Millaisia ovat psykiatrisen henkilöstön uskomattomimmat kommentit tai toimenpiteet tai ylipäänsä vallan väärinkäyttötapaukset?
Itseäni koitti yksityispsykiatri saada pakkohoitoon kun olin saanut tämän yksityispsykiatrin kiinni väärinkäytöksestä. Minun kohdallani hän ei onnistunut.
Itseäni koitti yksityispsykiatri saada pakkohoitoon kun olin saanut tämän yksityispsykiatrin kiinni väärinkäytöksestä. Minun kohdallani hän ei onnistunut.
Vastaukset 10
Vanhimmat
"Millaisia ovat psykiatrisen henkilöstön uskomattomimmat kommentit"
Muistan yhden jutun vuodelta 1998: En muista oliko kyseisellä lausunnonantajalla psykiatrian vai sosiaalialan tutkintoa mutta kun toimittaja kysyi häneltä kommenttia Kuttula-videon eläinrääkkäyskohtaan oli hänen kommenttinsa:
"Se on kuollut!"
"Mutta sehän sätki", vastasi toimittaja.
Psykiatrisen henkilöstön mukaan mielisairaaloiden epäasialliset hoitomenetelmät ovat se kuuluisa "potilaan etu".
Itselläni on todella pitkät ja karvaat kokemukset sosiaali ja mielenterveysalan viranomaisista. Olen huomannut että psykologian avulla voi selittää mustan valkoiseksi tai valkoisen mustaksi, aina sen mukaan mikä on systeemille kulloinkin eduksi. Heillä on tapana muutella pelisääntöjä eli "potilaan etua" pelitilanteen mukaan, mikä tekee heistä todella arvaamattomia. Pakkoauttajista selviää kaikkein parhaiten asenteella: "psykologia on huu-haata". Yleensä he pyrkivät antamaan ihmisistä niin negatiivisia määritelmiä kuin suinkin, jotta tulevaisuuden pakkotoimenpitetiden kiistäminen olisi mahdollisimman vaikeaa. Eräs tärkeä rajoite systeemillä kuitenkin on: kiinni ei saa jäädä.
Toimenpiteistä ja vallan väärinkäytöksistä löytyy tietoa hakusanalla "Ritva Salunen". Salunen syytti erästä poliisia tyttäreensä sekaantumisesta ja eräitä lastenpsykiatreja pedofiilin suojelusta, systeemi rankaisi Salusta kuukausien mittaisella pakkohoidolla Vanhassa Vaasassa.
On todella valitettavaa että erään ammattikunnan juoksentelu pitkin katuja estää kunnon kansalaisten ruumiillisen koskemattomuuden toteutumisen.
Onko kukaan merkittävä politiikko sanoutunut irti väärinkäytöksistä?
Itselläni on todella pitkät ja karvaat kokemukset sosiaali ja mielenterveysalan viranomaisista.
Psykiatrisen henkilöstön mukaan mielisairaaloiden (epäasialliset) hoitomenetelmät ovat se kuuluisa "potilaan etu". Sanan potilas kohdalla on lapsi kun kyse on lastensuojelusta tai vanki kun kyse on vankeinhoidosta. Potilaan etu voi tarkoittaa mitä hyvänsä ja voi olla mitä milloinkin ja se on pakkoautetusta pelottavaa sillä koskaa ei voi olla varma siitä onko hyväksytty. Näin varsinkin siinä tapauksessa että pakkoauttajaan kiintyy ja samaistuu. Heillä on tapana kursailematta muutella pelisääntöjä eli "potilaan etua" kulloisenkin pelitilanteen mukaan omaksi edukseen. Mielisairaaloissa nimittäin "potilaan etu" menee lakien edelle. Lakipykälät eivät heitä muutoinkaan pidättele lakeja voi tulkita tosi omituisesti ja laissa on porsaanreikiä jotka systeemi kyllä tarkoin tuntee. Olen huomannut että psykologian avulla voi selittää mustan valkoiseksi tai valkoisen mustaksi, aina sen mukaan mikä on systeemille kulloinkin eduksi. Mielisairaaloilta on turha odottaa hyvää tahtoa koska kansalaisella on hyvin vähän mitä tuoda neuvottelupöytään.
Sosiaalivaltiossa kansalaisen ja pakkoauttajan väliset intressiriistiriidat ovat tabu. Kaikissa ristiriitatilanteissa on aina kolmenlaisia intressejä: yhdensuuntaisia, vastakkaisia ja ei-vastakkaisia. Mielisairaalan intressit pakkohoidossa ovat raha ja valta.
Pakkoauttajista selviää kaikkein parhaiten kun pitää psykologiaa humpuukkina. Psykologia ei ole mikään mielisairaalan moraali tai muukaan toiminnan este vaan selittelyn väline.
Viranomaisia ei koskaan kannata pitää ystävänään, heille ei pidä kertoa omista tai lähipiirin asioista tai oikeastaan kenenkään asioista, varsinkaan yksityisasioista, yhtään mitään, ei positiivista, ei negatiivista, ei neutraalia sillä papereihin laitetaan vain kulloistakin tarkoitusperää puoltavat seikat usein vielä pahoin väritettynä. Yleensä he pyrkivät antamaan ihmisistä niin negatiivisia määritelmiä kuin suinkin, jotta tulevaisuuden pakkotoimenpitetiden kiistäminen olisi mahdollisimman vaikeaa. Tämän vuoksi pakkotoimet seuraavat toisiaan usein koko ajan paheten, tämän vuoksi varhainen puuttuminen ja runsas avohoito vastoin julkilausumia lisää laitoshoitoa pitkällä tähtäimellä. "Todisteet" ongelmista antavat myös valtaa.
Eräs tärkeä rajoite systeemillä kuitenkin on: kiinni ei saa jäädä. Pakkoauttajat pyrkivät saamaan lausunnoistaan mahdollisimman uskottavia (mutta kenen silmissä?) mikä on aivan eri asia kuin pyrkimys totuuteen. Onhan selvää että kun syytetään toista jostain niin silloin pitää olla mahdollisimman pitävää näyttöä, muutoin menee uskottavuus. Ollaan siinä ristiriitaisessa tilanteessa jossa kansalaisella on käännetty todistustaakka mielenterveytensä suhteen eli jos on joutunut systeemin hampaisiin niin on koko ajan kyettävä todistamaan olevansa mieleltään terve mutta pakkoauttajalla sen sijaan ei ole velvollisuutta todistaa kenenkään hulluutta oikeastaan missään vaiheessa vain laissa määrätty velvollisuus "auttaa mielisairaita". Lain mukaan pakkoauttaja vain toteuttaa kansalaisen perustuslaissa mainittua oikeutta saada hoivaa "kun hän ei sitä itse kykene vaatimaan". Psykologian mukaan hoitovastaisuus on sairautta ja sairaus syy hoitoon. Jos yhdessä virkavelvollisuuden laiminlyönnissä on suurempi riski kuin kaikissa tarpeettomiksi osoitetuissa tutkimuksissa yhteensä, niin silloin virkamies turvaa selustansa olemalla yli-innokas pakkoauttaja. Lain mukaan pakkoauttaja ei olekaan riidassa pakkoautetun kanssa. Lain mukaan pakkoauttaja voi tehdä pitkän listan melko rankkojakin toimenpiteitä (tutkimuksia) ilman että saisi mitään näyttöä avun tarpeesta, "tässähän on vain tutkittu avun tarvetta". Usein tälläinen kiusanteon kierre voi jatkua vuosia tai vuosikymmeniä. Rikokseen syyttömäksi todettu tutkintavanki voi saada valtiolta korvauksia, "rautarahoja", mutta psykiatrisessa tarkkailussa mieleltään terveeksi todettu ei saa mitään, korkeintaan hoitolaskun peräänsä.
Pakkoauttajat pyrkivät riisumaan vihollisensa aseista manipuloimalla uhriaan hyväksymään kohtelunsa eli "autetaan häntä tiedostamaan ongelmansa". Manipuloinnista käytetään nimitystä valistus. Mikäli uhri uskoo psykologisiin valheisiin hän pitää toimenpidettä aiheellisena koska kokee jotenkin epäonnistuneensa elämässään tai edellisessä hoidossa. Näin uhrin itseluottamus ja itsetuntu tuhoutuu pikkuhiljaa mikä edelleen riisuu häntä aseista ja kaiken lisäksi sotkee uhrin elämän, jolloin pakkoauttajat pitävät sotkua uuden ja jo tehdyn toimenpiteen perusteena. Uhrin lisäksi manipuloitavaksi joutuu omaiset ja kaikki muut jotka mahdollisesti voisivat kritisoida tehtyä, meneillään olevaa tai tulevaa toimenpidettä. Usein manipulointi on ainut viite tulevasta toimenpiteestä, sillä usein pakkoauttaminen tulee yllätyksenä. "Mutta enhän minä nyt sellainen ole", tuumii kansalainen.
Tapaus Ritva Salunen
Toimenpiteistä ja vallan väärinkäytöksistä löytyy tietoa hakusanalla "Ritva Salunen". Jyväskyläläinen lastenlääkäri Salunen syytti erästä poliisia tyttäreensä sekaantumisesta ja eräitä lastenpsykiatreja pedofiilin suojelusta, systeemi rankaisi Salusta (ja tytön äitiä) kuukausien mittaisella pakkohoidolla Vanhassa Vaasassa. Hoidon virallinen syy oli pedofiliaharhat. Mielisairaala piti siis itsestään selvänä että sekaantumista ei tapahtunut vaikka Salunen on lastenlääkäri eli alan asiantuntija joka osaa nähdä sekaantumisen merkit. Ylipäänsä insesmitapauksissa on vaikeaa varmuudella sanoa tapahtuiko sekaantumista vai ei, pedofiililla on ihmeellinen kyky valehdella ja pettää niin lapsia kuin viranomaisia. Insesmitapauksissa epärehellisillä psykiatreilla on mahdollisuus valemuistojen istuttamiseen:
http://www.uut.fi/falsems.html
Oikeudessa sana sanaa vastaan -tilanteet ovat hankalia. Kumpi onkaan oikeassa? Oikeuden periaatteisiin kuuluu vapauttaa syytetty epäselvissä tapauksissa, jottei tapahtuisi oikeusmurhaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että oikeuden päätös todistaisi Salusen arviointikyvyttömäksi. Jos sille linjalle mennään niin silloin kukaan muu paitsi selustansa psykiatreilta täysin suojannut (heitä on aika vähän) voisi viedä riitojansa oikeuteen tai voisi puolustaa siellä kantaansa joutumatta vaikeuksiin. Salusen tapaus osoitti että kun viranomaisen sana on kansalaisen sanaa vastaa, viranomaisen sana voittaa aina olipa se millainen tahansa.
On todella valitettavaa että erään ammattikunnan juoksentelu pitkin katuja estää kunnon kansalaisten ruumiillisen koskemattomuuden toteutumisen.
Onko kukaan merkittävä politiikko sanoutunut irti väärinkäytöksistä?
tietenkään mikään pakko. Itse kamppailin aikoinani ylilääkärin kyvyttömyyttä lukea kirjallista tekstiä vastaan.
Myöhemmin yritin saada monen vuoden sairauskertomusta edes vähän paikkansapitäväksi mutta sairaanhoitaja valehteli lääkärille ja tämä pisti minut pakkohoitoon lisättyään oman panoksensa väärennökseen kostoksi siitä että aloin nälkälakon hoitohenkilökunnan virheitä korjatakseni.
"Itse kamppailin aikoinani ylilääkärin kyvyttömyyttä lukea kirjallista tekstiä vastaan."
Tekstissä on seikkoja jotka osoittavat sinun olevan jotain muuta kuin se miksi lääkäri sinua väittää ja lääkärin jotain muuta kuin mitä itselleen ja muille uskottelee. Psykologian mukaan (huom: kärjistys ja yksinkertaistus) psykologiaan uskominen tekee ihmisestä kaikkitietävän ja erehtymättömän joka alan asiantuntijan. Psykologian mukaan hullu taas on ei-mallikelpoinen, tyhmä, pelottava, arvaamaton ja epälooginen. Minusta hulluus taas on muitten antama toiseuden leima. Tämä keinotekoinen vastakkain asettelu on psykologiaan uskovien itsetunnon perusta. E Goffmanin mukaan pakkohoitoon joutuminen ei ole riippuvaista mielentilasta, vaan sattumanvaraista.
Psykologiaan uskovat ovat huonoja kuuntelemaan hulluina pitämiään henkilöitä koska he tarkastelevat hullun persoonaa tietynlaisen sumun läpi. Sumu luo tietynlaisen turvallisuuden tunteen, estäen ja vääristäen itselle epämieluiset havainnot jotka särkisivät kaikkitietämisen illuusion.
Psykologisen sumun sekoittamaa keskustelua on ollut tälläkin palstalla, jotkut eivät saa teksteistäni selvää ja sekoilevat, osa keskustelijoista pysyy kuitenkin kärryillä ja raja on selvä.
Eräs seikka on se, että hoitajat ja jopa lääkärit tekevät jotain, mikä on psykiatrimaista, sellaista, joka näyttää ulospäin sairaudenhoidolta, vaikka mitään aihetta ei ole hoitoihin.
He ovat sosiaalistuneet systeemiin ja systeemin mukaan pitää toimia. He hakevat sosiaalista hyväksyntää työyhteisöltä ja kun ei löydy aihetta psykoottisen käyttäytymisen löytymiseen, niin potilaan käytöstä vääristellään sairaskertomuksissa tai jopa väärennetään sepittäen kertomuksia sairaskertomuksiin. Mutta oleellisinta on tulkinta: mitä sitten sanotkin se kuulemma psykistraian mukaan on jonkin sairauden oire. Tämä on soveltamisen väärentämistä.
Yhteiskuntaan päin esiinnytään humaanisuuden perikuvana, mutta totuus kyllä on, että se on vain jonkinlaista psykiatrian funktion erikoislaatuisuudella herkuttelua ja itsensä tyydytämistä. Totuus on, että monet hoitajat ja lääkärit pitävät potilaita vain pelinappuloinaan urakehityksensä toteuttamiseksi. Julmimmat elämyksenhalut ovat esim. kovan vallankäytön halu.
Humaanisuutta todistellaan asenteella jossa rikollinen on hullu ja hullu sairas.
Väkivaltarikosta vähätellään niin kauan kun se kohdistuu "hampaattomaan mökinmummoon" tms. tavalliseen ihmiseen eli ei sosiaali ja mielenterveysalalla työskentelevään.
Kyllä asenne muuttuu heti kun uhri kuuluukin omiin, silloin rikollinen onkin "täysi paska, lääkintää vailla".
Tuomiovallankin siis pitäisi toimia psykiatrian ehdoilla ja hyväksi, voi hyvänen aika.
Eräs pakkohoitoon määräämisen peruste oli se, että harrastin kuntoilua. Psykiatri luuli, että minua uhkasi jokin ja minun täytyi varautua johokin.
Sanoin hoitajalle, että jos pskykiatri haluaisi, niin hän saisi kenet tahansa ihmisen pakkohoitoon.
Hoitaja vastasi: "Niin, kaikki saadaan pakkohoitoon"
Eräs lääkäri uhkaili, että jos en käy avohoidossa, niin joudun uudestaan pakkohoitoon.
Ainoa todiste lääkäreiden väittämästä sairaudestani on se, että paperiin on kirjoitettu, että olen sairas. On kuulemma mahdotonta kirjoittaa vääränlaista diagnoosia. Olisi kuulemma epäeettistä.
Mitä jos haastaisin lääkärit ja hoitajat oikeuteen. Oikeus katsoisi, että lääkäreiden toimissa ei ollut mitään valittamista, koska olin ja olen edelleen sairas, koska lääkärien kirjoittamassa PAPERISSA LUKEE NIIN.
Pyysin lääkäriltä jotain todisteita siitä, että olisin muka sairas. Lääkäri vastasi: "Ei meidän tarvitse todistaa mitään. Kuvitteletko, että tämä on oikeudenkäynti? Onko tuo todellisuudentajun harhaa?"
Vanha taktiikkahan tuo on psykiatreilla: Ensin kiireesti kirjoitetaan hullunpaperit ilman mitään aihetta ja sitten sanotaan että valehtelet koska papereissa lukee että olet sairas, sillä hullut aina valehtelevat, tiedetäänhän se.