Seksiä pitäisi opettaa

Nuorena "koulun" ...

Minulle kävi tuuri kauan sitten pikkupoikana, kun eräs kokenut täti maalla oli huomannut hormoonieni alkavan hyrrätä. Hän tiesi, miten saada ensin minut kiinnostumaan itsestään. Hän ei edes ollut kovin kaunis eikä laiha, siinä n. 40 vuotias rouva ja tiesi minun juuri silloin tarvitsevan seksikokemusta. Myöhemmin hän kertoi itse kiihoittuneensa minun runkkauksestani, jota en ollut osannut peittää, olinhan sotkenut lakanat spermalla ja siksi hän oli osannut kyttäillä yöllä tekemisiäni. Kerran, kun olin yöllä saanut stondiksen, hän yllätti minut ja tuli vähissä vaatteissa huoneeseen, jossa olin. Siinä sitten haukoin henkeä, joka muutenkin oli kiihkosta kiivas, hän ehdotti, että voisi auttaa. Hänellä oli kortsu valmiina, jonka hän taitavasti laittoi pippeliini, sen ekakerran hän antoi minun tehdä koko homman omin päin ja olikin kait se ehkä tökerö suoritus, mutta näköjään tiesin suurinpiirtein, mihin sitä pippeliä käytetään. Silloin menetin poikuuteni. Se eka kerta ei kyllä unohdu, eikä se kesä, jonka maalla sain silloin viettää. Olin silloin silloin vasta 13 vuotias, enkä silti kadu, vaikka olisihan siitä skandaali syntynyt, jos asia olisi vuotanut. Hän sitten otti minut "yksityisoppilaaksi" ja koulutti minulle täydellisen valmiuden antaa kaikkensa seksikumppanille. Silloin opin myös sen että seksi on joskus luottamuksellinen kahden välinen "kauppa". Hän "opetti" minua sen kesän, kun olin maalla ja en ehkä ikinä olisi muuten näitä asioita oppinut kunnolla. Se kesä ei unohdu ja sitä taivaallisuutta muistelee ja vertaa aina mielessään, niin osaa sitten ottaa toisenkin huomioon. Maalla käydessäni nain hänen kanssaan liki kymmenen vuoden aikana ja joskus myös hänen täällä kaupungissa käydessäänkin, siitä tuli meille sellainen kestoseksisuhde. Nyt olen itse viisikymppinen.

4

5008

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mieltä

      olen. Oon "jo" 26 v. nainen mutta ollut vaan yhden miehen kanssa ja siitäkin on jo reilusti aikaa. Vaikka kyse onkin täysin luonnollisesta asiasta, pelkään et en osaa tehdä mitään oikein, joten on kokemukset jääneet vähiin. Eli tuollain opetus olisi ollut paikallaan.

    • Hyväksi käytetty poika

      Samalaisia kokemuksia, mutta arvaappa miten olisi käyny jos asialla olisi olla namusetä eli mies puolinen.

      olisi menny lapsen hyväksi käytön piikkiin, mutta ei mitään kun naapurin täti kosketteli pippeliäni hieroessaan itseään, vaikka siitä kerroinkin koulun rehtorille. se on vaan niin normaalia naisilta.

      • Sama kirjoittaja

        Miksi sitten kerroit rehtorille? Itse kyllä ymmärsin viimeistään siinä vaiheessa, kun tämä täti koki aivan samaa viettiä, kuin minä, joka olin juuri runkkaamassa, vaikka en siitä itse siinä vaiheessa tiennytkään näistä asioista paljoa. Niin kuin kerroin, niin täti kyllä antoi minun päättää, mitä pitää tehdä ja ilmeisesti kait tiesin , mikä oli silloin minun mieleeni, siis päästä eka kertaa naimaan ihan oikeasti. Ei siitä ainakaan minulle traumoja ole jäänyt, vaan sen kesän opetus meni kerta heitolla kaaliini. Se eka nainti ja sen jälkeiset pysyvät kuumimpina muistoina mielessäni ja olen myös oppinut pitämään sen mielessä, että jos saa, niin täytyy myös antaa , siis 100% suoritus naiselle, joka ajattelee parastasi. Olen myös harjoittanut munan rakennusta, joka on osoittautunut naisten mieleen. Varmaan tämän tätinkin halut heräsivät, kun pippelini ei silloin 13 vuotiaana ollut ihan pienimpiä, jonka hän oli saunassa jo aikaisemmin huomannut. Nykyisin olen saanut kasvatettua sitä yli puolet paksummaksi ja monta senttiä pidemmäksi, kuin se oli alun perin, vaikka aloinkin sen munanpodauksen vasta siinä nelikymppisenä. Lisäksi podaus tuo kestävyyttä ja on lisää annettavaa naisille. Suosittelen muuten munanrakennusta kaikille miehille, tässä muuten linkki aikaisemmin jo kirjoittamaani juttuun:
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=119&conference=1500000000000018&posting=22000000018238645


    • Anonyymi

      Minun kymmene vuotta vanhempi sisko opetti mina vähän olni äidin tähdenlento sai vanhempana. Olin 14 vuottakun aloin vaklaamaan naisia. Naapuri oli maininnut siskolle olisko se Hannu. Kaskiviikkona yleensä seurasin sitä saunoi yksin jakulki sisällä usein alasti. Viimmeksi kun vaklasin hieroi tissejä aivan ikkunan edessä ja kokeili värkkiään. Meni kotiin vauhdilla olin jo omassa huoneessa kun sisko tuli laittoi oven lukkoon, kertoi että jos jään kiinni maine menee vuosiksi kysi miksi teen näin sanoin haluttaa vaan nähdä naista. Eräänä iltana oltiin kahdestaan olin ulkona sisko tiesi sen seisoi ikkunan edessä avasi sievästi paitaa hieroi nännwjä laski housut käytti sormeaan ja imaisi siitä. Tulin sisään, sisko tuli ja lukitsi oven avasi saunatakin hyväili itseään sanoi runkaa nouse runkkasin hiljaa kalua sisko tuli ja koski onko tämä parempaa sanoin on paljon kysyi olenko neitsyt nyökkäsin sisko laskeutu ja otti kalun suuhun sanoin tältä tuntuu lämmin suu kestin jonkin aikaa ja laukesin tuntui että ei tule loppua sisko nieli kaiken, nousi ja otti viereen kuiskas opetan sinua niin tytöt kilpailee sinusta kun ne kertoo kavereilleen kaiken.
      Sisko sanoi olet kiinnostunut rinnoista koske ja ime olin kalu kovana sisko pyysi housut pois imin päällä rintoja yritin heti työnsi alas koske sinne ja suutele maistui vähän väkevältä nuoli kohta innoissaan sisko kiemurteli sinä opit äkkiä ja sanoi jatka tunsin ensikerran kunnainen saa se tuntui hyvältä jatkoin sisko pyysi nouse ja ohjasi sisään lämmin liukas pillu oli kuin suli ja tuntui että syvemmälle sisko huokaili saat tätä jos jätät nuo hommat pois pani lopussa rajusti sisko nosti jalat ja sanoi tule laukesin ja laukesin sisko otti viereen kuiskas nukutaan. Heräsin sisko imi sievästi nauroi sulla seiso ja nousi päälle taas ihana tunne sisko sanoi täytät minut ja neinui laski rinnat lähelle, nauti nauti nyt vapaasti. Sinkon lantio vapisi kivasti kuiskas saanko sinusta liikaa ja pidän sinut kertoi ei ole kostunut näin olikummankin karvat ihan märät pidin siskon lantiosta kiinni kun tuli kun katsoin sen halua laukesin, sisko tuli viereen sanoi ihana olo kuiskas ajattele tämä oli vasta ensimmäinen yö.
      Ollaan jälestä hulluteltu vaikka miten ja aina omasta halusta, vaklaus jäi heti kun ntiesin mitä se on ei tarvi haaveilla. KIITOS SISKO pohjois pohjanmaalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      28
      5651
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3613
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3522
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      26
      3417
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      124
      3006
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      32
      2727
    7. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      22
      2419
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      121
      2392
    9. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      44
      2390
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2205
    Aihe