Jouluna minulla tulee suurinpiirtein neljä vuotta täyteen siitä kun minulla dignosoitiin pakkoneuroosi.
On niitä ollut jo aikaisemminkin, mutta olin silloin vasta 6. luokalla, joten se laitettiin murrosiän piikkiin.
Kokemusta löytyy vähän liikaakin...Tuntuu, että käyn oikein järjestyksessä kaikki ne pakkoneuroosit läpi, joista esitteissä ja lehtisissä kerrotaan. Aluksi tuli seksuaalisuuteen liittyvä. Se meni muutamassa vuodessa ohi. Olin tosiaan 7. luokalla, kun ne taisivat loppua. Seuraavaksi tuli pelko sairastumisesta ja bakteerikammo. Silloin minulle määrättiin lääkkeet. Tilanne alkoi olemaan aika vakava. Kolmantena vuotena alkoi helpottaan. Ja nyt on sitten ilmeisesti vuorossa uskonnolisuuteen liittyvä. Ahdistaa. Olen loppu ja itkuinen. Luulin jo päässeeni näistä eroon.
Olen parikymppinen kohta. Nuori vielä. Haluaisin nauttia elämästä. En miettiä ja pohtia ja pelätä.
Syön sertralinia 200 mg päivässä. Aika iso määrä, eikä sekään tunnu enää auttavan.
Huomenna soitan mielenterveystoimistoon. Pakko päästä ammattiauttajalle.
Mietin tulevaisuuttakin. Jaksaako poikaystävä loputtomiin? Onko minulla "oikeutta" hankkia lapsia, jos voin olla heille vain pakkoneuroottinen äiti?
Tuntuu, että nämä koituvat vielä kuolemaksi.
Sitä vain toivoo, että huominen olisi parempi...
Onko kellään ajatuksia tai kommentteja?
Tiedän, että kirjoituksestani tuli sekava, mutta tämä on minulle vain niin kipeä ja arka aihe, etten osaa muodostaa sujuvia lauseita.
On niitä ollut jo aikaisemminkin, mutta olin silloin vasta 6. luokalla, joten se laitettiin murrosiän piikkiin.
Kokemusta löytyy vähän liikaakin...Tuntuu, että käyn oikein järjestyksessä kaikki ne pakkoneuroosit läpi, joista esitteissä ja lehtisissä kerrotaan. Aluksi tuli seksuaalisuuteen liittyvä. Se meni muutamassa vuodessa ohi. Olin tosiaan 7. luokalla, kun ne taisivat loppua. Seuraavaksi tuli pelko sairastumisesta ja bakteerikammo. Silloin minulle määrättiin lääkkeet. Tilanne alkoi olemaan aika vakava. Kolmantena vuotena alkoi helpottaan. Ja nyt on sitten ilmeisesti vuorossa uskonnolisuuteen liittyvä. Ahdistaa. Olen loppu ja itkuinen. Luulin jo päässeeni näistä eroon.
Olen parikymppinen kohta. Nuori vielä. Haluaisin nauttia elämästä. En miettiä ja pohtia ja pelätä.
Syön sertralinia 200 mg päivässä. Aika iso määrä, eikä sekään tunnu enää auttavan.
Huomenna soitan mielenterveystoimistoon. Pakko päästä ammattiauttajalle.
Mietin tulevaisuuttakin. Jaksaako poikaystävä loputtomiin? Onko minulla "oikeutta" hankkia lapsia, jos voin olla heille vain pakkoneuroottinen äiti?
Tuntuu, että nämä koituvat vielä kuolemaksi.
Sitä vain toivoo, että huominen olisi parempi...
Onko kellään ajatuksia tai kommentteja?
Tiedän, että kirjoituksestani tuli sekava, mutta tämä on minulle vain niin kipeä ja arka aihe, etten osaa muodostaa sujuvia lauseita.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mä sain apua Fluanxolista. Lääke alkoi auttaa aika nopeasti. Otan 0,5mg , 1 pilleri aamulla ja 1 iltapäivällä.
Toisilla neurootikoilla pakko-oireet lisääntyy kun tressaantuu.
Oireet on ikään kuin tressinpurkukeino.
Ookko huomannu itselläsi liääntynyttä tressiä.
Oon huomannu lisääntynyttä stressiä.
Pari kuukautta sitten muutin poikaystävän kanssa täysin uuteen kaupunkiin, jossa ei tunnettu ketään.
Sain opiskelupaikan täältä, mutta lopetin koulun kesken jonkin ajan jälkeen. Ala ei ollut oikea. Painostusta ja paineita tulee vähän joka puolelta.
Olen opiskelupaikaton ja työtön. Asun kaupungissa, jossa en viihdy ja rahastakin on välistä todella tiukkaa. Ja kaiken kukkuraksi, asun ensimmäistä kertaa poissa kotoa. Kaikki läheiset asuvat kaukana.
Tuntuu, että pystyn pääsemään irti neurooseista vain sillon kun nukun tai olen todella humalassa..Mutta totuus on kuitenkin se, etten halua/aio ryhtyä alkoholistiksi, enkä voi nukkua 24 tuntia vuorokaudessa, seitsemänä päivänä viikossa.
Onko kellään vinkkejä stressinhallintaan?
Voipi olla että kun sulla on noin moni asia muuttunut, nniin koet myös tressin lisäks että neuroosit on tuttuja ja turvallisia.
Luulen että neuroosit voi helpottaa myös ajan myötä kun totut uuteen elämääsi.
Kannattas ehkä mennä jutteleen mielentervtstoon
sieltä vois saada apua.
Kerroppa minulle miten saisin pakkoneuroosin ? koska minulla ei ole mitään purku keinoa omiin ahdistuksiini, elikkä erakoidun parasta vauhtia kun en uskalla mennä pihalle ettei ala ahistaan, olen koittanu jotain valon räpsytys rutiineja mutta ei ne vaan auta, elikkä kysysin että miten saan semmosen pakko neuroosin joka auttaa ahdistusta vähentävästi?
sais mun puolesta olla vaikka kuin vaativa, kaikki neuroosit voittaa sen että kun ei ole mitään lääkettä ahdistukseen. (lääkkeet lääke muotonakaan eivät toimineet koitin syödä 3vuoden aikana ainakin 50 eri lääkettä tuloksetta).
Oliko tuo joku vitsi?
Varmaan todella hauskaa sulla just nyt!
Toiset ihmiset taistelee pakkoneurooseja vastaan koko elämänsä, tuntee mieletöntä ahdistus ja KÄRSII!
Ja sinä tulet tänne vääntämään vitsiä???
Häpeäisit!
luin uudelleen tuon mitä kirjoitin ja taisin olla liian jyrkkä ja asiaton sanoissani.
Pyydän anteeksi, jos loukkasin.
Oletko harkinnut ahdistuksesi hoitoon ihan vain juttelua terapeutin kanssa?
Ei ollu vitsi, koska olen sos fobiasta kärsivä, enkä ole löytäny apua 15 vuoteen, en mistään.
tää on yhtä helvettiä
Saat anteeksi, kaikki on kokeilty, ihan kaikki.. jopa 3 vuotta sairaalassakin keskustelu 3 kertaa viikossa.
Taju lähtee kun menee esim kauppaan. ei voi mitään.. :(
kokeile hengittää rauhallisesti tai jos kävelet niin rytmitä hengitys askeltesi tahtiin, tai ajattele vaikkapa jotain mukavaa asiaa lapsuudesta tai laske jotain kuvioita tai katso minkä värisiä ovat vastaan kävelevien ihmisten paidat jne. käännä huomiosi muualle kun alkaa jännittää ja olet ihmisten "ilmoilla".
Ei todellakaan kannata toivoa mitään tuollaista, että saisi pakkoneuroosin! Turhauttava sairaus, eikä rutiinit ahdistusta poista, päinvastoin, kun et esim. 20 kerrankaan jälkeen meinaa uskoa, että ovi on todella lukossa...