Rintanen palaamassa Tepsiin ensi kaudella. Olisi loistava vahvistus. On jo kerran kieltäytynyt Klotenin jatkosopparista.
Uusi huhu.
7
682
Vastaukset
- Turun kävelevä kiekko googl...
...vanha uutinen, että tuo oli jo viime kaudella tiedossa. Myös Sami Saloa on huhuttu TPS:n.
- hlkjh
Pistepörssin ykkönen. Suomeen palatessaan liigan paras kätinen sentteri aivan varmasti.
Herranjumala, ei kai enää Rintasta tuohon joukkueeseen. Aikooko TPS pelata ensi kaudella samalla porukalla SM-liigaa ja veteraanien turnauksia?
En kiistä etteikö Rintanen olisi pätevä pelaaja, mutta samalla rahalla saa ketjullisen liigajyriä ja kyllä Tepsin kannattaa jo hieman miettiä joukkueen kokoonpanon suhteen syvyyttäkin.- hlkjh
Nurminen (37v) ja Alatalo(35v) lopettavat uransa tähän kauteen, yksi Rintanen(34v) ei ikänsä puolesta tee Tepsistä mitään veteraanijoukkuetta. Meillä on tällä hetkellä hyvä nippu pelaajia a-junnuissa kasvamassa korkoa, ja sieltä noussee jopa 4 pelaajaa liigarinkiin ensi kaudeksi (Maunula(pakki), Ramstedt, Ahtola, Laine, Kokkala ?)
Rintanen on sitä paitsi sen tason pelaaja, että millään joukkueella ei ole varaa kieltäytyä hänen palveluksistaan. Luulisi Sveitsin pistepörssin ja maalipörssin ykkössija kertovan jotain siitä kuinka Kimmolle sopii tämä nollatoleranssi. Joku Viuhkola on oikeasti paperia Rintasen rinnalla vaikka ikäeroa onkin. hlkjh kirjoitti:
Nurminen (37v) ja Alatalo(35v) lopettavat uransa tähän kauteen, yksi Rintanen(34v) ei ikänsä puolesta tee Tepsistä mitään veteraanijoukkuetta. Meillä on tällä hetkellä hyvä nippu pelaajia a-junnuissa kasvamassa korkoa, ja sieltä noussee jopa 4 pelaajaa liigarinkiin ensi kaudeksi (Maunula(pakki), Ramstedt, Ahtola, Laine, Kokkala ?)
Rintanen on sitä paitsi sen tason pelaaja, että millään joukkueella ei ole varaa kieltäytyä hänen palveluksistaan. Luulisi Sveitsin pistepörssin ja maalipörssin ykkössija kertovan jotain siitä kuinka Kimmolle sopii tämä nollatoleranssi. Joku Viuhkola on oikeasti paperia Rintasen rinnalla vaikka ikäeroa onkin.Mistä voi ottaa selvää ketkä pelaajat lopettavat ja ketkä ei? Yleensä ratkaisut tehdään lopettamisen suhteen kauden jälkeen. Tietysti Nurmisen ja Alatalon suhteen lopettaminen on joka kausi todennäköisempää. Toisaalta Nurminen on Tepsille tälläkin kaudella todella tärkeä pelaaja, lähes syömähammas, joten seura voi houkutella pelaajaa jatkamaan vielä.
A-nuoret ovat Tepsillä lupaavat ja todennäköisesti heistä tulee joukkueen runko tulevaisuudessa. Ongelma on, että junnujen kasvattaminen liigaan vie 3-4 kautta. Näkemykseni mukaan Tepsillä on jonkinlainen aallonpohja edessään muutaman vuoden ajan. Nuorista ei vielä ole apua ja rahaa joukkueen kasaamiseen rahalla ei ole.
Rintanen on pelimies ja hän korvaa kyllä Alatalon tai Nurmisen, kevyestikin, mutta ei molempia. Rintanen on myös nauttinut Sveitsissä varsin hyvää palkkaa ja mikäli hän Tepsiin tulee, niin uskoisin hänen olevan yksi liigan parhaiten palkatuista pelaajista. Tässä tullaan siihen, että kannattaako Tepsin maksaa niin paljoa hänelle vai olisiko järkevämpää maksaa sama raha 2-3 pelaajalle. TPS joutuu joka tapauksessa miettimään rahankäyttönsä tarkkaan ja pelaajien suhteen hinta-/laatusuhde tulee olemaan olennainen kysymys.- hlkjh
rosewater kirjoitti:
Mistä voi ottaa selvää ketkä pelaajat lopettavat ja ketkä ei? Yleensä ratkaisut tehdään lopettamisen suhteen kauden jälkeen. Tietysti Nurmisen ja Alatalon suhteen lopettaminen on joka kausi todennäköisempää. Toisaalta Nurminen on Tepsille tälläkin kaudella todella tärkeä pelaaja, lähes syömähammas, joten seura voi houkutella pelaajaa jatkamaan vielä.
A-nuoret ovat Tepsillä lupaavat ja todennäköisesti heistä tulee joukkueen runko tulevaisuudessa. Ongelma on, että junnujen kasvattaminen liigaan vie 3-4 kautta. Näkemykseni mukaan Tepsillä on jonkinlainen aallonpohja edessään muutaman vuoden ajan. Nuorista ei vielä ole apua ja rahaa joukkueen kasaamiseen rahalla ei ole.
Rintanen on pelimies ja hän korvaa kyllä Alatalon tai Nurmisen, kevyestikin, mutta ei molempia. Rintanen on myös nauttinut Sveitsissä varsin hyvää palkkaa ja mikäli hän Tepsiin tulee, niin uskoisin hänen olevan yksi liigan parhaiten palkatuista pelaajista. Tässä tullaan siihen, että kannattaako Tepsin maksaa niin paljoa hänelle vai olisiko järkevämpää maksaa sama raha 2-3 pelaajalle. TPS joutuu joka tapauksessa miettimään rahankäyttönsä tarkkaan ja pelaajien suhteen hinta-/laatusuhde tulee olemaan olennainen kysymys.Nyky-TPS on juurikin sellainen joukkue jossa ei ole kärkeä, toisin sanoen sellaisia pelaajia jotka omalla panoksellaan ratkaisevat pelejä.
Rintasen kaltaisista ratkaisuihin kykynevista pelaajista kannattaa aina maksaa. On aivan typerää hommata jotain tusina kavereita joukkueellinen ja siten ihmetellä että miksi hävitään pelejä. hlkjh kirjoitti:
Nyky-TPS on juurikin sellainen joukkue jossa ei ole kärkeä, toisin sanoen sellaisia pelaajia jotka omalla panoksellaan ratkaisevat pelejä.
Rintasen kaltaisista ratkaisuihin kykynevista pelaajista kannattaa aina maksaa. On aivan typerää hommata jotain tusina kavereita joukkueellinen ja siten ihmetellä että miksi hävitään pelejä.Tämän kauden Tepsiin on nimenomaan hommattu huippuosaajia. Mikä on tulos verrattuna viime kauteen? /- 0, kannattaisiko sittenkin miettiä kokonaisuutta? Sen tunnustan, että maalivahtiin kannattaa sijoittaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h32691Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062471Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv42219Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.441835- 311406
Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141403- 1761135
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden981096Persu ajoi autoa
Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1201033Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?79893