Rivatril ja alkoholi

Huomio. Kun aloitatte tämän viestin lukemisen, pitäkää mielessä, että kantani näihin lääkkeisiin ei ole niin positiivinen kuin teksti alkuosa ehkä antaa ymmärtää.

Minäkin nappailin juuri sunnuntaina ja maanantaina alkoholia ja Rivatrileja.

Enemmän olen rouskutellut Zopinoxia, jota psykiatrini opetti minut käyttämään muutama vuosi sitten. Tajusin pian, kuinka hyvä, estoton ja sosiaalinen olo niistä tulee ja kuinka helppo niitä on saada. Monia muitakin lääkkeitä olen käytellyt, osa lääkärin määräämiä, osa kavereilta saatuja.

Pari kertaa tänä vuonna olen elämän kriisihetkellä ottanut lääkkeitä reilun yliannostuksen. En sellaista, johon kovinkaan suurella todennäköisyydellä voisi kuolla, mutta kuitenkin sellaisen määrän, joka turruttaa pahan olon ja vie pian tajun. Seuraavana päivänä on sitten tuntunut kahta kauheammalta.

Viimeksi vedin lääkeöverit noin kuukausi sitten, kun eräs lupaavalta vaikuttanut naissuhde karahti. Olin tuona iltana jo aikaisemmin ottanut vähän Zopinoxia, jotta olisin tuon tytön seurassa rennompi ja muka enemmän oma itseni. Sitten jossain vaiheessa iltaa tuli ilmoitus, että ollaan vain kavereita. Päätin, että nyt juhlitaan. Menin kotiin, otin vielä muutaman Zopinoxin ja pari Temestaa ja soittelin muutamalle tutulle ja itkin ja valitin ja toivoin, etten aamulla heräisi.

Tapasin pian toisen tytön, jonka kanssa pyörin ja viihdyin muutaman viikon. Sitten tämän viikon alussa tuli taas pakit. Yhteistä näille kahdelle viime välirikolle on se, että olen ollut pillerihumalassa molempina iltoina ja antanut ymmärtää olevani vain humalassa.

Pakkien selitykset olivat jotain kilttiä tyyliin: "En ole nyt valmis uuteen suhteeseen, haluan vielä olla yksin" ja "Tajusin juuri, että tämä tuntuu enemmänkin pelkältä kaveruudelta". Mutta olen alkanut kyseenalaistaa sen, että olenko oikeasti ryyneissäni niin mukava ja hurmaava kuin se silloin tuntuu. Persoonani muuttuu aika lailla, puhun mitä sylki suuhun tuo, puhun epäselvästi enkä jälkeenpäin muista läheskään kaikkea, mitä on sanottu ja tapahtunut.

Lääkkeiden vaikutuksen haihduttua olo on heikko, väsynyt, epävarma, tokkurainen typerä. En varmasti saa itsestäni irti mitään viisasta niinä aamuina enkä luultavasti ole kovin viihdyttävää seuraa.

Tällä kertaa, näiden pakkien jälkeen päätin, että kestän ahdistukseni ilman lääkeövereitä. En ole käyttänyt lääkkeitä enää edes puhtaasti nukahtamistarkoitukseen. Olo on ollut todella paha. Ahdistus on tuntunut ihan fyysiselläkin tasolla, kouristuksina vatsassa ja poltteena iholla.

Mutta onneksi olen saamassa ammattiapua. Olen käynyt pari kertaa psykiatrisella sairaanhoitajalla, jolle minulla on taas aika muutaman päivän päästä. Tavoitteena olisi hänen kauttaan päästä terapiaan tai vastaavaan. En aio lopun ikääni "ratkoa" ongelmiani lääkkeillä. En aio myöskään ottaa masennus- tms. lääkkeitä, jota minulle varmasti jossain vaiheessa hoitosuhdetta tyrkytetään. Olen käyttänyt masennuslääkkeitä kahden eri kuurin verran eivätkä ne ole mitään muuttaneet (paitsi järjenjuoksu on jotenkin himmentynyt).

Joskus tämän kierteen on loputtava.

Toivon, että sinäkin, Malice, harkitset vaihtoehtoja noille napeille. Uskon, että vaihtoehtoja on sinullakin, kunhan otat niistä selvää.

"Haluaisin jotain, minulta puuttuu jotain, mutten tiedä mitä se on. Pakko vain lääkitä itseään niin että pääsee kauas tästä todellisuudesta"
Mitä enemmän lääkitset itseäsi sitä enemmän sinua tulee ahdistamaan. Ethän sinä elä tässä maailmssa vaan lääkemaailmassa ja sieltä sinun pitää päästä pois. Vain siten voit saada kosketuksen itseesi.

Sekakäyttö on pahasta!

Viihdekäyttö.