Voisiko sittenkin olla niin, että elämässään rakastuu oikeasti ja aidosti vain kerran? En olisi uskonut uskovani yhteen ainoaan oikeaan, mutta nyt alkaa huolestuttavasti tuntua siltä, että asia onkin niin. Löysin omani, mutta sain pitää hänet vain hetken, eikä sydän pysty tuntemaan samaa ketään toista kohtaan...No, täytyy kai olla onnellinen siitä, että sai edes ohikiitävän tuokion verran kokea sen tunteen täydellisimmillään.
Yksi ainoa oikeako?
Syystuikku
171438
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
En ole uskonut niin syvään tunteeseen kuin itselleni sattui täysin aavistamatta joku aika sitten. Tuntui jotenkin heti silleen kuin olisi "kotiin" tullut...tunne, että siinä hän nyt on..
Nimenomaan kuin olisin tullut kotiin. Ja nyt sitten oon tässä n. vuoden ajan pohtinut häntä, joka ei kai samalla tavalla asiaa kokenut. Mutta ensimmäisestä hetkestä tuntui niin hyvältä, turvalliselta. Muistan ajatelleeni, että tässä mun kuuluu ollakin.
Ja olen pitkään ollut levoton, aina etsinyt jotain, mitä en ole osannut itsekään kuvailla. Pienen hetken sain olla tyyni ja kokemusta kannan aina mukanani. Mutta haluaisin kyllä muutakin, en vain muistoja.
mäkin uskon että van yhtä kohtaan voi tuntea sellasta mieletöntä rakkautta. Mulla on ollu mies kohta 10 vuotta ja luulin sillon että se oli todellista rakkautta...mutta toisin kävi, tapasin viime keväänä erään toisen miehen ja sitä miestä kohtaan tunteet sellasia että en ketään kohtaan oo koskaan tuntenu sillälailla, edes miestäni kohtaan. Enkä usko että ketäään kohtaan enää niin vahvasti tunnen kun tätä miestä, en osaa enää muita ajatella olleenkaan.
Mitä tehdä, jos on kokenut sen sielujen sympatian ja toinenkin on sen kokenut, mutta velvollisuudesta jäänyt suhteeseen. Kaipaus on jäänyt molemmille. Miten voi enää kukaan toinen sytyttää sen tunteen palon?
Kirjoitatpa kuin minun elämästäni. Toinen palasi velvollisuudentunteesta entiseen, vaikka se uskomaton, täydellinen sielujen sympatia ja yhteenkuuluvuuden tunne oli molemminpuolinen.
Miten kokea se tunteiden palo jonkun toisen kanssa. En minä tiedä. Luulen ja pelkään, etten siihen ainakaan itse pysty. Koetin uskotella, että pystyn. Yritin tutustua pariin muuhun mieheen, mutta huomasin hyvin pian, että se jokin vain uupuu täysin. Pitäisikö sitten yrittää tyytyä vähempään? Ei taida onnistua sekään.
meillä on aivan sama tilanne. Oletko vielä yhteyksissä sen sielunkumppanisi kanssa? Minä vielä jonkin verran, mutta etäisemmin. Kirjoitat ihan kuin itsekin asiat ilmaisisin :)
kommentoida tätä... Ei sitä enää tunnekkaan, mutta enpä minä sitä varmaksi osaa sanoa.
Itse vain olen jäänyt suhteeseen.....Ja jättänyt tunteet käsittelemättä
elämä niinkin. Kulisseissa, eläen pienellä liekillä, koska ei uskalla ottaa askelia suuria tunteita herättävään rakkauteen. Minulla ei jäänyt vaihtoehtoja. Sen rakkauden jälkeen en voinut enää palata entiseen suhteeseen. Olisin pettänyt vain itseäni. Sydämeni kuului sielunkumppanilleni. Ehkä et ole kokenut ihan samanlaista tunnetta kuin Syystuikku ja allekirjoittanut...
...me olemme työn puitteissa tekemisissä vähän väliä. Ja kaikista hulluinta on, että se mieletön kipinä on yhä molemminpuolista aina kun näemme...Aika järjetöntä, että kaksi ihmistä riutuu tahoillaan kaipauksesta toisiaan kohtaan tekemättä asialle mitään, mutta nää asiat eivät vain ole niin yksinkertaisia...
...pukea asian täydellisesti sanoiksi. Itse en puolinaiseen kulissielämään jäisi. Mitäs tehdä kun rohkeus elää täysillä sydämensä mukaan puuttuu vastapuolelta? Eipä siinä valitettavasti voi paljonkaan asiaan vaikuttaa. Olen itse sen verran vanhanaikainen, että en halua mennä kahden ihmisen väliin, vaikka heidän suhteensa onkin kasassa enää vain velvollisuudentunnosta ja vanhojen muistojen vuoksi.
sanoa omasta puolesta, että :
-En uskalla pelkään, että menen rikki.
-IHailen ihmisiä jotka tuon on uskaltaneet tehdä....
vain menee. Minä en myöskään halua sotkea sielunkumppanini suhdetta, joten meillä on vielä samanlaiset arvot ja asenteetkin! Ollaan me oikeita kohtalotovereita :)
kyllä sympatiaa sinua kohtaan...Tiedän täsmälleen mistä puhut. Haluaisi noin oikealta tuntuvan rakkauden toteutuvan...
SUHDETTA, (OTTAA PÄÄHÄN TUOLLAINEN PASKAN PUHUMINEN , KU SE ON VALETTA, EI OO KETÄÄN.)
Vaatiihan se rohkeutta tehdä tuollainen siirto, mutta kun tunteilleen ei voi mitään. Silti tunnen surua ja kaipuuta lakkaamatta sielunkumppaniani kohtaan. Välitän ihmisistä ja hoidan heitä työni kautta, mutta oma rakkauteni ei saanut kokea täyttymystään. Se on joskus aika raskasta kantaa. Nyt yritän tukahduttaa tunteitani, mutta ne vain elävät omaa elämäänsä. Yritän myös tutustua muihin miehiin, mutta en ole tavannut ketään, joka tekisi minuun samanlaisen vaikutuksen.
ajattelut sen menevän minunkin sielunkumppanini kohdalla. Arvostamme kumpikin suhteitamme ja näin ollen emme halua loukata kenekään tunteita..... Arvot siis ovat myös kohdallaan
hoplaaaaaaaaaaaaaaaaa..........