On syntymäpäivä mut niin ku ennenkin kukaan ei muista sitä :(..Oon niin onneton,itsemurhia mieles,itken itseni uneen,tupakan poltto lisääntyny entisestään,olen rakastunu mutta menettäny,naimisissa toisen kans ketä en rakasta..oon niin toivoton.Mulla on niin paljon kavereita ja kaikki poikia,kaikki pitävät musta mut ite elän vihan kanssa itseni kans,olen hyvin kaunis nainen tai tyttö mutta en vaan pysty tykkämään itsestäni on niin vaikeeta..on niin vaikeeta uskoa että joku vois tykätä musta,on niin vaikeeta elää..oon suunitellu mennä jonneki missä kukaan ei löytäs mua,kaikel on loppunsa niin ku mullaki,ikä on 22 mutta tuntuu kuin ois 50,ja oon eläny niin paljo tyhjää,ei mitään hyviä muistoja..
syntymäpäivä mut tuntuu kuoleman päivältä
YKSIN :(
162264
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Tyhjyyden tunne kuukuu kategoriaan: tunne-elämältään epävakaa persoona. Tule ryhmäterapiaan!!! http//www.fi --> tunne-elämältään epävakaa
tohon määrään itsesääliä tukehtuu, potkun perseelle tarttisit etkä taputuksia päähän....
Ja sua pitäis vetää turpaan ton viestin takia. Mielestäni täysin epäasiallinen ja kohtuuton kommentti. Missä lienetkin, mene peilin eteen ja katso, mikä itselläsi on vikana! Huomioi, että lähetit viestin ihmiselle, jolla näyttää olevan todellinen hätä.
maailmankaikkeudessa: vety ja typeryys.
Henkilö joka puhuu itsemurhan aikeista, ei muka tee sitä. Haistakaa...
Olin 21 kun erittäin hyvä ystäväni ja ikätoverini teki itsemurhan. Miten monta vuotta itselläkin meni asian työstämisessä.
Sinä joka taas täällä palstalla hyökkäät tuon itsesääli- ja turhaksi toisen -tekemisen viestisi kanssa, olet todella vaarallinen ja vastuuton ihminen. Täys typeryys, empatiakyvytön, katkera, kade toisille.
Erittäin herkässä tilanteessa olevalle ihmiselle ei tuommoisia lauota ! Sanoo tämä täti.
Sinä aloittaja, älä todellakaan välitä tuosta. Hän on kommentteineen ihan väärässä paikkassa, ohia älykkäästi tuo kommentti. Niin luulenkin, että teet.
Hei! Koita kaikesta huolimatta katsoa eteenpäin. Sulla on koko elämä edessä; olet nuori ja kaunis. Mieti mikä teki hyvistä päivistä hyviä. Elämästä ei kannata päästää irti, on niin paljon miksi kuitenkin on hyvä elää. Mulla on myös ollut vaikeaa, ja jopa itsetuhoisia ajatuksia. Siinä mielessä olen onnekas, että mulla on läheisten ja työkavereiden "turvaverkko" jotka pitää päivittäin yhteyttä. Toivon sulle voimia ja jaksamista. Älä hellitä!
ei oo mulla ketään tukijoita,kukaan ei ole valmis kuuntelee,aina vain niin ku toi ykx sano haukkuu itse säälikx..mikä ei oo sitä,on haukuttu jopa lapsillisekx mut ei en ole..olen vain pettyny itteni pahasti..
ammattiapua (ei, ihminen ei ole omituinen, toivoton tahi nk. hullu, vaikka käyttäisi aivan kunniallisia terveyspalveluja; SITÄ VARTEN NE OVAT OLEMASSA). Mielenterveystoimistoon, tai vaikka ensin terveyskeskukseen; ellei ensimmäinen lekuri ymmärrä mistään mitään, toisen jo viimeistään pitäisi. Olet suuressa riski-iässä, nuorena varsinkin monia asia kerta kaikkiaan on vaikeata. Eikä siinä ole mitään liioiteltua. Eivät ne ammattilaisetkaan ole ihmistä kummempia, mutta siinä sen osavahvuus juuri on (täytyy myös vaihtaa terapeuttia, ellei suju). Toinen osa on se ammattilaisuus, karkuun ne eivät juokse.
Jatka tarinaa vähintäänkin täällä, moni lukee, moni välittää. Ehdottomasti.
Hei!
Jos sulla ei ole läheisiä ihmisiä, mene ihmeessä terveyskeskukseen tai lääkäriasemalle ja hanki apua. Nyt on sen paikka! Varmasti saat tukea. Yksin ei kannata jäädä. Edelleen toistan, että elämässä on paljon mistä kannattaa pitää kiinni. Masennuksesta toipuminen voi viedä kuukausia, jopa vuosia, mutta kannattaa yrittää. Kaikkea hyvää sinulle!
Ensimmäisen käyttökelpoisen askeleen olet tehnyt, kun kirjoitit tänne. Minusta sinulla on nyt ihan sairaanloiseksi luokiteltava tila menossa. En tulkinnallani pelästytä, vaan tarkoitan, että olet älykäs tyyppi, joka itsekin nyt tajuaa, että halloo, kaikki ei ole kohdallaan: TARVIIN APUA !
Etsivä löytää. Lähde jostakin päästä alkuun purkamaan tätä vielä jollekin live-ihmiselle, kuten tässä jo on ehdotettukin.
Syntymäpäivän unohtaminen voi laukaista hirveän kaaoksen. Minulle kävi niin, kun täytin 25 vuotta. Ei kukaan; ei ydinperheeni jäsenet (6 kpl), ei ystävät, ei muut sukulaiset, ei työtoverit, you know. Kukaan ei tajunnut, että mulla tuommoinen tärkeä syntymäpäivä! Kukaan ei soittanut, yhtään korttia en saanut. - Se oli yhteensattumien summa, että jokainen samana vuonna unohti !! Tuntui ihan karmealta. Itkeä pillitin koko päivän, arvaat. Menin ihan suunniltani. Putosin täydellisen yksinäisyyden kuiluun. Koko maailma oli hylännyt!
Sitten työpäivän jälkeen sain idean puolustautuakseni tilanteessa. Otin yhteyden tilapäiseen miestuttavaani, jolta pyysin, että mentäisiin ravintolaan syömään jotakin ja tanssimaan. Sanoin hänelle, että mulla jokin tärkeä syy päästä kanssaan ulos nyt tänään. Hänelle sopi! - Sitten siinä kun istuimme vastakkain kerroin hänelle avoimesti koko tilanteen. Kerroin, että keksin, että tällä tavalla ihan ulkopuolisen ihmisen AVULLA pystyn tyylikkäästi ohittamaan tuon kauhean jätetyksi tulemisen tunteen. Noh, hän eläytyi asiaan ja juhli minua vähän sitten. Näin säilyin hengissä, en romahtanut enempää.
Sitten aikaa myöten aloin vähän kuin itse "pitää meteliä", että mulla juhlapäivä = synttäripäivä. Myös itse aloin TOSI AKTIIVISESTI muistamaan kaikkien muiden synttärit. Vähitellen aloin saada vastakaikua. Synttärini alettiin muistaa vähitellen ja minulle riittävän paljon.
Nyt olen keski-ikäinen ja TUO 25-vuotis-synttäri on jäänyt ainoaksi, jolloin kukaan ei muistanut! Noh jaa, olen ikuisesti kiitollinen sille tuttavamiehelle, joka pyytäessäni muisti :-( !
Pidetäämpä puolemme, kaverit. Olemme arvokkaita jokainen. On tärkeää ja juhlimisen arvoista, että just minä/sinä olen/olet syntynyt :-) ! Kukaan meistä ei ole turha ja tarkoitukseton, vaan rakkauden arvoinen. Ohareita vain voi lähimmäisiltä sattua :-( .
Kiitos teille kaikille olette hyvin ystävällisiä ja riittää että joku ymmärtää,itse en ole tyytyväinen että olen tälläinen mutta en vain ole päässy tästä masennuksesta tän 5 vuoden aikana,olen pettyny ihmisiin ja itseeni,teen jatkuvasti töitä jotta joku oisi ylpeä musta mut en eivät ole,mä en haluu oikestaan kuolla pelkään sitä mut se jotenki tuntuu paremmalta,ja ehkä sillo ihmiset huomaa mun olemassa olon..mä haluun apua tähän mun tilanteesen mut ku mä en millään pääse alottaa sitä,ja mä huomaan et mun tila vain huononee päivästä päivään..ja pelkään itteni iha hirveesti pelkään et teen jotain koska oon tehny itsemurhia mut en onnistunu..mä haluun tietää sen että minkälaista on olla oikeesti iloinen,mua ei haittaa jos asun jossain kyläs oisin tosi köyhä ei haittaa kunhan pääsisin eroon täst masennuksesta oisin iloinen,eläisin rakkaani kanssa..mä hyväksyn nää kaikki,mut...miten aloittaa?
Hei aloittaja, onnea vaan syntympäiväsi johdosta! :D Minullakin on lähipäivinä syntymäpäivä... En tiedä jaksanko vaan laittaa mitään. Itsellä masennusta ja tuo tupakanpoltto on sitten kauhea juttu, kun sitä menee ketjussa näin kun olen ihan yksin. :(
Tule tuonne Tukiasema-sivulle kirjoittelemaan joskus myös, sinne pitää rekisteröityä.
Olisi kiva jutella ja vaihtaa ajatuksia.
missäs semmonen tuki ryhmä on..??oisin kyl iha kiva jutella jonkun kaa joku ymmärtäis..nää kaverit jotka on kirjottanu ymmärtää kyllä ja kiitos heiän tuesta,ykx lukuun ottamatta
Hei sinä aloittaja. Hyvä. Olen selvästi jo päässyt eteenpäin. - No siis otat netillä yhteyden johonkin tukinet-nimiseen keskustelupalstaan ja sieltä löydät lisää keskustelijoita, jotka myös pitävät sinusta ja asioistasi. Etsit sieltä tuon edellä olevan, siis. Kyllä sie sen keksit, miten - hhmmm, vaihdat vain vähän kanavaa eli nettiosoitetta... Ei silti, hyvä se, että täälläkin olet. Päivä vain ja hetki kerrallaan. Se on meidän kaikkien läksy, just sopiva. Heippa.
http://www.tukiasema.net
ja sieltä keskustelu.
Itse tuolla Masennus-puolella kirjoittelen. :)
Hei ystävä pyyhi kyyneleet, aivan turhaan niitä teet ! On mun synttäripäivän aatto. Sain duunikavereilta kuivahtanutta saunavihtaa muistuttavan parin euron torikukkakimpun. Otin kimpun paperista, se miltei mureni käsiin. Kävin passikuvassa, kun huomasin että mun henkilökortti on menossa joulukuussa vanhaks. Kuva oli niin karmee, että ajattelin, et jos mä näytän tolta, niin mä voin yhtä hyvin hyppää alas partsilta. Mun mies sano et se on ihan näkönen, ja mukavaa et duunikaverit muistaa. Mä oon vaihdevuosi-ikäinen ja toi kaikki tuntuu ihan kauheelta. Sit yks työkaveri vielä sanoi, luuli etten kuullut, että leikkais toikin jo tukkansa lyhyeks. Olis kuulemma sopivampaa tän ikäselle, ja toinen siihen, et kyl toi alkava kaljuuntuminen näkyy paljon selvemmin pitkäs tukas kun lyhyes. Kuulostaa varmaan tosi pinnalliselta ja sitähän tää onkin, mut kaikki on niin karmeeta, ja tuntuu samalta kuin mitä sä nuori tyttö kirjoitit. Sun kirjoituksesta on jo aikaa, ja toivon, että sun asiat on kääntynyt hyväksi. Kaikkea hyvää ja voimia sulle. Rakkaudella Camomilla.