asbestista, kreosiitti kylppärissä jne

Luen kauhulla noita asbbestijuttuja ja lähdin surffailmenaan vanhoja keskusteluja, joissa kerrottiin vaarallisesta kreosiitista, joka tuoksuu ratapölkyltä.
Kylppärireppa teetettiin 30-luvun talon huoneistossamme oikein ammattifirmalla ja putkimiehillä jne, kaikki ns. kunnon firmoja. Kukaan ei puhunut mitään mistään asbestipurkamisesta tai testeistä ja työt on tehty jo kolme vuotta sitten.
Kylppärissä on aika ajoin varsinkin kovan suihkuttelun jälkeen juuri tuo tervamainen ratapölkyn haju", onko siellä siis kreosiittia, onko lastemme terveys vaarassa, omasta en jaksa edes huolestua.
Olemme nelihenkinen perhe ja
78504
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Katsoin yhden rempan aikaisen kuvan kylppäristä ja ammeen tausta oli kokonaan mustaksi maalattu tai tervattu, onkohan sillä yhteyttä tuoksuun.

Äänestä
  • Se musta on varmaankin pikeä jota ennen käytettiin vesieristeenä kerrostaloissa.

    Äänestä

  • tehtiin kirjoitti:

    Se musta on varmaankin pikeä jota ennen käytettiin vesieristeenä kerrostaloissa.

    kivihiiliterva on juuri sitä joka aiheuttaa syöpää

    Äänestä

Tässä tietoa siitä (olen joskus kopioinut TTL:n sivuilta omaan tiedostoon):

Kivihiilipiki
Kivihiilipikeä on käytetty kosteuden- ja vedeneristeenä vanhoissa rakennuksissa esim. kellarikerrosten lattiarakenteissa, muuratuissa seinissä ja tiilisaumoissa. Kun vanhoja rakenteita puretaan, työntekijät altistuvat pölylle, jossa on kivihiilitervaa. Jäte on ongelmajätettä.

Koostumus ja käyttö
Kivihiilipiki (kreosootti, kreosoottiöljy, kreosoottipiki) on kivihiilitervan tislausjäännös, joka sisältää satoja orgaanisia ja epäorgaanisia yhdisteitä. Kivihiilipikeä purettaessa työilmaan vapautuu hiukkasmaisia ja höyrymäisiä aineosia, joista ongelmallisimpia ovat syöpää aiheuttavat polysykliset aromaattiset hiilivedyt (PAH-yhdisteet).

Kivihiilipikeä on käytetty kosteuden- ja vedeneristeenä vanhoissa rakennuksissa etenkin kellarikerrosten lattiarakenteissa, muuratuissa seinissä ja tiilisaumoissa erityisesti aikavälillä 1890-1950. Kivihiilipikeä on käytetty myös muuratuissa välipohjissa, uima-allasrakenteissa, pihojen kansirakenteissa ja ulkoilmassa olevissa lattia- ja perustusrakenteissa.

Kivihiilipiki esiintyy yleensä kiinteässä pikimäisessä olomuodossa. Kivihiilipiki on tumman väristä, ja siinä on voimakas pistävä haju (kyllästetyn puun, ratapölkyn, kreosootin haju). Kuivissa olosuhteissa haihtuvat yhdisteet ovat saattaneet hävitä, jolloin kivihiilipien olomuoto on muuttunut sitkeästä hauraaksi ja haju vaikeasti havaittavaksi.

Rakennuttajan tehtävänä onkin selvittää sisältävätkö purettavat tai korjattavat rakenteet terveydelle vaarallisia materiaaleja, kuten kivihiilipikeä. Selvitystyön tekee alan asiantuntija. Ympäristökeskukset ja työsuojelupiirit antavat neuvoja selvitystyön toimenpiteistä ja toteuttajista. Mikäli esiselvityksestä huolimatta purkutyön aikana todetaan kivihiilipikeä tai sitä voidaan olettaa esiintyvän purettavassa rakenteessa, purkutyö tulee keskeyttää välittömästi ja purkukohde eristää kaikelta toiminnalta. Keskeytyksen aikana selvitetään kivihiilipien esiintyminen ja PAH-yhdisteiden kokonaispitoisuus ja tarvittaessa liukoisuudet, joiden perusteella suunnitellaan purkutyön ja jätteenkäsittelyn turvallinen toteutus.

Materiaalinäytteisiin perustuvia PAH-analyysejä tekevät esimerkiksi Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen laboratorio, Oulun aluetyöterveyslaitoksen laboratorio ja Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Paikalliset ympäristökeskukset ja työsuojelupiirit antavat ohjeita ja lisätietoja näytteenotosta, laboratorioista sekä näytetulosten edellyttämistä jatkotoimenpiteistä.

Terveys- ja turvallisuusvaikutukset
Kivihiilipiki ja -terva saattavat aiheuttaa iholle joutuessaan välittömästi kirvelyä ja punoitusta, ja niitä sisältävä pöly voi ärsyttää hengitettynä. Pien ja tervan ominainen piirre on, että ne herkistävät ihon UV-valolle, nämä oireet häviävät yleensä 1-2 vuorokaudessa. Merkittävin terveyshaitta on kuitenkin pien ja tervojen sisältämien polysyklisten aromaattisten hiilivetyjen (PAH) aiheuttama syöpäriski. PAH-yhdisteet kuuluvat Suomessa syöpävaarallisten aineiden luetteloon (ASA-luettelo), ja ammatissaan PAH-yhdisteille altistuneet tulee ilmoittaa kalenterivuosittain ASA-rekisteriin.

Piikattaessa kivihiilipikimateriaaleja hiukkasmaiset PAH-pitoisuudet työilmassa voivat nousta moninkertaisesti yli haitalliseksi tunnettujen pitoisuuksien ja höyrymäisten aineosien pitoisuudet saattavat olla myös merkittäviä. PAH-yhdisteet imeytyvät ihon läpi ja kulkeutuvat hengitysilman kautta elimistöön, mikä asettaa työntekijöiden henkilökohtaiselle suojautumiselle ja ympäristön suojaamiselle erityisvaatimuksia.

jne....

Äänestä
  • duunarista eivät työmaan vastaavat välitä tuon taivaallista, aina vaan sanovat " ei tämä ole kuin pikeä" Museovirastonkin työmaalla tätä tavattu , eikä mitään välitetä. No jos sitten tuonpuoleisessa välittää

    Äänestä

Kyllä tuon aineen oikea nimi on kreosootti eikä kreosiitti, tästä nimittäin voi lukea ammattialan julkaisuista erittäin paljon asiaa tänä päivänä, ikävä juttu mutta tosi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kelppärirempan teettänyt kirjoitti:

Luen kauhulla noita asbbestijuttuja ja lähdin surffailmenaan vanhoja keskusteluja, joissa kerrottiin vaarallisesta kreosiitista, joka tuoksuu ratapölkyltä.
Kylppärireppa teetettiin 30-luvun talon huoneistossamme oikein ammattifirmalla ja putkimiehillä jne, kaikki ns. kunnon firmoja. Kukaan ei puhunut mitään mistään asbestipurkamisesta tai testeistä ja työt on tehty jo kolme vuotta sitten.
Kylppärissä on aika ajoin varsinkin kovan suihkuttelun jälkeen juuri tuo tervamainen ratapölkyn haju", onko siellä siis kreosiittia, onko lastemme terveys vaarassa, omasta en jaksa edes huolestua.
Olemme nelihenkinen perhe ja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu