Olin kerran jouluruuhkassa kassajonossa, jossa oli mateluvauhti ja edessäni rouva, johon taas jonossa takanani kärryllään minua työnsi. Olin suoraan kiinni edessäni olevan rouvan peffassa ja tämä sitten rupesi pyörittelemään pyllyä minua vasten. Siinä sitten minulla alkoi tulla ahdasta myös housuissani ja rouva sen kyllä hoksasi, jatkaen pyörittelyä. Hän teki ensin sitä melko huomaamattomasti, mutta kun siinä sitten en enää paennut taaksekkaan, vaikka jono ei enää minua ahdistanutkaan takaa päin, niin rouva sitten kääntyi minua katsomaan. Säikähdin, että nyt se nostaa metelin ja mulkkunikin oli jo juhlakunnossa, niin katastrofin ainekset olisivat olleet kasassa. Toisin kävikin, hän kuiskasi minulle, että sama, vaikka menisi vielä kaupan puolelle, kun tuo jonokaan ei juuri liikkunut. Hän kääntyi kärryineen ja minä en ensin meinannut tajuta ja uskoa todeksi, että hän tarkoitti myös minua, kun jäi katsomaan minua sillä tavalla kärryineen sivummalle. No, ajattelin myös siirtyä sivummalle, meninkin hänen luokseen ja olimme melkoisen kiihoittuneita molemmat. Hän hengitti epäluonnollisen kiihoittuneesti ja ehdotti suoraan minulle, että nyt olisi tilaisuus, nostin joulukinkun, joka oli kädessäni, hänen kärryynsä. Keksimme suunnata vaateosastolle, josta löysimmekin sopivan pukukopin ja asia ei enää ollut epäselvä kummallekkaan meistä. Menimme sisälle ja löysäsimme farkkumme ja rupesimme intohimoisesti rakastelemaan, se tuntui kestävän mukavan pitkään ja olimme molemmat tosi tyytyväisiä. Emme olleet koskaan aikaisemmin edes nähtykään toisiamme, mutta siinä sitten tutustuimme. Jälkeenpäin hirvitti, että mitähän tuosta seuraa, tauti, vaiko raskaus, aika sitten näytti, että onneksi ei kumpaakaan. Olemme nykyisin melko hyvät ystävät ja seksikumppanit, tapaamme monta kertaa viikossa. Olemme naimisissa molemmat, mutta emme keskenämme.
Kassajonossa
Extemppore juttu
32991
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
vitun mielenkiintoista paskaa!! mee runkkari muualle runoileen!!
sä heräsit.....vedikkö kätees...
JOS JOKU VITUN KEPPIHEIKKI VÄITTÄÄ NOITA T-E-N-H-O JUTTUJA HUONOIKSI NIIN EI NÄMÄ TÄN PALSTAN MUUTKAAN JUTUT OLE KYLLÄ YHTÄÄN SEN IHMEELLISEMPIÄ.
IHAN SAMAA PASKAA KAIKKI !!!!!
SULKEKAA SAITTI !!!
T: T-E-N-H-O