läheisyyttä? En tarkoita helliä sanoja tai fyysistä kosketusta, vaan lähinnä sitä että joku näkisi sen valoisan kuningattaren tai kuninkaan kuoren läpi ja huomaisi, että siellä sisällä on haavoittuva olento.
Itse myönnän olevani tällainen. En ole tätä aikaisemmin oivaltanut ennen kuin elämääni astui mies, joka on hyvin syvällinen ja kiinnostunut oikeasti minusta (siis kaikesta mitäa ajattelen yms. ei vain siitä mitä osaan tai mitä minulla on) Tämä on ollut ihan älyttömän vaikeata itselleni: väistelen, minua hermostuttaa ja kiukuttelen hänelle. Eikä tämä kiukku ole suunnattu häneen vaan lähinnä siihen, että en ole tottunut tähän. Ja koskaan en ole kuitenkaan ollut näin rakastunut.
Paljon tähän vaikuttaa elämänkokemukseni: pinnalliset suhteet vanhempiin, aikaisemmat pettymykset parisuhteessa jne. Mutta olen yllättynyt, kuinka pelottavaa tuo aito läheisyys on, vaikka sitä todella tarvitsen. En tiedä, oletteko te muut leijonat huomanneet samaa?
Leijonat
4
1493
Vastaukset
- Luper.
Sama täällä. Itse en pysty puhumaan tunteista saatikka näyttämään niitä. Minulle itselle ei ole tärkeää mitä toinen omistaa tai osaa, mutta kuvittelen aina, että sille toiselle se on tärkeää. Siksi yritän päteä kaikessa, sillä se on ainoa väline, millä saan arvostusta. Myöskin ostan kaikkea turhaa vain siksi, että sen kuvittelen, että toinen on kiinnostunut minusta niiden takia. Vakka tiedän, että olen väärässä siinä, että useimmille nämä asiat eivät ole tärkeitä, niin silti jatkan.
- Lion Lady
Olen varmaan sitten poikkeus joka vahvistaa säännön. Saattaa myös olla että ikä tuo viisautta eikä ole tarvetta päteä saati sitten pitää tunteitaan piilossa. Avoimuus herättää myös positiivisia tunteita muissa. Sitten tärkeimmissä suhteissa on todella tärkeää että uskaltaa laittaa itsensä likoon ja hyväksyä että voi tunnustaa olevansa välillä heikko.
On mahdollista opetella näyttämään/tunnustamaan omia heikkouksiaan. Jos on hyvä itsetunto ei tarvitse hävetä olla heikko tai tunnustaa virheitä. Samoin voi opetella puhumaan tunteista hyvinkin syvällisesti. "Ongelman" tunnistaminen on jo askel oikeaan suuntaan. Siitä vain eteenpäin.
- leijonaneiti84
Tuntui melkein kun olisin itse kirjoittanut tuon ketjun aloituksen. olen havainnut itsessäni samaa. Naisten kanssa minulla ei ole ongelmia näyttää tunteitani tai puhua niistä mutta kun vastakkaisen sukupuolen edustaja osoittaa minua kohtaan kiinnostusta on minun vaikea päästää tätä lähelle todellista sisintä minua. Seurustelusuhteissäni olen tehnyt juuri samaa väistellyt poikkaystäväni kysymyksiä heti kun hän on pääsemässä liian lähelle.
- Nimetön
Pitää kohdaltani paikkansa myös. On helppo katsoa hiukan korkeammalta ja vastata tunteisiinkin, kun henkinen etäisyys on tarpeeksi mittava ja oma reviiri tarkoin vartioitu. Mutta tämän reviirin sisäpuolelle osaavat tunkeutua vain ne, jotka ovat todella syvästi kiinnostuneita ja kärsivällisyys riittää ytimeen pääsemiseen. Kyllä leijona silloin muuttuukin avuttomaksi.. Katse kääntyy alas ja olo vaivaantuu.. Tuntuu, että itsetunto murtuu täysin, kun pitää avata kaikki kuvitellusti umpeutuneet haavat. On helppo kieltää herkkyys ja haavoittuvuus, kun ne ovat vain oma pikku salaisuus.. Mutta kun leijona todella rakastuu, on suojamuurien murruttava ja kumppani voi todella yllättyä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2534567Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1312993Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412752Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741740Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061574Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn231475- 551324
- 931235
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2051098- 471085