Pööllö kansa

aivopesemä!

Voi totuus, kumpa tulisit julki!
3116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

julki ja päivänvaloon pitkäaikaisesta tarkoituksellisesta pimennosta.
Veronmaksajien selkänahasta revityt eurot tukiaispelleille, ne kansalliset maataloustuet on valtakunnanoikeus määrännyt julkisiksi tiedoiksi.
Kaikenlaisia tukikikkailuja on keksitty jatkuvasti ja suurinpina rohmuina eurojen perään ovat olleet esim. Bror Wahlroos ja vastaavanlaiset sivutoimiviljelijät. On siinä kansalla ollut maksamista yhdelle kansanosalle. Todella hädässä olevat vanhukset, työttömat, lapsiperheet ja syrjäytetyt nuoret ovat jääneet paitsioon, kun nämä ökyt on keskustan toimesta katsottu etuoikeutetuksi kansalaisryhmäksi erojen jaossa. On se jo korkea aika tuoda salat julki.
Kuinkahan paljon tukieuroja sisältyykään esim. velikullan verotettavan varallisuuden,119´746´070 europottiin? Olisi se vain somaa tietää.
Kepuleille lähtöpassit tai muuten sumutus jatkuu loputtomiin. Kansanedustajaehdokkaat tiukille!Vaikka taitaahan siitä puolueesta jo viisaimmat olla lähdössäkin. Varjelkoon, ettei sitä 141- tukea vain muutettaisi PYSYVÄKSI KANSALLISEKSI TUEKSI, siis Eu lopettaa sen maksamisen (ollut alunperinkin ihan tilapäinen tuki). Kun muistamme äänestää oikein, niin ehkä tämä tulonsiirto näille tukea tarvitsemattomille ökyrikkaille riistäjille loppuu. Muidenkin yrittäjen pitää tulla toimeen omillaan tai velkarahalla. Jos eivät pärjää, niin hanskat on nakattava tiskiin.
Sama kohtalo se pitää olla maalaisillekin. Turha urputtaa, että sapuska loppuu. Höpö, höpö vanha vitsi, pitäisi sen ruoan olla Suomessa tosihalpaa, kun sen tuottajia tuetaan joka tuutista. SILTI SYÖMME MAAILMAN KALLEINTA RUOKAA???Otetaan asioista selvää ja äänestetään jaloilla!

Äänestä
  • ..ole jakaneet niitä maataloustukia jo kautta aikain,ettei ruoka maksais vielä enemmän otahan asioista selvää ennenkuin meuhkaat soopaa.

    Äänestä

  • Leevi kirjoitti:

    ..ole jakaneet niitä maataloustukia jo kautta aikain,ettei ruoka maksais vielä enemmän otahan asioista selvää ennenkuin meuhkaat soopaa.

    olleet keskustan kanssa punamultajutuissa mukana.
    Ovat yhdessä TEHTAILLEET HIRVITTÄVIÄ MOKIA!
    Jos vaikka tarkastellaan työllisyysasioitakin, mitkä on hoidettu ihan perseelleen, sääliksi käy työttömienkin kohtalo.
    Eikös LISSULLAKIN välähtänyt, kun keksi PÄTKÄTYÖT? Siitä poiki sitten näitä ihmiskauppafirmoja, jotka vuokraavat työttömiä ahneille työjuhtia tarvitseville koijarifirmoille.
    Välitysliikkeet antavat vuokralle vaikkapa siivoojan. Välittäjä maksaa lain salliman vähimmäispalkan hänelle, ja itse laskuttaa noin kolminkertaisesti tilaajaa. Vetäisee välistä tosi mukavasti, riskeeraamatta oikeastaan mitään. Kuka tahansa voisi alkaa tällaisena "sutenöörinä" toimimaan. Ihan vain jokin persáukinenkin, tarpeeksi röyhkeyttä ja supliikia omaava akka- tai ukkoporukka, saa pystytettyä tällaisen rahasammon alta aikayksikön.
    NYT PITÄISI SAADA EDUSKUNTAAN SELLAISET IHMISET, JOTKA HETI ESITTELYSSÄ LOPETTAISIVAT KANSALLISET MAATALOUSTUET NÄITÄ TUKIA TARVITSEMATTOMILTA VALEMAAJUSSEILTA JA SIVUTOIMIVILJELIJÖILTÄ, SEKÄ LAILLA KIELTÄISIVÄT TYKKÄNÄÄN NÄMÄ IHMISKAUPPAA HARJOITTAVAT VÄLITYSLIIKKEET. SIINÄ TOUHUSSA JÄÄ YHTEISKUNTAKIN NUOLEMAAN NÄPPEJÄÄN. MAHDOLLISTETAAN KAIKENLAINEN HARMAAN TALOUDEN HARJOITTAMINEN. Kyllä valtion työnvälitystoiminnan tulisi pystyä hoitelemaan työllistämisasiat ilman välistävetäjiä. ON IHMISARVOA TÖRKEÄSTI ALENTAVAA TOUHUA KAUNISTELLA TYÖTTÖMYYSTILASTOJA HÄDÄNALAISTEN TYÖTTÖMIEN KUSTANNUKSELLA.ETTÄS NÄIN.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja pöllömedian kirjoitti:

aivopesemä!

Voi totuus, kumpa tulisit julki!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu