Olen kai aina ollut vähän yksin... sellainen enemmänkin syrjäänvetäytyjä, hirveän kiltti ihan oikeasti, eri asia sitten oliko tarve esittää jotain muuta. Olin silti suosittu koulussa, tai olin osa sitä nokkimisjärjestyksen kärkikastia, niinkuin silläkään olisi ollut mitään väliä. Ulkonäöllä saa paljon, muka.
Tutustuin vääränlaisiin miehiin. Istuin kuppiloissa ja vakuuttelin itselleni että on kivaa. Ahdistuin.
Ystävät? Hmm... onhan niitä ollut. Kai on omaa huonoa itsetuntoani että olen antanut sanojen loukata ja viiltää. Ja ne ystävätkin ovat ilkeitä, melkein jokainen. Ja kun joku ei ole, alan pelätä että kohta hänkin lähtee, ei kannata luottaa kun myöhemmin olisi aihetta sitten nauraa jutuilleni porukalla selkäni takana.
Ja nyt... olen vasta 24, odotan lasta. Lapsen isä oli ensimmäinen mies pitkiin aikoihin, jonka luulin olevan oikea... hmm... Jäimme kaksin tulevan vauvan kanssa. Olen niin onnellinen tästä lapsesta, mutta niin äärettömän yksinäinen. Tajusin että on hankaluuksia kastaa lapsi kun en löydä kahta kummia...
Nämä ovat ajatuksia joita pyörii päässäni. Kukaan ei ole kuukausiin kysynyt mitä kuuluu. Olisipa sellainen ihminen joka kysyisi, edes joskus. Jota kiinnostaisi mitä ajattelen ja joka luottaisi minuun niin paljon että kertoisi omansa. Tällä viikolla olen puhunut taas aika vähän. Tiistaina Prisman kassaneidin ja keskiviikkona äidin kanssa.
Tällainen minä olen, vaikka uskonkin ettei kukaan tiedä sitä eikä edes halua ottaa selvää. Yksinäisyydestä on tullut ystäväni... ja kuten joku totesi aiemmin, on nöyryyttävää omistaa tyhjä kalenteri. Joskus -niinkuin nyt- on vain hirvittävän paha olla.
Tutustuin vääränlaisiin miehiin. Istuin kuppiloissa ja vakuuttelin itselleni että on kivaa. Ahdistuin.
Ystävät? Hmm... onhan niitä ollut. Kai on omaa huonoa itsetuntoani että olen antanut sanojen loukata ja viiltää. Ja ne ystävätkin ovat ilkeitä, melkein jokainen. Ja kun joku ei ole, alan pelätä että kohta hänkin lähtee, ei kannata luottaa kun myöhemmin olisi aihetta sitten nauraa jutuilleni porukalla selkäni takana.
Ja nyt... olen vasta 24, odotan lasta. Lapsen isä oli ensimmäinen mies pitkiin aikoihin, jonka luulin olevan oikea... hmm... Jäimme kaksin tulevan vauvan kanssa. Olen niin onnellinen tästä lapsesta, mutta niin äärettömän yksinäinen. Tajusin että on hankaluuksia kastaa lapsi kun en löydä kahta kummia...
Nämä ovat ajatuksia joita pyörii päässäni. Kukaan ei ole kuukausiin kysynyt mitä kuuluu. Olisipa sellainen ihminen joka kysyisi, edes joskus. Jota kiinnostaisi mitä ajattelen ja joka luottaisi minuun niin paljon että kertoisi omansa. Tällä viikolla olen puhunut taas aika vähän. Tiistaina Prisman kassaneidin ja keskiviikkona äidin kanssa.
Tällainen minä olen, vaikka uskonkin ettei kukaan tiedä sitä eikä edes halua ottaa selvää. Yksinäisyydestä on tullut ystäväni... ja kuten joku totesi aiemmin, on nöyryyttävää omistaa tyhjä kalenteri. Joskus -niinkuin nyt- on vain hirvittävän paha olla.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Niin ikävältähän toi kuulostaa mutta senhän siitä saa kun te naiset aina roikutte niiden puolirikollisten kanssa. Oikeasti kiltit ja mukavat miehet ohitetaan ja työnetään aina syrjään. Sitten kun se gangsteri jättää teidät niin sitten kyllä kelpaa kilttikin mies lohduttajaksi ja olkapääksi mutta odotas taas, kun tulee uusi gangsteri kuviin niin jo saa se kiltti mies jäädä yksin ja roikutaan taas sen uuden kriminaalin perässä.
Kankstereilla kun on sitä pokkaa mennä juttelemaan tuosta noin siinä missä kiltimpi mies vielä miettii itsekseen ettei hän kehtaa.
En pidä yleistyksistä. On ikävää käyttää "te naiset","AINA roikutte" "kiltit miehet AINA työnnetään syrjään".
Minä ainakin toivoisin löytäväni kiltin miehen sitten joskus kun olen valmis mihinkään suhteeseen. Muista naisista en tiedä, varmasti ganstereissa roikkujiakin -kuten totesit- riittää. Ei lapseni isä ole puoli -eikä täysrikollinen. Hän on henkilö, jonka kanssa kävimme vuosia läpi raskaita lapsettomuushoitoja ja kun vihdoin tärppäsi, hän päätti ettei hänestä olekaan isäksi. En minä etsi lapselleni "varaisää", hänellä on jo yksi isä, vaikken tiedäkään kuinka aktiivisesti isä tulee olemaan lapsen elämässä mukana. En kaipaa sääliä enkä välisuhdetta. Kaipaan ystävää.
Halusin kertoa tämän sinulle, jotta et epäilisi lapsen olleen vahinko. Ja ennen kaikkea siksi, että ymmärtäisit kilttienkin miesten joskus lähtevän varoittamatta ja jättävän naisen ja vatsan. Olen syyttänyt lähdöstä itseäni tarpeeksi kauan, enää en anna sinun tai kenenkään muunkaan uskotella että "senhän siitä saa".
Mukavaa jatkoa sinulle ja toivottavasti osaat hylätä katkeruutesi epäonnistuneista ihmissuhteista. Minäkin yritän.
vaikka hakeutua johonkin äiti-lapsi kerhoon tai mitä niitä nyt on. katso ilmoituksia.
Tietysti minkälaisella paikka kunnalla asut. Onko sellaisia. Netissä on niitä mamma palstoja ja sellaisia, katso niitäkin.Joskus on käynyt että joku on saanut omalta paikkakunnalta ikäisistään äideistä/lapsesta/lapsista netin kautta hyvän tuttavuuden.
t.mummi vm-50
mutta asialle on itse tehtävä jotakin. Kukaan ei tule tarjoamaan ystävyyttään, vaan on ihan itse lähdettävä ulos etsimään ystäviä.
Yksi tapa on tosiaan äiti-lapsi -kerhot. Itsekin tutustuin tällaisessa kerhossa kahteen samassa elämäntilanteessa olevaan naiseen, juttu lähti luistamaan ja olemme siitä asti tapailleet silloin tällöin. Siitä on aikaa jo kuusi vuotta ja ystävyytemme voi edelleen hyvin.
Älä ole myöskään liian ankara nykyisille tutuillesi. Jokainen mokaa joskus ja tosiystävä antaa anteeksi myös ystävilleen.
Kun tapaat seuraavaksi kivan ihmisen, älä odota että hän kysyisi sinulta mitä kuuluu, vaan kysy sinä häneltä hänen kuulumisiaan. Ole aidosti kiinnostunut muista ihmisistä, kyllä hekin aikaa myöten kiinnostuvat sinusta. Kukaan ei ole kiinnostunut oman navan ympärillä pyörivästä hissukasta. Älä siis odota aloitetta muilta, ole itse aloitteellinen!