TIEDOKSI

Jos nyt omistaisin Welhon kaapeliliittymän ja iTunesin ja jakaisin sieltä playlistilläni olevat noin 200 Laillista cd-levyä. Jakaminen tietysti tapahtuu puolitahallaan, eli haluan jakaa playlistin kaikille kolmelle kotikoneelle. En ollut ennen Ollin kirjoitusta lainkaan tietoinen siitä, että kaapelimodeemi toimii segmenteissään kuten lähiverkko, joten jako menee vahingossa koko Welhon segmenttiin. Olenko tehnyt rikoksen?

Kuten Turusta opimme, voidaan korvausperuste laskea ihan miten halutaan, joten lasketaanpa vaikka seuraavasti:

Jokainen julkiseksi saatettu teos on ostamatta jätetty levy. Jokainen mahdollinen kuuntelija luonnollisesti siis jättää levyn ostamatta, koska sitä voi verkossa kuunnella ilmaiseksi. Eli jos yhdessä Welhon segmentissä (en tunne tekniikkaa niin hyvin, että tietäisin oikeaa määrää edes arviolta) on vaikka 1000 käyttäjää, on lukema jo 200 000 ostamatta jätettyä levyä. Jokainen potentiaalinen kuuntelijahan on myös potentiaalinen ostaja, samoin kuten radioita rahastetaan potentiaalisen kuuntelijakunnan mukaan. 200 000 ostamatonta levyä onkin jo aikamoinen paukku!

Ainoa, joka oikeasti välittää tekijänoikeuslain oikeudenmukaisesta remontista on TYP www.typ.fi
0223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei viela vastauksia.

Kommentoi aloitusta

lue huolella! kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu