaa 385 eukkua nettona/kk. Kuka valittaakaan? Vai onko niin,että herroille on eri laki?

    Äänestä

..."näin minä kärsin "ja lopettaa itsensä...hölmöjen hommaa!
Kokoomuslainen Jaskari jatkaa joko kokoomuksen hommissa tai sitten muualla.
Mutta on todella kammottavaa, kun on tässäkin palstalla lukenut, aikuisten ihmisten vihansekaista onnea. Kun kerrankin olisi jotain herjaamista kokoomuksen suuntaan!

Itse olen joutunut sdp:n johdon ja keskustalaisten pummien kanssa tilanteeseen, jossa oikein pyrittiin siihen ,että panen itseni hengiltä...hahahaaaa, hyvin menee, vaikka mikä olisi!!! Henkilökohtaisuuksilla, minulle tehtiin tilanne, jossa yksityiset asiani kerrottiin muutamalle tuhannelle ihmiselle, jopa ulkomailla, syyteltiin jopa lasten raiskaajaksi , mielisairaaksi, murhaajaksi jne...

jos joku kuulee, että jostain ihmisestä edes puhutaan näin on helppo sanoa, että "mulla ei ton kans oo mitään tekemistä"...mutta sehän oli silloin toinen juttu, kun piti "pelastaa" demari pomot pälkähästä...ja SUOMI...(ne armeijan demari kentsut)

Jaskarin saamat jutut ovat kyllä niin naurettavia, että kyllä itsemurhat kannattaa jättää....
Roska sakki on Jaskarinkin arvostelun takana, joista ei tarvitse välittää paskan vertaa

Äänestä
  • Onhan tässä vuosien aikana ollut juttua poliisien tekemistä rikoksista. Siitä porukasta on löytynyt ihan johtotasolta saakka rattijuoppoja, huumevälittäjiä, kiinteistökonnia, korruptiota, kiristäjiä, mustamaalajia jopa murhaajia. Sehän tiedetään, että poliiseksi kukaan kovin älykäs ei edes hakeudu. Omilta kouluajoilta muistan, että poliiseiksi joutuivat ne, joilla oli huonoin todistus. Monesti ne olivat juuri luokan tappelijoita, väkivaltaan taipuvaisia, kiljuntekijöitä. Eli mitä niiltä voi odottaa? Ne tykkäävät kun saavat juoruta ihmisistä epäilyttävien piirien ilmiantojen perusteella. Nämä ilmiantajat muodostavat ihan oman luokkansa kaikissa yhteiskunnissa. Ne ovat sairaan vallanhimoista porukkaa. Jotkut poliisit ottavat tosissaan jopa virolaisten huorien ja huumenarkkareiden jutut. Sitten nämä idän nerot nauravat partaansa ja lisäävät poliisin avulla mustaa valtaansa Suomessa. Hivenen kärjistetysti voidaan jopa sanoa, että naiveimmat ja virkaintoisimmat poliisit tekevät itsestään isänmaan pettureita. Sodan aikana ne tuomittaisiin Huhtiniemeen. Poliisien kannattaa hartaasti toivoa, että rauhan ajat jatkuisivat, jotta voisivat edelleekin lörpätellä pelkkien olettamuksien ja ilmiantojen perusteella julkisuudessa. Heidän kannattaa myös toivoa, että että sodan lait eivät astu voimaan. Silloin eri väki astuu esiin ja asioita katsotaan eri tavalla. Nythän komissaariot työnpuutteessa tulevat julkisuuten naukumaan ja uhkailemaan kun joku on vähän ravistellut rähisevää koiraansa jossakin. Kenen asialla nuo komissaariot ovat? Eivät ainakaan järkevien ja vastuullisten ihmisten. Jaskarijutussakin on jotakin todella hämärää. Jos eivät pysty aukottomasti paristusta todistamaan niin muutama poliisi lähtee yllättäen pitkälle lomalle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

epätodennäköistä kirjoitti:

Tuntuu aika ihmeelliseltä, että Jaskaria jo syytetään julkisuudessa parituksesta. Onko Jaskarin sutenööritoimista näyttöä? Jaskarilla ei ole pienintäkään motiivia paritusrikoseen. Virolaisen naisen toiminta on asia erikseen. Poliisin toiminta on jollut todella törkeää. Ne lörpöttelevät julkisuuten pelkkiä olettamuksiaan ja nauttivat kun saavat tuhota ihmisiä, Suomea. Jos Jaskaria ei tuomita parituksesta, niin silloin parin poliisipäällikön ura Suomessa on loppu. Ne ovat menneet lörpöttelemään julkisuudessa asioita, joista on ollut kohteelle todella suurta haittaa. Poliisi on nyt syytä laittaa kuriin ja ne on laitettava kovalla kädellä vastuuseen teoistaan ja niille on määrättävä miljoonatason korvaukset. Poliiseista on tullut juoruämmiä ja se on todella vaarallista yhteiskunnan oikeudenmukaisuuden ja laillisuuden kannalta. On myös ikävä asia, että käräjäoikeudet tekevät päätöksensä mediafanatismin perusteella. Eli nekään eivät oikeasti tutki asioita, vaan tuomitsevat kovimmin kirkuvien tahojen tahdon mukaan. Myös nämä kirkujat on aika laittaa järjestykseen. Juoruamalla Poliisi toteuttaa omia perversioitaan ja katkeruuttaan. Myös poliisit on laitettava korvausvelvollisiksi asiossa. Muutoin ne eivät opi ymmärtämmän mikä on olettamuksen ja todellisen tiedon ero. Laki ja tuomio voi perustua vain tietoon. Jaskarin julkinen mestaaminen eli käytännössä uran ja elämän tuhoaminen on osoitus Suomen poliisilaitoksen ja oikeusvaltion tuhosta. Nyt puuttuu vain Jaskarin itsemurha. Sekin on jo lähellä. Ja miksi? Pelkästään poliisin lörpöttelyvimman vuoksiko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu