Ongelmani ei varsinaisesti ole yksinäisyys. Ystäviä löytyy ja mies ja olen melko sosiaalinenkin ja ystävystyn nopeasti uusien ihmisten kanssa. Minua kuitenkin häiritsee se,että aina jossain vaiheessa iso osa näistä ystävistäni tuppaa kaikkoamaan ympäriltäni. Toisinsanoen, yhteydenpito lopetetaan ja keksitään aina tekosyitä; kiireet tms. hyvät telkkariohjelmat ym. miksi ei muka nyt voisi tavata ja sitten ei oteta enää yhteyttä. Tosiystävät on kuitenkin aina pysyneet. Tunnen usein jääväni ulkopuoliseksi vaikka juttelenkin paljon ja olen menevä. Tuntuu siltä että sanomiseni useinkin vain sivuutetaan ja porukka kuppikuntautuu ympäriltäni eikä minua enää haluta mukaan.
Mikä minussa on vikana
Menevä nuori nainen
91247
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
En osaa sanoa. Tuota tapahtuu kyllä itsellenikin. Veikkaisin omalla kohdallani olevan kyse siitä että vähäsanaisuuteni tulkitaan mielenkiinnottomuudeksi ja epäystävällisyydeksi, eikä siten oikein pysy tuttavaporukan ranking-listan huipulla.
Itse kuitenkin juttelet paljon ja olet "menevä", mutta oletko jollain asteella ujo? Se yleensä näyttää ulkopuolisen silmään ylpeydeltä tai muuten täysin päinvastaiselta.
En koe varsinaisesti olevani ujo. Huonon itsetunnon kuitenkin myönnän omaavani koska olen entinen koulukiusattu ja murrosiän kynnyksellä minulle kävi niin, että kaikki sen aikaiset ystäväni hylkäsivät minut eräiden henkilöiden levittämien juorujen takia. Kummallista tässä onkin se, että lapsena olin uusissa tilanteissa ujo, mutta vauhtiin päästyäni hyvinkin sosiaalinen. Siihen aikaan tätä kyseistä ongelmaa ei kuitenkaan ollut, mitä kummastelen suuresti. Myönnän että en hevillä luota ihmisiin mutta en sitä kuitenkaan näytä päällepäin. Ainakaan en tiedosta. Osaisiko kukaan neuvoa?
Aiheuttuuko huonosta itsetunnosta sellaista pientä varautuneisuutta ettet ole tavallaan viemässä tilannetta eteenpäin vaan roikut mukana?
Humalaiset yleensä sanovat mitä ajattelevat, ja itse kuulin että olen paskahousu. Siis porukan "arkajalka" minkä takia sitten harvoin kysytään mukaan mihinkään "kun ei se kuitenkaan lähde".
Jos se on ihan vaan siitä, että kun tutustut ja ystävystyt helposti moniin, niin eihän niistä kaikista kuitenkaan tosiystäviä tule. Monet "varmistelevat" asemiaan ja tekevät tuttavuutta mahdollisimman monen kanssa (varsinkin jonkun ryhmän muodostumisen alkuvaiheessa).
Sitten alkaa muodostua niitä tietynhenkisiä porukoita. Kaikki eivät hengaa kaikkien kanssa, mikä on ihan luonnollista.
Mitä jos se sinun alkusosiaalisuutesi on niin hämmentävää että ihmiset eivät saa selvää kuka olet, kun menet tämän ja tuon kanssa ja välissä käväiset kolmannen juttusilla?
Olet nimimerkki anna ihan oikeassa tuossa mitä kirjoitit asemien varmistelusta. Se on juuri sitä mitä teen, mielellään hengailen kahdenkin eri porukan kanssa siinä pelossa, jos jonkun kans toisesta porukasta menee välit niin on se toinen turvaverkko. Lisäksi minulla on näitä ei kuppikuntiin kuuluvia ystävi, jotka sitten onkin olleet ne parhaat. Eli viittaan aikaisempaan kirjoitukseeni huonosta itsetunnosta ja sen aiheutumisesta siitä, että laaja ystäväpiiri hylkäsi minut murrosiän kynnyksellä, mikä liittyi koulukiusaamiseen.
Minusta ja ehkä joistakin muistakin sellainen "varmistelu" voi tuntua vähän hämmentävältä; että toinen ei haluakaan minun seuraani vaan jotain muuta. Siinähän on tavallaan taka-ajatus että tunteepa edes jonkun ja onhan ainakin tutustunut ja yrittänyt, mutta se ei valitettavasti ole sillä lailla aitoa.
Mä luulen että sä löydät itsesi ihan jostain porukasta muiden kaltaisena jos rauhoitut vähän!
... asemassa, että sulla on se oma ystäväpiiri. Ja kannattaa olla siitä asiasta kiitollinen. Mä tiedän, miltä se tuntuu kun yhteydenpito lopetetaan sanomatta sanaakaan. Mulla on nimittäin jostain syystä kirjekaverit lopettaneet kirjoittamisensa; esimerkiksi 13 vuotta kirjoitellut on lopettanut kirjoittamisen (ei ole kirjoittanut enää puoleen vuoteen ja muulloin hän kirjoitti 1 - 2 kertaa kuukaudessa) ja se tuntuu tosi oudolta, olisi mielummin sitten kirjoittanut vain yhden kirjeen; "älä pidä enää yhteyttä" . Ja kun hän tietää, että ei ole sosiaalista kanssakäymistä kuin äitini ja keskivaikeaa dementia - alzheimeria sairastavan isoäitini kanssa... ja toisetkin on lopettaneet netin ja kirjeiden kautta yhteyden pidon. Ehkä syy on minussa... mutta outoa se on.
Minäkin olin ennen sosiaalinen ihminen, kävin esiintymässä, oli näytelmäpiiriä jne. Mutta nyt olen sairauseläkkeellä ja en enää jaksa (fyysisesti) liikkua.
Kuulostaa vanhoilliselta, mutta... arvosta Sun ystäväpiiriäsi ja kykyä ystävystyä uusien ihmisten kanssa. Ja kun pystyt liikkumaan ihmisten parissa. Älä ajattele, että vika on vain sinussa. Mä olen tehnyt sen virheen.
Kaikkea hyvää Sinulle!
Mulla on aivan sama juttu - tosin en ole mikään bestis-tyyppi vaan tälläinen yksinäinen susi. Ystäviä kyllä kaipaan, mutta heidänkin pitäisi olla vähän samantyyppisiä kuin minä (sillein itsenäisiä). Omalta osaltani joidenkin ihmisten kaikkoaminen johtuu siitä, että olen aina vähän liian asialinjalla - en osaa pitää haukaa. Voisi ehkä väittää, että en ole pinnallinen vaan tykkään keskustella ns. vakavista asioista - toisin sanoen olen tylsä. Itsekin tykkään puhua ja ottaa kontaktia ja aina välillä iskee epätoivo kun ihmiset eivät vain viihdy seurassani.
Niin ja mikä minussa on vikana? On kylläkään osaa yksilöidä tai eritellä mitään tiettyä ongelmaa, tai osaan mutta siitä tulisi 20 sivua tekstiä.