Oletteko tavanneet?

Onko kukaan teistä tavannut Seppo Kääriäistä henk. koht? Itse olin kerran samassa tilaisuudessa hänen kanssaan kskustelemassa lukiolaisia koskevista asioista ja myöhemmin olin täällä Iisalmessa kuuntelemassa hänen seminaariaan, jossa hän kertoi väitöskirjastaan. Seminaariin tullessaan hän kätteli ensin minua ja oletettavasti muisti minut vielä. (Sanotaan, että hänellä on hyvä nimimuisti.) Seminaarin jälkeen hän lupautui tulemaan tukijoukkoihini, kun olen ehdolla eduskuntavaaleissa 2011 ;) Itse miellän kyseisen henkilön hyvin ihmisläheiseksi ja pidän hänestä kovasti. Onko kellään teistä vastaavia kokemuksia kansanedustajista tms?

Iina Lappalainen
Nuoren Keskustan Liiton
Ylä-Savon piirin
Iisalmen osaston
johtokunnan jäsen
4165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä Seppo miettii jokaista sanaansa ja askeltansa tarkasti. Hän taitaa olla Kepun todellinen harmaa eminenssi tällä hetkellä ja antaa Jäätteenmäen hoitaa Lipposen haastamisen. Esimerkiksi tuskin Jäätteenmäellä niin paljon älliä on että olisi huomannut Kokoomuksen talouspolitiikan vaativan 3% kasvua vuosittain. Saa nähdä kuin Pohjan Akalle käy. Kiäriäiselle käy aina kuitenkin hyvin ja hän lienee puheenjohtajakandidaatti seuraavassa liittokokouksessa kun väitöskirjat sun muut on tehty alta pois.

Äänestä

Siinäpä aihetta runsain mitoin nostaa Seppo idoliksi kansakunnan kaapin päälle.

Tosin ehkä Tuomiojaa lukuun ottamatta olisit saanut saman vastauksen keneltä tahansa muultakin poliitikolta. Noita lupauksiahan ei tarvitse koskaan lunastaa..

Äänestä

...mutta tavannut en ole. Kirje oli moitekirje, kun Kääriäinen ministerinä pahimpina lamavuosina järjesti valtiolta Olville kymmenien miljoonien markkojen tukiaiset, jotka firma sitten jakoi osinkoina omistajille.
Joviaali julkisuuskuva Kääriäisestä kyllä on.

Äänestä

Kiäärijäine lähi Vennälle ja keksi hakija pussillisen Lepikon-torpan puutarhamultaa tulijaisiksi Nikitalle.
Tästä on jo aikaa. Mihinhän lie multapussi päätyny. Muistaako kukaan ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sympathy kirjoitti:

Onko kukaan teistä tavannut Seppo Kääriäistä henk. koht? Itse olin kerran samassa tilaisuudessa hänen kanssaan kskustelemassa lukiolaisia koskevista asioista ja myöhemmin olin täällä Iisalmessa kuuntelemassa hänen seminaariaan, jossa hän kertoi väitöskirjastaan. Seminaariin tullessaan hän kätteli ensin minua ja oletettavasti muisti minut vielä. (Sanotaan, että hänellä on hyvä nimimuisti.) Seminaarin jälkeen hän lupautui tulemaan tukijoukkoihini, kun olen ehdolla eduskuntavaaleissa 2011 ;) Itse miellän kyseisen henkilön hyvin ihmisläheiseksi ja pidän hänestä kovasti. Onko kellään teistä vastaavia kokemuksia kansanedustajista tms?

Iina Lappalainen
Nuoren Keskustan Liiton
Ylä-Savon piirin
Iisalmen osaston
johtokunnan jäsen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu