sdp

vähäosaisten vihollinen ja orjauuden edistäjä.
ei riittänyt ilman omaa syytään työttömiksi jääneiden, jo ikääntyneiden työllistymismahdollisuuksien ulkopuolisten ihmisten työmarkkinatuen "vastikkeelliseksi tekeminen." Uskomatonta mutta totta ja täydellisesti julkisuudessa vaiettu asia on se:
toimeentulotukikin on tehty vastikkeelliseksi.
KUUSIKYMMENTÄ VUOTTA TÄYTTÄNEITÄ ANSIOSIDONNAISELTA PÄIVÄRAHALTA PUDONNEITA YKSIN ELÄVIÄ IHMISIÄ PAKOTETAAN PUOKUOLLEINA VUOSIKYMMENIEN TYÖRUPEAMIEN JÄLKEEN KUNTIEN PAKOTTAMINA ORJATYÖHÖN TYÖMARKKINATUELLA.
AIVAN UUSI TIETO (JULKISUUDELTA SALATTU KÄYTÄNYÖ) ON SE ,ETTÄ TOIMEENTULOTUKIKIN ON NYKYÄÄN SAMALLA TAVALLA VASTIKKEELISTA. ELÄKKEITÄ EI MYÖNNETÄ TYÖKYVYTTÖMILLE, TOIMEENTULOTUKEAKIN SAA JOS KÄY ILMAISESSA ORJATYÖSSÄ.
ON TOTISESTI HALLITUKSEN TYÖTTÖMYYDEN PIILOTUS ONNISTUNUT HIENOSTI.
VAALIT OVAT TULOSSA. TÄLLAISTA MENOAKO HALUAMME ÄÄNESTÄJINÄ SUOJELLA? EI IKINÄ. ÄÄNESTETÄÄN VAIKKA AIDANSEIPÄITÄ, SEMMOISIAHAN NUO PIENPUOLUEET OVAT, MUTTA ÄÄNESTETÄÄN KIUSALLAMMEKIN NYKYMENOA VASTAAN. PAKKOHAN NÄIDEN ITSEVALTIAIDEN SUOJATYÖPAIKKOJA HALLUSSAAN PITÄVIEN JOOMIESTEN ON ALKAA HERÄILLÄ JA TEHDÄ EDES JOTAIN LEVEIDEN LEIPIENSÄ ETEEN NÄHTYÄÄN, ETTÄ KANSA EI EHKÄ OLEKKAAN NIIN TYHMÄÄ, ETTÄ JOS JA KUN VITUTTAA NIIN JÄTTÄÄ ÄÄNESTÄMÄTTÄ. EI MUUTA KUIN JOKAINEN NYKYMENOON JA EPÄREHELLISEEN KULISSITOUHUUN KYLLÄSTYNYT KAVERI:ÄÄNESTETÄÄN KIUSALLAMME. NUKKUVIEN PUOLUE ON NIIN SUURI, ETTÄ PUOLET SEN HERÄÄMISESTÄ PROTESTIÄÄNESTÄMÄÄN ON VOIMALLINEN KAATAMAAN TARVITTAESSA KOKO RAHANAHNEUTEEN PERUSTUVAN JÄRJESTELMÄN.
059
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei viela vastauksia.

Kommentoi aloitusta

juppipuolue kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu