Viimekaudella kulutettiin hunaja loppuun ja nyt palattiin arkeen. Sijoitus viimeinen. Vaihtakaa seurajohtoa, älkää valmentajaa!
Tämä oli arvattavissa
3
268
Vastaukset
Ässien viime kauden menestys juonsi osin taitaviin senttereihin. Uusikartano, Hisey, Rautee ja Kuparinen oli muuten taitava kvartetti ja nyt jälkikäteen ajateltuna menestys viime kaudella oli kyllä muutakin kuin sattumaa. Missä on menestyksen tekijät nyt? Uusikartano Kerhossa (paha menetys), Hisey Saksassa, Rautee Tepsissä. Nämä ovat vain senttereitä, mutta muillakin pelipaikoilla on mentyksiä ja se kyllä näkyy joukkueen otteissa.
Ei Ässien tilanne kuitenkaan huono ole. Seura sai raskaan velkataakkansa kuitattua ja nyt porilaisella jääkiekolla on menneisyyden lisäksi tulevaisuus. Kannattajien on huolehdittava siitä, että se tulevaisuus on valoisa. On uskottava joukkueeseen, käytävä katsomassa pelejä ja oltava kannustamassa omiaan myös huonoina hetkinä. Muuta tietä ei ole, eikä porilaista jääkiekkoilua nosta ylös kukaan muu kuin porilaiset itse.- AHOLA HOI
PAJUOJA ULOS JA TILALLE KARRI KIVI JA KURSSI NOUSUUN
- Laura1
Koittakaa saada faneja enemmän katsomoon huutamaan. Tuloksesta päätellen 6.pelaajana se olisi ollut melkoisen ratkaisevassa roolissa!Ässät hermoili jäähyihin toisen erän,mutta nousi komeasti kolmannessa. Ois ansainnu vähintäänkin tasapelin!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860
Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli5010005Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?
Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.1155648"Mä elän vieläkin"
Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn604413Pate Mustajärvi on kuollut
Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html1392985Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman
Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi1432748Nyt Yle otti silmätikukseen sisäministeri Rantasen
Aivan erinomaista työtä tehnyt sisäministeri Mari Rantanen on saanut paljon aikaiseksi. Maahanmuuttoon ja maahanmuuttaji2312729Ylen juttu sisäministeristä oli selvän tarkoitushakuinen
haluttiin vielä vuoden loppuun saada joku "kohu". (Olisiko Yle tehnyt jutun jos sisäministerinä olisi esim. RKP:n, jota342604Miten ikinä kelpaisin sulle
Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait302001- 201717
Edes vitamiinit eivät taanneet loputonta elämää
Nimittäin niistä rahaa itselleen taikonut tohtori siirtyi tuonpuoleiseen.371579