Keputerrori iski

2104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kepulaisethan tässä asialla ovat todistaen samalla onnettoman osaamisensa, jokainen tietää kuinka helppoa on jäljittää kirjoittaja.

Äänestä

Ainakaan tuosta Ilta-Sanomien jutusta ei käy ilmi, että Wikipedia-artikkeliin olisi sisältynyt mitään rikollista. Esimerkiksi linkit Maria Guzeninan lehtilausuntoihin ja kolumneihin eivät voi missään tapauksessa olla rikollisia, elleivät myös nuo lausunnot ja kolumnit ole olleet sellaisia.

Ilta-Sanomissa ei myöskään kerrota, mitä ne väärät tiedot olivat, mutta sellaiset ovat toki mahdollisia, sillä väärien tietojen riskeistähän koko Wikipediaa on yleensäkin varoitettu. Kysymyksessä ei ole perinteinen, "tieteellinen" tietosanakirja. Virheet tuskin olivat suurempia kuin muissakaan hakusanoissa, enkä ole kuullut, että Suomessa olisi käyty käräjiä Wikipedian artikkeleissa ilmenneistä virheistä.

Hakusana "Maria Guzenina" on nyt joka tapauksessa suljettu satunnaisten muokkaajien tekemiltä muutoksilta, joten ko. henkilön voisi arvella itsensäkin allekirjoittavan siinä ilmoitetut tiedot.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Maria_Guzenina

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaalit pelottaa kirjoitti:

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1260460

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu