Koraanin suhde Jeesukseen..

Jumala on rakkaus

Todelliset kasvot

1. Koraanin suhde Jeesukseen
Muslimien mukaan Muhammed ei ollut Koraanin luoja. Muslimiteologit kiistävät, että 75 prosenttia Koraanista olisi koottu Vanhan Testamentin lakeja ja kertomuksia mukaillen. Sitä vastoin he puolustavat uskomusta, jonka mukaan Allah inspiroi Muhammedia ja ilmoitti hänelle sanansa ja määräyksensä. Jokainen Koraanin lause olisi täten aitoa ja erehtymätöntä kaikkivoivan Allahin sanaa.

Vanhan Testamentin (Torah) ja Uuden Testamentin (Injil) esitystapa on melko samanlainen kuin Koraanin. Muslimit hyväksyvät nämä kaksi kirjaa Allahin inspiroimiksi niiltä kohdin, missä ei ole ristiriitaa Koraaniin nähden. Raamatun kohdat, jotka eivät ole yhteneviä Koraanin kanssa, ovat sen sijaan väärennettyjä ja kelvottomia. Näin kaksi ilmestystä asetetaan toisiaan vastaan. Kumpikin pitää toistaan väärennöksenä.

Islam on jälkikristillinen uskonto. On historiallinen tosiasia, että Muhammed joutui tekemisiin Uuden Testamentin Kristusta koskevien asioiden kanssa. Hän hyväksyi Jeesuksen osittain, mutta kielsi ristiinnaulitsemiseen liittyvät asiat. Koraani myöntää Jeesuksen neitseestä syntymisen selvät todisteet, mutta kieltää Pyhästä Hengestä sikiämisen. Muhammed kieltää sen, että Marian poika olisi syntynyt pelkästään Jumalan sanan voimasta. Jeesusta arvostetaan Islamissa vain suurena ihmeitä tekevänä profeettana. Hän antoi sokealle näön, paransi lepratautiset ja herätti kuolleita. Allah nosti Jeesuksen taivaaseen tämän kokematta fyysistä kuolemaa ja siellä hän on edelleen.

Koraanin mukaan elävä Jeesus kuuluu Islamin perusoppiin. Hänet tunnustetaan niin tässä, kuin tuonpuoleisessakin maailmassa. Sieltä hän tulee tuomitsemaan ne juutalaiset ja kristityt, jotka eivät ole uskoneet islamiin. Muhammed kuvasi Jeesuksen huomattavana profeettana, joka teki suurempia ihmeitä ja jolla oli suurempi vaikutus kuin hänellä itsellään. Mutta kaikesta Muhammedin Jeesukselle antamasta kunniasta huolimatta Jeesuksen jumalallisuuden torjumisen, hänen takaisinpaluunsa merkityksen ja poikkeavan kuolemansa välillä on silmiinpistävä epäsuhtaisuus. Koraanin mukaan Jeesus ei ollut Jumalan poika, eikä häntä ristiinnaulittu. Koraani on kuin tumma lasi, jonka läpi muslimit katselevat Jeesusta. Islamin kristologiaan sisältyy täysin vääränlainen normi, jolla Pelastajaamme ja hänen sovitustyötään mitataan.

Nähdäksemme Koraanin Jeesuksen merkityksen, meidän täytyy käsittää, ettei Jumala olisi voinut lähettää 600 vuotta Jeesuksen yliluonnollisen syntymän jälkeen enkeli Gabrielia kertomaan, ettei Jumalalla ole poikaa. Jeesuksen Kristuksen Isä ei olisi koskaan kieltänyt historiallista tosiasiaa Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta, syntymästä ja koko maailman synnit sovittavasta kuolemasta. Siinä ei olisi mitään järkeä. Jos islam väittää, että Muhammedin inspiraatio oli todellinen, silloin sen takana oli toinen, valheen henki, sillä Jumala ei valehtele.

Uusi Testamentti opettaa meille kuinka islamia pitää tarkastella. Apostoli Johanneksen opastaa meitä ensimmäisessä kirjeessään seuraavan periaatteen mukaan: Jokainen henki, joka ei tunnusta Jeesuksen jumalallisuutta on antikristuksesta (1 Joh 2:18-23; 4:1-6). Meidän täytyy siten tunnustaa, että islamin henki on antikristillinen. Muhammed kuuli paljon Jeesuksesta, mutta kaikesta huolimatta hän kielsi Jumalan ristiinnaulitun Pojan eli koko pelastussuunnitelman ytimen.

2. Islam – yhteisöllinen side
Muslimit ovat usein voimakkaasti uskonnollisia. Islam on palvonnan ja hyvien tekojen myötä oikeudenmukaisuutta tavoitteleva uskonto ja se myös kehottaa itsensä kieltämiseen Allahin vuoksi. Kautta Islamin historian lukemattomat muslimit ovat kuolleet ”pyhissä” sodissa puolustaessaan Allahin nimeä.
Uskonnollinen into ei kuitenkaan pelasta ketään. Evankeliumi opettaa: ”Sillä, joka uskoo Poikaan, on ikuinen elämä, mutta joka ei tottele Poikaa, se ei pääse näkemään elämää, vaan Jumalan ....” (Joh 3:36). Islam kieltää Jumalan pojan. Näin ollen se asettaa itsensä totuuden ulkopuolelle.

3. Lisääntyvää seurakuntien vastustamista ja kääntyneiden vainoamista
Islamilaisen herätyksen myötä muslimimaissa asuviin kristittyihin kohdistuva paine on kasvanut. Muslimimaista löytyy kuitenkin useita seurakuntia pitkien vainojenkin jälkeen.

Näinä aikoina kymmenet tuhannet kristityt ovat joutuneet pakenemaan Irakista, Syyriasta, Israelista, Egyptistä ja muistakin maista, koska he eivät näe enää mitään tulevaisuutta oman ja lastensa elämän suhteen. Poliittisen epävarmuuden aikoina kristittyjä on toistuvasti pidetty henkilöinä, jotka valmistelevat oman itsenäisen valtion perustamista. Tästä johtuen joitakin heistä on painostettu voimakkaasti. Esimerkiksi Egyptissä vangittiin vuonna 1981 kahdeksan koptikirkon piispaa yhdessä viidenkymmenen papin ja maallikkojäsenen kanssa. Vuonna 1979 suunnilleen sama määrä irakilaisia uskovia laitettiin vankilaan. Tietenkään ei voi kieltää, etteikö erilaista vapautta vaativaa liikehdintää olisi joskus tapahtunut kristittyjen parissa.

“Seurakuntiemme täytyy valmistautua kärsimyksiin”, sanoi erään pienen marokkolaisen seurakunnan vanhin tajuttuaan millaisia tulevaisuudensuunnitelmia muslimeilla on hänen maansa kristittyjä varten. Hän on itse ollut kuusi kuukautta vankina uskonsa tähden.
Islamilaisissa maissa ei usein ymmärretä, että syntyperäisillä paikallisiin perinteisiin kirkkoihin kuuluvilla kristityillä on laillinen oikeus elää kristittyinä islamilaisessa maassa. Muhammed kutsui heitä ”kirjan kansaksi”. Sen sijaan käännynnäisiä kohtaan ei tunneta mitään armoa. Islamilainen laki vaatii heille kuolemaa, koska hän ei hyväksy ketään, joka luopuu hänestä.

Islamilaisissa maissa on nykyään useita kääntyneiden ryhmiä ja pieniä maanalaisia seurakuntia. Syynä tähän ovat esimerkiksi yhä vapaammat virtaukset, jotka liikkuvat islamin pariin niin idästä kuin lännestä. Joissain tapauksissa perheet, joskin vastenmielisesti, sietävät jonkin jäsenensä kääntymisen kristityksi. Vain harvoissa tapauksissa kokonainen perhe tekee kääntymyspäätöksen. Islamilaiset valtiot tai fanaattiset ryhmät haluaisivat tuhota em. kaltaiset kristilliset solut aina, kun niiden olemassaolo tulee yleiseen tietouteen.
Niin kauan, kun islam hallitsee voimakkaasti, kääntyneet kohtaavat vaarallisen tulevaisuuden. Jos seurakunnat ovat valmiita kasvavaan paineeseen, kääntyneet yksilöt saavat viranomaisten taholta vähemmän armoa ja ymmärtämystä. Heille tarjotaan mahdollisuutta palata islamiin sheikin ohjauksessa. Mutta mikäli he eivät taivu, heidät teloitetaan hallituksen käskystä. Tällainen lakiehdotus on tuotu esille useita kertoja Egyptin parlamentissa. Liberaalimuslimit ovat kuitenkin torjuneet ehdotuksen Koraanin vaatimuksista huolimatta.

Sanat, jotka Jeesus sanoi Johanneksen evankeliumissa (Joh.15:21-16:4) ovat yhä ajankohtaisemmat: ”Kaiken tämän ihmiset tekevät teille minun nimeni tähden, siksi etteivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt…Joka vihaa minua vihaa myös Isääni…ja tulee sekin aika, jolloin jokainen, joka surmaa jonkun teistä luulee tekevänsä pyhän palveluksen Jumalalle…”.

Kristus ei sanonut Saulille Damaskoksen tiellä:” Miksi vainoat seurakuntaani?” vaan ”Miksi vainoat minua?” Tämä tehköön jokaisen islamista kääntyneen tietoiseksi, etteivät he ole yksin vainoissa, vaan Jeesus kärsii heidän kanssaan ja antaa voiman jokaiselle uskolliselle lapselleen.

Se henki, joka hylkäsi Jumalan pojan ja naulitsi hänet ristille 2000 vuotta sitten, elää islamissa. Se kieltää ristiinnaulitsemisen, vihaa sitä ja vastustaa kaikkia, jotka puolustavat Kristusta. Todellinen muslimi uskoo palvelevansa tosi Jumalaa ja kunnioittaa häntä koko elämällään.

Mitä tahansa tapahtuukin, Jeesus rakastaa jokaista muslimia. Me voimme tuoda toivoa jokaiselle muslimille Jeesuksen sanoilla: ”Jos poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita” (Joh. 8:36).


Käännetty artikkelista THE TRUE FACE OF ALLAH
Käännetty ja julkaistu kirjoittajan, julkaisijan tai kustannusoikeuksien haltijan luvalla.

4

331

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • että joku puhuu komeasti

      rakkaudesta ja esittelee samalla vihakuvia toisesta uskonnosta.

      • daxxx

        että kristinuskon Jeesus voi olla vain kristinuskossa. Kun myöhempi uskonto ottaa aineksia edeltäjiltä se aina muokkaa ne itselleen sopiviksi. Näinhän kristinusko teki juutalaisuuden suhteen ja islam kummankin edeltäjänsä.


      • voi olla vain kristinuskossa.
        daxxx kirjoitti:

        että kristinuskon Jeesus voi olla vain kristinuskossa. Kun myöhempi uskonto ottaa aineksia edeltäjiltä se aina muokkaa ne itselleen sopiviksi. Näinhän kristinusko teki juutalaisuuden suhteen ja islam kummankin edeltäjänsä.

        Onko joku väittänyt, että juutalaiset tai muslimit uskoisivat kristinuskon Jeesukseen? Eivät taatusti usko.

        Mutta siitä riippumatta on naurettavaa, että aloittaja kerskuu kristillisellä rakkaudella ja samaan hengenvetoon esittää vihapuheita toisesta uskonnosta. Aivan kuin yrittäisi esittää kristinuskon oikein huonossa valossa.


      • daxxx
        voi olla vain kristinuskossa. kirjoitti:

        Onko joku väittänyt, että juutalaiset tai muslimit uskoisivat kristinuskon Jeesukseen? Eivät taatusti usko.

        Mutta siitä riippumatta on naurettavaa, että aloittaja kerskuu kristillisellä rakkaudella ja samaan hengenvetoon esittää vihapuheita toisesta uskonnosta. Aivan kuin yrittäisi esittää kristinuskon oikein huonossa valossa.

        "tai että".


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      8
      3316
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1848
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1556
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      75
      1156
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      60
      966
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      32
      940
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      208
      861
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      813
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      806
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      758
    Aihe