Ghibli leffat

Onko kukaan kattonut Ghibli leffoja, jotka ovat suomessa melko harvinaisia?
(esim.
Princess Mononoke,
Nausicaä of the valley of the wind,
Whisper of the Heart,
Pom Poko ja
Kiki's delivery service.)
Mikä oli suosikkinne ja miksi? Itse omistan miltein kaikki Ghiblin leffat.
Entä mistä suomessa julkaistuista piditte eniten?
(esim. Kissojen valtakunta, Totoro, Henkien kätkemä ja Liikkuva linna.)
10721
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Mielestäni parhaat ovat Prinsessa Mononoke, Kiki's Delivery Service ja Nausicaa. Kaikki nämä
ovat likimain täydellisiä leffoja, näin aikuiseenkin makuun sopivia.

Porco Rosso ja Totoro ovat kaiketi samaa luokkaa kuin edellämainitut mutta niitä en ole nähnyt sitten niiden tv-esityksen (1990?) joten muistikuvat ovat jo melko hajanaisia.

Laputa oli myös hyvä muttei ihan täysi kympin suoritus. Henkien Kätkemä ja Liikkuva linna olivat keskitasoa parempia mutta tarinat eivät oikein kiinnostaneet. Muita en olekaan nähnyt, tai onhan mulla Only Yesterday vielä tuosta Ghibli-sarjasta mutta sehän ei ole Miyazakin ohjaama.

Mutta kaiken kaikkiaan Miyazaki on yksi maailman parhaita ohjaajia, tasaista laatua kerta toisensa jälkeen. Innolla odotan Miyazakin pojan ohjaamaa Tales from the Earthsea animaatiota. Le Guinin Maameren tarinat mihinkä se perustuu ovat yksiä parhaita fantasiakirjoja joten toivottavasti elokuvaankin on saatu hyvä tarina.

Äänestä

Nuo Suomessa julkaistut ovat vain tulleet tutuiksi. Odottelen kovasti ensi kevättä kun Kikin pitäisi tänne lennähtää. Ghiblin leffat ovat kaikki olleet ihan loistavia, jotka olen nähnyt.

Henkien Kätkemä on loistavaa animaatiota, unohdan aina että Chihiro on tosiaankin vain piirretty, ei oikea tyttö. Mieletöntä. Tarina ja koko elokuvan maailma on hieno.

Liikkuva Linna ei aluksi vaikuttanut kovin kiinnostavalta mutta kun elokuvan näin se teki vaikutuksen. Hyvät hahmot, mielenkiintoinen tarina, elokuvaa katsoessa joutuu ajattelemaan ja se palkitsee katsojansa.

Kissojen valtakunta on hauska ja kissat on animoitu hyvin. Tarina jää joiltain osin hieman kummaksi, mutta ihan hyvä leffa. Tunnaribiisi on hyvä.

Totoro on ehkä suosikkini. Yksinkertainen, todentuntuinen mutta silti niin mielikuvituksellinen, loistavasti kuvattua lapsuutta ja sisarussuhdetta, kaunis, herkkä, hyväntuulinen ja lämmin.

Tulikärpästenhauta taas oli tarinaltaan niin riipaisevan realistinen että... Pikkusisko Setsuko oli todella hyvin onnistunut. Tarina ei kyllä jätä kylmäksi ja aihe on kiinnostava, eikä animaation laatuakaan voi haukkua.

Äänestä

Yllättäen huomaan pitäväni Ghiblin leffojen joukossa enemmän Takahatan kuin Miyazakin ohjaamista, mutta tämähän on 10 N ja 10:n elokuvien ero, eli kaikki Ghiblihän on maailman parasta animaatiota.

Eli siis Takahatan ohjaukset:
Omoideporoporo (Only Yesterday)
Tulikärpästen hauta (tätä voi katsoa vain tietyssä mielentilassa, koska se on hirväen surullinen)
Ponpoko
My Neighbors the Yamadas (tosi hauska nykyperhekuvaus)

Miyazakin ohjauksista pidän eniten Totorosta ja Henkien kätkemästä

Sitten on tietty tämä Moritan ohjaama Kissojen valtakunta.

Äänestä

rakastan Henkien kätkemää ja Kissohen valtakuntaa. Ne olivat jotenkin vain niin ihania elokuvia! :3

Äänestä

Itse omista Henkien kätkemän, Liikkuvan Linnan, Kissojen valtakunnan ja Princess Mononoken. Olen yrittänyt metsästää muita Ghiblin tuotoksia, mutta niitä ei oikein myydä missään. Olen myös nähnyt Kiki's delivery service ja Totoron (näin sen ennen edes kun tiesin sen tulevan Suomen valkokankaalle) ja oon ihan lääpälläni niihin, kuten myös mm. Mononokeen.

Suomessa julkaistuista elokuvista eniten mieleeni olivat Liikkuva Linna ja Henkien kätkemä.

Olisiko kelläkään hajua mistä saisin mm. Only Yesterdayn, My neighbours the Yamadasin, Laputan ym. En haluaisi maksaa mitään Blibon riistohintoja (jotain 33e/leffa)! Esim. Mononokeen törmäsin vahingossa yhdessä kierrätyskeskuksessa ja maksoin siitä 4.50e (arvatkaa pompinko kun näin paljonko se maksoi!!!).

Äänestä
  • Eiköhän netistä löydy jokin puoti josta noita voi tilata ilman suurempaa riistoa?

    Äänestä

  • Yamadasin ja Laputan oon nähny filmifriikissä (ostin sieltä kaikki omani) mutta only yesterdaytä en ole löytänyt.
    Nettikauppa pelaa www.filmifriikki.fi
    ja myymälät löytyy helsingistä ja oulusta.
    hinnat on melko kalliita, mutta onhan ne nähny vaivaa että on saanut noi filmit. Harmi kun ei oo suomenkielistä tekstitystä.

    Äänestä

  • Jeeblee kirjoitti:

    Yamadasin ja Laputan oon nähny filmifriikissä (ostin sieltä kaikki omani) mutta only yesterdaytä en ole löytänyt.
    Nettikauppa pelaa www.filmifriikki.fi
    ja myymälät löytyy helsingistä ja oulusta.
    hinnat on melko kalliita, mutta onhan ne nähny vaivaa että on saanut noi filmit. Harmi kun ei oo suomenkielistä tekstitystä.

    Cinemamondo Suomessa on julkaisemassa Totoron,Kikin(tulee teattereihinkin alkuvuodesta) ja Mononoken piakkoin joten sitten on ainakin hyvälaatuiset alkuperäisversiot saatavilla.

    Äänestä

  • Aasiassa on monia netti-DVD-kauppoja, joista saa nuo DVDt. Tosin kannattaa tarkistaa, mitä aluekoodia ne ovat, eli soivatko suomalaisessa DVD-soittimessa tai onko sinulla multisystem-soitin. Niissä on yleensä kiinalaiset ja englantilaiset tekstitykset.

    Äänestä

Parhaan leffan tittelin jakaminen on melko vaikeaa. Voisi kai sanoa, että Tulikärpästen Hauta, Laputa ja Nausicaa taistelevat ensimmäisestä sijasta ilman että kukaan on oikein voitolla. Jos voittaja pitäisi valita, niin Tulikärpästen Hauta, joka sai minut itkemään. (Elokuvan nähneet kyllä tietävät missä kohdassa itkin.)

Toisella sijalla on samanlainen kädenvääntö. Vaikea tehdä eroa Mononoke Himen, Henkien Kätkemän ja Kissojen Valtakunnan välillä.

Tuossa olivatkin sitten mestariteokset ja erinomaiset. Kaikki muut Ghiblin leffat ovat "vain" hyviä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jeeblee kirjoitti:

Onko kukaan kattonut Ghibli leffoja, jotka ovat suomessa melko harvinaisia?
(esim.
Princess Mononoke,
Nausicaä of the valley of the wind,
Whisper of the Heart,
Pom Poko ja
Kiki's delivery service.)
Mikä oli suosikkinne ja miksi? Itse omistan miltein kaikki Ghiblin leffat.
Entä mistä suomessa julkaistuista piditte eniten?
(esim. Kissojen valtakunta, Totoro, Henkien kätkemä ja Liikkuva linna.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu