Kyseessä elokuva "Mies vailla menneisyyttä"
Soikkelin pisteet * ja perustelut:
Lyhyesti: "Mies vailla menneisyyttä" elokuvassa tuijotellaan
usein tyhjyyttä ja katsojalle tarjotaan samaa roolia. Kyseessä
siis Aki Kaurismäen tylsimpiä filmejä, jossa sentään kaunis
valaistus ja pari hyvää musiikkinumeroa. Älä maksa tällaisesta
vaan anna ennemmin rahasi suoraan Pelastusarmeijalle.
=============================================================
"Mies vailla menneisyyttä" (2002) edustaa leikkielokuvaa,
jossa näyttelijät ovat lausuvinaan repliikkejä ja ohjaaja
laativinaan yhteiskunnallista protestia alleviivaten vahvimmat
vitsinsä kansalaisyhteiskunnan alasajosta. Katsojan tehtäväksi
jää kuvitella, että kyseessä olisi enemmänkin kuin
värikylläinen albumi aikuisten mikämikämaasta.
Aki Kaurismäki on omassa mediassaan yhtä kukkomainen,
instituutioksi itsensä ylösrakentanut taiteilija kuin Paavo
Haavikko printtimedian alalla. Kumpikin taiteilija on
kuluttanut luovat lahjansa aikaa sitten, Haavikko tietysti
tuplasti pidemmällä ajanjaksolla kuin AK. Vanhaa materiaalia
kierrättämällä ja mystifioinnilla, omassa
ankkalinnasuomessaan askartelemalla he pystyvät tuottamaan
uusia teoksia, jotka viehättävät niitä, joille epämääräinen
negaatio Suomen historiasta riittää kriittisen ilmaisun
tunnusmerkiksi.
"Mies vailla menneisyyttä" noudattaa Kaurismäki-kaavaa
tylsimmillään eikä sitä muuksi muuta pari hyvää
musiikkinumeroa ja silmiä hivelevä kesäinen valaistus;
kymmenen minuutin musavideona tai selailualbumina tämän
filmin visioiduimmat hetket olisivat toimivampia - kunhan
lisäät tarinan itse, sillä tarinoinnista molemmat Kaurismäen
ohjaajaveljeksistä ovat luopuneet aikaa sitten, ilman, että
kumpikaan olisi kuitenkaan kehittynyt elokuvallisen kielen
soveltajana.
Jopa "Kauas pilvet karkaavat" oli enemmän kuin osiensa
summa, elokuva, jonka surumielisyydessä oli vivahteita
ihmisten välillä. "Mies vailla menneisyyttä" on totisen
suoraviivainen ja katkonainen filmi: kuvien ja kohtausten
väliltä kielletään kaikki vuorovaikutus, sekä tarinan että
kerronnan dialektiikka. Vain fantisoivalla lähtökohdallaan
filmi avaa toisen tulkinnan mahdollisuutta, perspektiiviä jossa
katsoja ei ole riippuvainen pelkästään kaurismäkilandian
negaatioista. Ei-taloudellinen, ei-digitaalinen, ei-luokallinen
Suomi näkyy filmin alkukohtauksen ansiosta merkittävän
askeleen verran mystisempänä kuin muut Kaurismäki-filmit.
Riippuu sitten katsojasta pitääkö sitä askelta kiinnostavana
vaiko vain eräänä maailman pois sulkevana eleenä, toiveena
jäädä kuuntelemaan vanhoja iskelmiä kaatopaikalle ja unohtaa
globalisaatio ja kännykkäsuomi ja muut perkeleelliset asiat…
yhteiskunnan rakenteet... Kaurismäen romantiikka siis
edellyttää asennetta, että vain Pelastusarmeija pelastaa
kirppareillaan sen mitä vanhasta-kunnon-Suomesta on jäljellä,
ja että jos esimerkiksi pankkimaailmaa kritisoidaan, niin ei
sanota että konserni fuusioitiin Ruotsiin vaan että se myytiin
Pohjois-Korealle. Eihän elokuviin kritiikkiä tultu
kuuntelemaan vaan vitsejä ja musiikkia ja suurta
eksistentiaalista hiljaisuutta?
Laitapuolen eläjistä ja kontticampingista Kaurismäki yrittää
rakentaa ajatonta vaihtoehtosuomea. Kun mainostettu
kansanmielinen solidaarisuus merkitsee vaihtoehtosuomessa
vain miesten välistä kaveruutta naisten jäädessä sihteereiksi ja
kaitsijoiksi, sopii ihmetellä, onko Aki Kaurismäellä ollut
koskaan sen enempää ajatuksellista antia kuin Rölli-Peikolla?
Omituistenkin otusten pitäs olla kavereita ja kuunnella kivaa
musiikkia savun tuoksu nenässä?
Kokonaisuutena "Mies vailla menneisyyttä" maistuu löysästi
kootulta ja veltosti ajatellulta elokuvalta, mikä näkyy
kuvauspaikkojen ahtaudessa ja lavastuksen tahattomassa
komiikassa (sankari nähdään tuoreessa lööpissä vuodelta 1996,
mutta maksukuitin päiväys on kesälle 2001). Vain
yhteiskuntakritiikkinsä keinot unohtaneet lehtitoimittajat ja
helenayläset voivat diggailla filmiä, jossa
mitäänsanomattomuus on koko sanoman sisältö.
Tätä hiljaisempaan turhuuteen suomalainen elokuva ei pysty,
mutta mykkäfilminä tämä olisi saattanut olla kuitenkin
parempi.
--
M.G. Soikkeli
Helsingissä 8.3.2002
---Tuli vaan mieleen, että mikähän Soikkelia vaivaa?
Eero Tammi antoi ***** ja perusteluja:
Yöllä, saapuu mies junalla kaupunkiin. Levähtää hän puistotiellä, nukahtaa penkille. Pesäpallomailan isku takaraivoon. Omaisuus viedään. Ja hän makaa sairaalassa. Sydämensykkeet hiipuvat. Kuolleeksikin todetaan. Mutta kääreliinoihin verhottu, liikkumaton mies tuo pian nousee, katsoo peiliin ja kävelee ulos. Ajelehdittuaan hänet poimitaan merenrannasta, ruokitaan, hoidetaan kuntoon. Vironnut mies ei muista mitään. Mies vailla nimeä, vailla selitystä. Ja kuten hänen matkansa pian osoittaa, mies vailla menneisyyttä.
Vierailta näyttää ihmisille Aki Kaurismäen elokuvamaailmat. Harva niitä löytää, kokee, elää. Elokuva Mies vailla menneisyyttä katsoo meidän aikaamme. Se kokee sen harvinaisella keskittyneisyydellä. Teos ei havaitse paljoa arvokkuutta kiirehtivien ihmiselämien pinnoissa. Runsaista ihmisjoukoista ei Kaurismäki saa ehkä jälleenkään vastakaikua. Mutta leffaa tullaan aidosti rakastamaan.
Filmin voimakenttinä toimivat kodittomien ja muun köyhälistön asuttamat kaupungin syrjäalueet. Niillä Markku Peltolan tunteella tulkitsema nimihenkilö joutuu aloittamaan (uuden) elämänsä. Olennaista ei ole, että hänellä on menneisyys, vaan se, mitä hän tuntee nyt. Hän on vaeltelija ja tulkki, kokija, tilanteeseen ja aikaan putoaja. Ohjaajalleen ominaisesti messissä kulkevat rockbändit, hiljaiset ja absurdit dialogit sekä rakkaustarina – pelastusarmeijan ruokajonossa soppaa tarjoilee Kati Outinen. Huumori ja tragiikka uivat samassa lammessa.
Vastapainona henkilöidensä rehellisyydelle, kääntää Kaurismäki, ihmiselämän ja vapauden puolustajana, kriittistä kameraa useisiin meihin elokuvan vastaanottajiin. Kaurismäen päähenkilöt löytävät onnensa, mutta olo katsojalla on yksinäinen. Mies vailla menneisyyttä edustaa ohjaajansa tinkimättömintä ja kauneinta työtä. Sen hiljaisuus ja tunteikkuus on totta.
-------
Seuraavassa katsojien pisteitä:
Täällä 8.0/10
http://us.imdb.com/Title?0311519#comment
Täällä 4.7/5
http://www.nyt.fi/arvostelu.asp?path=362221&eid=1750
Soikkelin pisteet * ja perustelut:
Lyhyesti: "Mies vailla menneisyyttä" elokuvassa tuijotellaan
usein tyhjyyttä ja katsojalle tarjotaan samaa roolia. Kyseessä
siis Aki Kaurismäen tylsimpiä filmejä, jossa sentään kaunis
valaistus ja pari hyvää musiikkinumeroa. Älä maksa tällaisesta
vaan anna ennemmin rahasi suoraan Pelastusarmeijalle.
=============================================================
"Mies vailla menneisyyttä" (2002) edustaa leikkielokuvaa,
jossa näyttelijät ovat lausuvinaan repliikkejä ja ohjaaja
laativinaan yhteiskunnallista protestia alleviivaten vahvimmat
vitsinsä kansalaisyhteiskunnan alasajosta. Katsojan tehtäväksi
jää kuvitella, että kyseessä olisi enemmänkin kuin
värikylläinen albumi aikuisten mikämikämaasta.
Aki Kaurismäki on omassa mediassaan yhtä kukkomainen,
instituutioksi itsensä ylösrakentanut taiteilija kuin Paavo
Haavikko printtimedian alalla. Kumpikin taiteilija on
kuluttanut luovat lahjansa aikaa sitten, Haavikko tietysti
tuplasti pidemmällä ajanjaksolla kuin AK. Vanhaa materiaalia
kierrättämällä ja mystifioinnilla, omassa
ankkalinnasuomessaan askartelemalla he pystyvät tuottamaan
uusia teoksia, jotka viehättävät niitä, joille epämääräinen
negaatio Suomen historiasta riittää kriittisen ilmaisun
tunnusmerkiksi.
"Mies vailla menneisyyttä" noudattaa Kaurismäki-kaavaa
tylsimmillään eikä sitä muuksi muuta pari hyvää
musiikkinumeroa ja silmiä hivelevä kesäinen valaistus;
kymmenen minuutin musavideona tai selailualbumina tämän
filmin visioiduimmat hetket olisivat toimivampia - kunhan
lisäät tarinan itse, sillä tarinoinnista molemmat Kaurismäen
ohjaajaveljeksistä ovat luopuneet aikaa sitten, ilman, että
kumpikaan olisi kuitenkaan kehittynyt elokuvallisen kielen
soveltajana.
Jopa "Kauas pilvet karkaavat" oli enemmän kuin osiensa
summa, elokuva, jonka surumielisyydessä oli vivahteita
ihmisten välillä. "Mies vailla menneisyyttä" on totisen
suoraviivainen ja katkonainen filmi: kuvien ja kohtausten
väliltä kielletään kaikki vuorovaikutus, sekä tarinan että
kerronnan dialektiikka. Vain fantisoivalla lähtökohdallaan
filmi avaa toisen tulkinnan mahdollisuutta, perspektiiviä jossa
katsoja ei ole riippuvainen pelkästään kaurismäkilandian
negaatioista. Ei-taloudellinen, ei-digitaalinen, ei-luokallinen
Suomi näkyy filmin alkukohtauksen ansiosta merkittävän
askeleen verran mystisempänä kuin muut Kaurismäki-filmit.
Riippuu sitten katsojasta pitääkö sitä askelta kiinnostavana
vaiko vain eräänä maailman pois sulkevana eleenä, toiveena
jäädä kuuntelemaan vanhoja iskelmiä kaatopaikalle ja unohtaa
globalisaatio ja kännykkäsuomi ja muut perkeleelliset asiat…
yhteiskunnan rakenteet... Kaurismäen romantiikka siis
edellyttää asennetta, että vain Pelastusarmeija pelastaa
kirppareillaan sen mitä vanhasta-kunnon-Suomesta on jäljellä,
ja että jos esimerkiksi pankkimaailmaa kritisoidaan, niin ei
sanota että konserni fuusioitiin Ruotsiin vaan että se myytiin
Pohjois-Korealle. Eihän elokuviin kritiikkiä tultu
kuuntelemaan vaan vitsejä ja musiikkia ja suurta
eksistentiaalista hiljaisuutta?
Laitapuolen eläjistä ja kontticampingista Kaurismäki yrittää
rakentaa ajatonta vaihtoehtosuomea. Kun mainostettu
kansanmielinen solidaarisuus merkitsee vaihtoehtosuomessa
vain miesten välistä kaveruutta naisten jäädessä sihteereiksi ja
kaitsijoiksi, sopii ihmetellä, onko Aki Kaurismäellä ollut
koskaan sen enempää ajatuksellista antia kuin Rölli-Peikolla?
Omituistenkin otusten pitäs olla kavereita ja kuunnella kivaa
musiikkia savun tuoksu nenässä?
Kokonaisuutena "Mies vailla menneisyyttä" maistuu löysästi
kootulta ja veltosti ajatellulta elokuvalta, mikä näkyy
kuvauspaikkojen ahtaudessa ja lavastuksen tahattomassa
komiikassa (sankari nähdään tuoreessa lööpissä vuodelta 1996,
mutta maksukuitin päiväys on kesälle 2001). Vain
yhteiskuntakritiikkinsä keinot unohtaneet lehtitoimittajat ja
helenayläset voivat diggailla filmiä, jossa
mitäänsanomattomuus on koko sanoman sisältö.
Tätä hiljaisempaan turhuuteen suomalainen elokuva ei pysty,
mutta mykkäfilminä tämä olisi saattanut olla kuitenkin
parempi.
--
M.G. Soikkeli
Helsingissä 8.3.2002
---Tuli vaan mieleen, että mikähän Soikkelia vaivaa?
Eero Tammi antoi ***** ja perusteluja:
Yöllä, saapuu mies junalla kaupunkiin. Levähtää hän puistotiellä, nukahtaa penkille. Pesäpallomailan isku takaraivoon. Omaisuus viedään. Ja hän makaa sairaalassa. Sydämensykkeet hiipuvat. Kuolleeksikin todetaan. Mutta kääreliinoihin verhottu, liikkumaton mies tuo pian nousee, katsoo peiliin ja kävelee ulos. Ajelehdittuaan hänet poimitaan merenrannasta, ruokitaan, hoidetaan kuntoon. Vironnut mies ei muista mitään. Mies vailla nimeä, vailla selitystä. Ja kuten hänen matkansa pian osoittaa, mies vailla menneisyyttä.
Vierailta näyttää ihmisille Aki Kaurismäen elokuvamaailmat. Harva niitä löytää, kokee, elää. Elokuva Mies vailla menneisyyttä katsoo meidän aikaamme. Se kokee sen harvinaisella keskittyneisyydellä. Teos ei havaitse paljoa arvokkuutta kiirehtivien ihmiselämien pinnoissa. Runsaista ihmisjoukoista ei Kaurismäki saa ehkä jälleenkään vastakaikua. Mutta leffaa tullaan aidosti rakastamaan.
Filmin voimakenttinä toimivat kodittomien ja muun köyhälistön asuttamat kaupungin syrjäalueet. Niillä Markku Peltolan tunteella tulkitsema nimihenkilö joutuu aloittamaan (uuden) elämänsä. Olennaista ei ole, että hänellä on menneisyys, vaan se, mitä hän tuntee nyt. Hän on vaeltelija ja tulkki, kokija, tilanteeseen ja aikaan putoaja. Ohjaajalleen ominaisesti messissä kulkevat rockbändit, hiljaiset ja absurdit dialogit sekä rakkaustarina – pelastusarmeijan ruokajonossa soppaa tarjoilee Kati Outinen. Huumori ja tragiikka uivat samassa lammessa.
Vastapainona henkilöidensä rehellisyydelle, kääntää Kaurismäki, ihmiselämän ja vapauden puolustajana, kriittistä kameraa useisiin meihin elokuvan vastaanottajiin. Kaurismäen päähenkilöt löytävät onnensa, mutta olo katsojalla on yksinäinen. Mies vailla menneisyyttä edustaa ohjaajansa tinkimättömintä ja kauneinta työtä. Sen hiljaisuus ja tunteikkuus on totta.
-------
Seuraavassa katsojien pisteitä:
Täällä 8.0/10
http://us.imdb.com/Title?0311519#comment
Täällä 4.7/5
http://www.nyt.fi/arvostelu.asp?path=362221&eid=1750
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.