Totuus

Yksi nopeusrajoituksien perustelu on pienemmän vauhdin takia törmäysenergian pieneneminen. Kuitenkin esimerkiksi 80km/h rajoitus on voimassa 40tonnin yhdistelmälläkin.

Liike-energia on tuossa tapauksessa 9876543 joulea! Sama energia 1500kg painavalla henkilöautolla vaatisi n. 411km/h nopeuden!

Joten liikenneturvallisuutta ei todellakaan voi mitata km/h yksiköllä.
9523
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Absoluuttinen totuus. Itsekin olen tuota usein miettinyt ja ihmetellyt. Mitenköhän tuo saataisiin uppoamaan idioottien päättäjien kaaliin?
Silloin voitaisiin pakettiatollakin ajella turvallisesti 200km/h, nykyisen 80km/h sijaan.

Muistlen näin aikaa, kun alla oli jenkkipaku. Kyllä vitutti raahustaa 80km/h pitkin motaria. Saksanreissuilla oli ilo huomata pakullakin pääsevän täysin turvalliseti jopa 180km/h.
Siinäpä hyvä esimerkki kuinka päättäjät ovat täysin väärin perustein liikkeellä.
Kansalaisia kyykytetään ja rahastetaan minkä keritään. Pääasia että kuskeja VITUTTAA!!!
Liikenneturva on sivuasia...

Äänestä
  • Myös jarrutusmatka käyttäytyy samoin. Vaikka vauhti vaikuttaa toiseen potenssiin, niin silti massa pysyy hallitsevampana pitkään.

    Toki reaktioMATKA kasvaa nopeuden kasvaessaa, mutta EI toisessa potenssissa.

    Loput asiaan vaikuttavat muuttujat riippuvat kovin paljon sellaisista olosuhteista joita ei säännöt koske.

    Äänestä

  • Eipä sillä ole mitään väliä, millä nopeudella joku ajaa, kunhan samassa tilanteessa ei ole muita ihmisiä. Jos auto sattuu lähtemään käsistä, seuraamukset ovat vain tämän henkilön ongelma. 200 km/h kun auto lähtee käsistä palokunta saa irroitella ratinpyörittäjää pitkän aikaa autosta. Jos törmää päin mäntyä ratinpyörittäjä voidaan pistää suoraan laatikkoon. Puhumattakaan siitä jos törmää raskaan yhdistelmän kanssa. Silloin ratinpyörittäjän auton merkkiäkin on lähes mahdoton tunnistaa. Ehkä syö lopun ikäänsä letkun kautta pöperönsä. Omahan on asiansa kunhan ei muille aiheuta vahinkoa. Tuskin seuraamukset muita ulkopuolisia ihmisiä kiinnostavat, kunhan eivät joudu tämän tiltanteen uhreiksi.

    Äänestä

  • ehdolla kirjoitti:

    Eipä sillä ole mitään väliä, millä nopeudella joku ajaa, kunhan samassa tilanteessa ei ole muita ihmisiä. Jos auto sattuu lähtemään käsistä, seuraamukset ovat vain tämän henkilön ongelma. 200 km/h kun auto lähtee käsistä palokunta saa irroitella ratinpyörittäjää pitkän aikaa autosta. Jos törmää päin mäntyä ratinpyörittäjä voidaan pistää suoraan laatikkoon. Puhumattakaan siitä jos törmää raskaan yhdistelmän kanssa. Silloin ratinpyörittäjän auton merkkiäkin on lähes mahdoton tunnistaa. Ehkä syö lopun ikäänsä letkun kautta pöperönsä. Omahan on asiansa kunhan ei muille aiheuta vahinkoa. Tuskin seuraamukset muita ulkopuolisia ihmisiä kiinnostavat, kunhan eivät joudu tämän tiltanteen uhreiksi.

    En tiedä paljonko olet kouluja käynyt, mutta aihe on fysiikasta ja liike-energiasta.

    Raskaan yhdistelmän liike-energia on 80km/h nopeudella saman suuruinen kuin henkilöautolla yli 400km/h nopeudella.

    En oikein tiedä mitä yritit sanoa, mutta haluaisitko sitten myös että rekan ajaessa ei saisi muita olla samassa "tilanteessa"?

    Äänestä

  • ymmärtänyt? kirjoitti:

    Ai klassista mekaniikka. Perusyhtälö liike-energialle: E=mv^2. Sitten asetetaan m1(v1)^2=m2(v2)^2 ja tästä saadaan v2=sqrt(m1/m2*(v1)^2)=sqrt(40000/1500*80^2)km/t=413,1182236 km/t. Tuossa siis tarkempi arvo.

    Sitä vaan, kun tuossa Auto--Antero kommentoi, että olisi kiva jos suomessa voisi ajella 180 km/t. Edellisten kaavojen mukaan ei naurata, jos joku vetää keulasta sisään tuolla nopeudella. Mitä pienempi nopeus ja liikemäärä, sitä pienemmät vahingot. Nuo kaavat eivät anna mitään terveen järjen mukaisia perusteluja lähes 200 km/t nopeuksille. Sama kuin liikenneturvallisuudessa siirryttäisiin takaisin pimeälle keskiajalle.

  • aivan varma kirjoitti:

    Kuten tuossa oli puhetta, on törmäysenergian kasvu nopeuden neliössä vain yksi muuttuja johon varsin usein vedotaan rajoituksia asetettaessa.

    Pikemminkin niin että kolaritilanteessa seuraukset ovat pienemmät kun ajoneuvoilla on vähemmän liike-energiaa. Eli tuolla yritetään puuttua vain seurauksiin, ei syihin. Laskelman valossa perustelu onkin hieman outo.

    Kuten tuossa jo mainitsin, on muitakin syitä kuten jarrutusmatka joka myös käyttäytyy nopeuden neliössä. Siinä vain on kitka toinen määräävä asia. Yleisrajoitetulla tiellä on se 80 voimassa sekä sillä jäisellä tiellä että kuivalla asfaltilla. Myös rengastus vaikuttaa kitkaan, mutta laki ei ota kantaa siihen, mikä pitää olla renkaan kitkan. Laki määrää ainoastaan käytettävän renkaan tyypin. Eli marraskuussa peilijäisellä tiellä lain mukaan saa ajaa 20v vanhoilla kesärenkailla, joissa on yli 1,6mm kulutuspintaa. Se, että onko moinen kovin älykästä on sitten taas eria asia.

    Löytyy myös muita asioita puolesta ja vastaan, mutta niistä sitten joskus lisää.

    Äänestä

  • ihan varma kirjoitti:

    Ai klassista mekaniikka. Perusyhtälö liike-energialle: E=mv^2. Sitten asetetaan m1(v1)^2=m2(v2)^2 ja tästä saadaan v2=sqrt(m1/m2*(v1)^2)=sqrt(40000/1500*80^2)km/t=413,1182236 km/t. Tuossa siis tarkempi arvo.

    Sitä vaan, kun tuossa Auto--Antero kommentoi, että olisi kiva jos suomessa voisi ajella 180 km/t. Edellisten kaavojen mukaan ei naurata, jos joku vetää keulasta sisään tuolla nopeudella. Mitä pienempi nopeus ja liikemäärä, sitä pienemmät vahingot. Nuo kaavat eivät anna mitään terveen järjen mukaisia perusteluja lähes 200 km/t nopeuksille. Sama kuin liikenneturvallisuudessa siirryttäisiin takaisin pimeälle keskiajalle.

    Pientä tarkennusta.

    Nopeutta ei anneta km/h vaan m/s
    Ja kaava on: E = (mv^2) / 2

    Nopeus metreinä sekunnissa (km/h jaetaan 3.6)
    Paino kilogrammoina
    Enegia saadaan jouleina.

    Tämä ei tietysti muuta sitä totuutta että nopeuden tuplautuessa energia nelinkertaistuu kuten myös jarrutusmatka.

    Äänestä

  • kaava ----------------------- kirjoitti:

    Pientä tarkennusta.

    Nopeutta ei anneta km/h vaan m/s
    Ja kaava on: E = (mv^2) / 2

    Nopeus metreinä sekunnissa (km/h jaetaan 3.6)
    Paino kilogrammoina
    Enegia saadaan jouleina.

    Tämä ei tietysti muuta sitä totuutta että nopeuden tuplautuessa energia nelinkertaistuu kuten myös jarrutusmatka.

    Totta, tuossa jonkun laskelmassa on virhe kaavassa. Mutta virhe ei muuta lopputulosta. Se on se 413km/h.

    Kaava on kyllä totta. Energia ja jarrutusmatka nelinkertaistuu, mutta kaavassa on myös muitakin muuttujia jotka vaikuttavat lopputulokseen, kuten laskelmista voi lukea.

    Eli liikenneturvallisuuta ei voi mitata km/h yksiköllä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

törmäysenergiasta kirjoitti:

Yksi nopeusrajoituksien perustelu on pienemmän vauhdin takia törmäysenergian pieneneminen. Kuitenkin esimerkiksi 80km/h rajoitus on voimassa 40tonnin yhdistelmälläkin.

Liike-energia on tuossa tapauksessa 9876543 joulea! Sama energia 1500kg painavalla henkilöautolla vaatisi n. 411km/h nopeuden!

Joten liikenneturvallisuutta ei todellakaan voi mitata km/h yksiköllä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu