Kansanäänestys

On hieno juttu, että kansalta kysytään: mitä mieltä ovat jätteenpolttolaitoksen sijoittamisesta? Miksi? Onhan meillä valtuusto. Asia on kuitenkin niin merkittävä kunnan tulevaisuudelle että kansalta on hyvä kysyä ja sitä kautta kaikilla on mahdollisuus ja jopa velvollisuus tutustua asiaan paremmin eikä tarvi jälkikäteen voivotella että valtuusto teki hölmön päätöksen oli se sitten mikä tahansa. Toiseksi olen ehdottomasti sitä mieltä, että kansanäänestyksen tulosta pitää ehdottomasti noudattaa; muuten täällä ei ole kivaa kenelläkään sen jälkeen. Onko muut samaa mieltä?
12843
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

olen kanssasi samaa mieltä äänestämisen- ja asian tärkeydestä seutukuntamme tulevaisuudelle.

Hämeenkyröllä on nyt historiallinen mahdollisuus hylätä tulevaisuus ja taantua Tampereen peräkyläksi. Tai nousta energia keskittymällä teollisuutta houkuttelevaksi sijoituskunnaksi ja ottaa tulevaisuus haltuunsa, tulevienkin polvien ahkeraksi teollisuus paikkakunnaksi..

Joka tapauksessa Hämennkyröläiset on Jumalan luvattu kansa. Näkeehän sen meistä päällekkin;)

---------------

Tuosta Sinun toisesta kohdasta en ole täysin samaa mieltä.

Jos äänestysprosentti jää alhaiseksi, vaikka tuonne neljäänkymmeneen, niin ei semmoisesta ole muuhun kuin, jonkunlaiseseksi gallupiksi..

Toinen juttu on se, jos kyllä- ja ei äänet menevät n.tasan.

Ainakin näissä kahdessa kohdin valtuutetun pitää uskaltaa olla omaa mieltä.
Heitä on informoitu täydellisemmin, kuin meitä taviksia, jotka mekin ollaan kyllä saatu ihn hyvää infoa mm.Hämeenkyrön-sanomilta.

Kiitos heille!

Äänestä
  • No niin taas yksi toivokyösti joka luulee Hämeenkyrön Sanomien olleen puolueeton tiedonjakaja. Voiko selkeämmin puolensa valita kuin se lehti on tehnyt. Itse taviksena olen huomannut tietäväni asiasta huomattavasti enemmän kuin aivopestyt valtuutetut ja metsäliiton pelottelemat riviedustajat. Ja johtoporras se vasta aivopesty onkin. Kyllä hyvä on että kansalta kysytään. Energiakysymys on tehtaalla järjestyksessä ja hieno maakaasukombilaitos kohta omassa hallinnassa. Ei todellakaan sovi keskelle kylää tollanen jäteporsas.

    Äänestä

  • Republikaani kirjoitti:

    No niin taas yksi toivokyösti joka luulee Hämeenkyrön Sanomien olleen puolueeton tiedonjakaja. Voiko selkeämmin puolensa valita kuin se lehti on tehnyt. Itse taviksena olen huomannut tietäväni asiasta huomattavasti enemmän kuin aivopestyt valtuutetut ja metsäliiton pelottelemat riviedustajat. Ja johtoporras se vasta aivopesty onkin. Kyllä hyvä on että kansalta kysytään. Energiakysymys on tehtaalla järjestyksessä ja hieno maakaasukombilaitos kohta omassa hallinnassa. Ei todellakaan sovi keskelle kylää tollanen jäteporsas.

    Joo juuri näin...Hämeenkyröllä on nyt historiallinen mahdollisuus hylätä tulevaisuus ja taantua Tampereen PASKAKYLÄKSI...voi hitsin hitsi.

    Typerästi oli vaalilippu painettu,mitä se viimeinen siellä teki, olis vain ollut ..kyllä ja EI, mutta varmaan valtuuston töppäilyjä.

    Republikaanin kanssa samaa mieltä

    Äänestä

  • En usko ja ymmärrä mitä tarkoitat kirjoituksessasi,että hämeenkyröläiset olisivat jokin luvattu kansa ja sen näkisi jopa
    ulkonäöstä,mutta toivon että sarvipäät eivät olisi höynäytettäviä ja painostettavia ihmisiä silloin kun vaakakuppiin laitetaan paikkakunnan imago,asuinviihtyvyys,luontoarvot,maisemat,ilmanlaatu,vesivarat tulevien sukupolvien tärkeimmät arvot.

    Ei tulevien sukupolvien puolesta !

    Äänestä

  • siis tamperelaisille. Aina kun tamperelaiset puhuvat kehyskunnista niin ei siellä Hämeenkyröä mainita. Kaikki jätteeseen liittyvät hommelit he laittaisivat muiden kiusaksi (Ruovesi, Viljakkala, Hämeenkyrö ja mihin se jätevesipuhdistamokin on menossa!) ja itse suunnittelevat tähtitornihotelleja voi pkele sanon mä. Ja luuleeko kyöstitapio vai mikäseoli että vapo tarjoilee muillekin "edullista" energiaa kuin omille kumppaneilleen metsäliitolle ja mrealille. Voisitko kertoa mitähän teollisuutta jätepömpeli toisi mukanaan tähän puhtaaseen ja raikkaaseen peräkylään? Elämysmatkoja ja safareja esim. rottien perässä, vai?

    Äänestä

  • lykkäs kirjoitti:

    Joo juuri näin...Hämeenkyröllä on nyt historiallinen mahdollisuus hylätä tulevaisuus ja taantua Tampereen PASKAKYLÄKSI...voi hitsin hitsi.

    Typerästi oli vaalilippu painettu,mitä se viimeinen siellä teki, olis vain ollut ..kyllä ja EI, mutta varmaan valtuuston töppäilyjä.

    Republikaanin kanssa samaa mieltä

    Olen kuullut kyliltä että kansanäänestys on vaan vitsi ja polttolaitos tulee joka tapauksessa. Sen ovat isot kihot jo ajat sitten päättäneet. Piiloveroa tulette maksamaan ja pitkään ja sen takaa jätemaksujen jatkuva korottaminen, mikä on tulevaisuutta. Tottakai valtiojohtoiset firmat laittavat kansan maksamaan paskaveroa niin että laitos kannattaa. Nyt on aika laittaa äänestyslappu postiin jotta saadaan aikaan riittävän ISO EI mielipide valtuustolle tiedoksi.

    Äänestä

  • lykkäs kirjoitti:

    Joo juuri näin...Hämeenkyröllä on nyt historiallinen mahdollisuus hylätä tulevaisuus ja taantua Tampereen PASKAKYLÄKSI...voi hitsin hitsi.

    Typerästi oli vaalilippu painettu,mitä se viimeinen siellä teki, olis vain ollut ..kyllä ja EI, mutta varmaan valtuuston töppäilyjä.

    Republikaanin kanssa samaa mieltä

    Tuosta viimeisestä vaihtoehdosta on tullut puhetta jo vaikka, miten paljon? Ettekö, hyvät ihmiset, tajua että sellainen vaihtoehto on oltava.

    Kuten Eduskunnassa (jaa, ei tyhjiä, poissa) huom. tyhjiä...

    Äänestä

  • ihmiset kirjoitti:

    Nyt ei olla eduskunnassa vaan Hämeenkyrössä.Olisi riittänyt Ei tai kyllä, ne jotka eivät ole mitään mieltä..tyhmät..niin jättäkööt äänestämättä.

    Äänestä

  • tajua itse kirjoitti:

    Nyt ei olla eduskunnassa vaan Hämeenkyrössä.Olisi riittänyt Ei tai kyllä, ne jotka eivät ole mitään mieltä..tyhmät..niin jättäkööt äänestämättä.

    EI vaihtoehto voittaa. Laki kansanäänestyksestä vaatii sen kolmannen vaihtoehdon, ei se ole hämeenkyröläisten keksintöä! Pääasia on kuitenkin se että kansa sanoo EI. Näin muuten viimeyönäkin unta helkkarinkokoisista rotista, joita kuormissa tulee ja jää alueelle (Kyröskoskelle) sikiämään ja lisääntymään.

    Äänestä

  • kunhan kirjoitti:

    Hyi hitto...rottia...sanon EI ei ei ei....

    Äänestä

olen usein ihmetellyt, miksei kukaan ole jalostanut semmoista eläintä, semmoista isosuista, joka söisi lumet pois ja paskantaisi toisesta päästä kultakelloja!?!

Se olisi hyvä elukka se ja sen vasikoilla tekisi komean tilin:)

Vaan nyt se on sitten keksitty!!

Laitos joka syö toisesta päästä paskaa ja ulostaa hyvinvointia aluellemme!

Kyröskoskea verrataan usein Kalevalan "hälläpyörään"..

Muistatteko mytologiasta toisenkin mielenkiintoisen vempaimen?

Sammon.

Sampo oli mylly, jonka truutista satoi mannaa ja muuta hyvettä köyhälle kansalle.

Sampo hukkui taistelun tiimellyksessä mereen, mutta nyt se nousee liki hälläpyörää, kauniille Lapinokalle ja jauhaa se siellä karulle hämeenheimolle kultaista tulevaisuutta!!

Olen varannut omiin hautajaisiini pullon parasta shamppanjaa, vaan taidan korkata sen, kun energialaitos ekan narauksen päästää..

Siihen asti virtuaali; Kippis!

Äänestä
  • herännyt henkiin, tämä on jo jotain sellaista, olen aivan sanaton. Edellisen vertauskuvan on kirjoittanut suuri ajattelija ja kaukonäköinen visionääri. Tähän ei ole mitään lisättävää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Demokratian kannattaja kirjoitti:

On hieno juttu, että kansalta kysytään: mitä mieltä ovat jätteenpolttolaitoksen sijoittamisesta? Miksi? Onhan meillä valtuusto. Asia on kuitenkin niin merkittävä kunnan tulevaisuudelle että kansalta on hyvä kysyä ja sitä kautta kaikilla on mahdollisuus ja jopa velvollisuus tutustua asiaan paremmin eikä tarvi jälkikäteen voivotella että valtuusto teki hölmön päätöksen oli se sitten mikä tahansa. Toiseksi olen ehdottomasti sitä mieltä, että kansanäänestyksen tulosta pitää ehdottomasti noudattaa; muuten täällä ei ole kivaa kenelläkään sen jälkeen. Onko muut samaa mieltä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu