huhtiniemi

totuus huhtiniemen vainajista pyritään hävittämään kaikin käytettävissä olevin keinoin. nykyisillä menetelmillä vainajien kuolinvuodet pystytään selvittämään "alta aikayksikön". muutaman ortodoksisymboolin löytyminen ei merkitse yhtään mitään. suomen karjalaisissa oli ja on edelleen pilvin pimein ortodokseja. onhan suomessa virallisestikin ortodoksinen seurakunta ja ortodoksikirkkoja myös kautta maan.
veteraaneiltakin on salattu asioita jo siihen aikaan ja ne jotka asioista jotain tiesivät vaiennettiin uhkailulla ja jopa lyijymyrkytyksellä.
ne ihmiset, jotka eivät hyväksyneet natsisaksan vaatimuksia ja sen myötä valloitussodaksi muodostunutta tilannetta vanhan rajan ylityksen myötä, eivät olleet arkajalkaisia vastuuttomia karkureita, vaan todellisia sankareita, jotka taistelivat vuosikausia oman maansa puolesta, mutta osasivat erottaa oikean ja väärän. sentähden heidän ruumiitaan lepää niin huhtiniemessä, kuin todennäköisesti muuallakin.
3221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Uusin Hymy väittää, että Mannerheim olisi ollut valmis myymään suomalaisia maalaisia orjiksi Saksalaisille, jos II maailmansodassa olisi käynyt toisin.

Oikeasti ei kai tuota kukaan usko, mutta aika hupaisa ajatus silti. Ja jos osoittautuu todeksi, ei ehkä ollut aivan oikea valinta määritellä Mannerheim parhaimmaksi suomalaiseksi.

Äänestä

Hautojen häpäisiät ovat innokkaita kaivelemaan.
Miksi? onko lehtiä myyvät LÖÖPIT kaiken takana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


supon suojeluksessa kirjoitti:

totuus huhtiniemen vainajista pyritään hävittämään kaikin käytettävissä olevin keinoin. nykyisillä menetelmillä vainajien kuolinvuodet pystytään selvittämään "alta aikayksikön". muutaman ortodoksisymboolin löytyminen ei merkitse yhtään mitään. suomen karjalaisissa oli ja on edelleen pilvin pimein ortodokseja. onhan suomessa virallisestikin ortodoksinen seurakunta ja ortodoksikirkkoja myös kautta maan.
veteraaneiltakin on salattu asioita jo siihen aikaan ja ne jotka asioista jotain tiesivät vaiennettiin uhkailulla ja jopa lyijymyrkytyksellä.
ne ihmiset, jotka eivät hyväksyneet natsisaksan vaatimuksia ja sen myötä valloitussodaksi muodostunutta tilannetta vanhan rajan ylityksen myötä, eivät olleet arkajalkaisia vastuuttomia karkureita, vaan todellisia sankareita, jotka taistelivat vuosikausia oman maansa puolesta, mutta osasivat erottaa oikean ja väärän. sentähden heidän ruumiitaan lepää niin huhtiniemessä, kuin todennäköisesti muuallakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu