kaipaan tietoa RISTIÄISISTÄ!

elikkä, minusta on tulossa kummi. miten kummit menettelevät ristiäisissä ja mitä minun pitää tehdä milloinkin?
3682
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jotka on pidetty kotona ja joissa olen ollut,on pappi kertonut kummeille ja vanhemmille ennen tilaisuuden alkua kuinka menetellään.

Äänestä

Onneksi olkoon, sinut on valittu tärkeään tehtävään - älä kuittaa sitä helpolla.
Jokainen voi osaltaan vaikuttaa siihen miten lämminhenkinen tilaisuudesta muodostuu. Toivottavasti kummit(kin) ovat ristiäisissä selvinpäin eivätkä kankkusessa ja säilyvät lapsen tukena ja turvana edespäinkin. Harras tilaisuus kotona tai kirkossa, kastettava tuskin valittaa edes nimestään. Kannattaa katsoa lisää osviittaa esim. googlesta: perhejuhlat, kummit, ristiäiset. Toki pappikin kertoo mielellään. Ota selkoa hyvissä ajoin ennen ristiäisiä niin et jännitä turhan paljon.

Äänestä
  • niin siis olet saanut todella kunnia tehtävän.Itse kaste tilaisuus on harras,herkkä ja juhlallinen hetki.Siis auttaa keskittymään itse tilaisuuteen kun ei tarvitse miettiä esim.onko oikeat vaatteet.Oikeat on siistit sunnuntai tai juhla vaatteet.Et ole menossa kesä häihin!Niissä kaste tilaisuuksissa joissa itse olen ollut kummina tai äitinä on kummien"tehtävät" olleet seuraavan laisia:Raamatun teksin lukua,kynttilän pitoa,käden päälle laittoa lasta siunattaessa ja tietysti sylikummilla on koko ajan lapsi sylissä.Ja itse tilaisuuden jälkeen on sitte kotona ollut vapaampaa seurustelua ja lapsosen ihailua.
    Ja toden totta mitä edelläkin sanottiin edellisenä iltana ajoissa nukkumaan ilman alkoholin häivääkään,aamulla ajoissa matkaan ilman kiireen häivääkään ,olet menossa yhteen ihanempaan juhlaan mitä kohdallesi sattuu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


drai` kirjoitti:

elikkä, minusta on tulossa kummi. miten kummit menettelevät ristiäisissä ja mitä minun pitää tehdä milloinkin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu