Hei!
Mulla on meneillään rv 37 5. Tuntuu että olen sekoamassa kun en enää nuku öisin kun muutaman tunnin ja saan nykyään jatkuvasti aivan kamalia kiukkukohtauksia. Näistä kärsivät sekä mies että lapset, mutta en vaan saa hillittyä itseäni. Olen jotenkin pinna kireällä koko ajan. Tätä voisi mielestäni verrata siihen olotilaan mikä on ennen kuukautisia. Kaikki vaan vituttaa ja tekisi mieli heitellä ja rikkoa tavaroita. Onko tässä vaiheessa raskautta normaalia että näin käy? Ajattelin että jos tämä liittyisi hormoneihin tai olenko vaan itse sekaisin. Onko muilla vastaavia ongelmia?? APUA! Pelkään että tuhoan käytökselläni koko perheen!
Mulla on meneillään rv 37 5. Tuntuu että olen sekoamassa kun en enää nuku öisin kun muutaman tunnin ja saan nykyään jatkuvasti aivan kamalia kiukkukohtauksia. Näistä kärsivät sekä mies että lapset, mutta en vaan saa hillittyä itseäni. Olen jotenkin pinna kireällä koko ajan. Tätä voisi mielestäni verrata siihen olotilaan mikä on ennen kuukautisia. Kaikki vaan vituttaa ja tekisi mieli heitellä ja rikkoa tavaroita. Onko tässä vaiheessa raskautta normaalia että näin käy? Ajattelin että jos tämä liittyisi hormoneihin tai olenko vaan itse sekaisin. Onko muilla vastaavia ongelmia?? APUA! Pelkään että tuhoan käytökselläni koko perheen!
Vastaukset 2
Vanhimmat
..nimittäin itsellä ollut myös mieliala vaihtelua vähän, huomaan että olen ollut nyt muutaman päivän aika alakuloinen, ihan vaan siis semmonen vetämätön innostumaton olo... ja välillä ollut kyllä ärsytys-oloakin, olen ollut ihan syyttä ärtynyt ja hermostunut, esim vaatteet esim paidat kun ei ole tarpoeeks pitkiä ja mikään toppatakki ei mene kiinni ja naama on turvonnut jne jne. olo on aika pers. heh! Olen aatellut että se varmaan näistä hormooneista ja odotuksesta johtuu.
Ja joka päivä kun on mielessä että milloinhan se nyt alkaa (synnytys) ja aika käy välillä pitkäksi. Olen itse vkolla 37 4 eli samoilla viikoilla mennään :) Mutta, uskon että ihan normaalia tämä ja ei enää kauan odottelemista meilläkään luultavasti! Tsemppiä vaan, ja eiköhän mieskin ymmärrä..
Sama fiilis täällä! Järkyttävät raivarini tuntuvat repivän koko talon perustuksiltaan.. Itse aina jälkeenpäin suren omaa käytöstäni, mutta siinä vihan tilassa en kertakaikkiaan pysty hillitsemään itseäni, vaan huudan ja riehun ja huudan.
Kamalaa on ajatella, että vielä syntymätön lapseni kuulee ääneni niin vihantäyteisenä ja stressitasot kohoavat (sekä minulla että lapsella). Muusta perheestä nyt puhumattakaan!
Tällaiset "kohtaukset" ovat kuitenkin aina loppuneet sitten jossain vaiheessa synnytyksen jälkeen, kun hormonit ovat taas kohdillaan. Onneksi! Olenkin yrittänyt puhua miehelleni rauhallisella hetkellä, että koittaa vaan kestää tätä vaihetta, kun ei se kestä ikuisuuksia.. Ja itsehän se tavallaan on sen aiheuttanutkin, että syytä onkin kestää ;).