Tutkimus nuorten äitien kokemuksista

joutuneista kun tyttö halusi ehdottomasti äidiksi ? Siinä meni opiskelut pipariksi ja koko muukin elämä lopulta...

tarinani otsikolla mielenkiinnosta tuolta alempaa ja sieltä alottajan kommantti

Eli minun tarinani on tämä: Aloin seurustelemaan 27 vuotiaan miehen kanssa jouluna 2004. Itse olin silloin 18 vuotias, kävin lukiota. Asuimme eri paikkakunnilla, 700 km:n päässä toisistamme. Olin koulun jälkeen ja viikonloppuisin töissä pizzerian kassalla jotta sain rahaa matkoihin. Asuin kotona.

No emme käyttäneet minkäänlaista ehkäisyä koska ajattelin että vauva olis tosi ihana ja mieheni ei myöskään ollut mitenkään asiaa vastaan. Eräällä lomamatkalla mieheni luona kävikin sitten niin että tulin raskaaksi. Toki en silloin tiennyt sitä vielä. Kuukautiset olivat pian kaks viikkoo myöhässä, kun uskaltauduin ostamaan apteekista raskaustestin. Tehin testin lukion vessassa ja se sit näytti heti positiivista. Olin tietenkin järkyttynyt. Ilmoitin tuloksesta ensimmäisenä miehelleni. Mulla ei ollu saldoo joten jouduin jättämään hänelle soittopyynnön kanslian puhelimesta. Mieheni ei ollut mitenkään yllättynyt siitä että olin raskaana vaan otti asian rauhallisesti ja oli sitä mieltä että pidettäs lapsi (olihan hän vakituisessa työssä ja tienasi mukavasti). Olin kauheen iloinen että olin raskaana. Hehkutin asiaa kaikille kavereille ja kavereiden kavereille vaikka raskaus olikin niin alussa että keskenmenon riski oli suuri. Äidille ja isälle pelkäsin kertoa koska minulla on aina ollut ankara kasvatus ja pelkäsin että he heittävät mut samantien pihalle kun kerron heille. Pakko se oli kuitenkin kertoa..he ottivat asian tosi rauhallisesti..isä oli vähän järkyttynyt aluksi mutta tottui ajatukseen. Puhuimme silloin että muuttaisin mieheni luokse asumaan ja niin minä sitten muutin heti kun olin saanut kurssit ja kirjoitukset suoritettua. Masu kasvoi ja olin tosi ylpee siitä. Sitten tulivat lakkiaiset enkä yhtään halunnut peitellä raskauttani joka oli edennyt jo yli puolen välin. Odotimme mieheni kanssa innoissaan lasta. Yhteiselomme sujui mutkattomasti ja meillä oli rahaa ostella kaikkea kivaa tulevaa lasta varten. Raskaus sujui ongelmitta ja pieni tyttömme syntyikin 5 päivää yli lasketun ajan. Äitini on onnellinen mummo ja isä onnellinen pappa:) ja mieheni tietenkin onnellinen isi ja minä onnellinen äiti:D Ensimmäiset viikot meni nopeasti pikkuiseen vauvaan tutustuessa. Tyttärellämme oli lievää koliikkia joten elämä oli välillä todella rankkaa.Mieskin kun oli töissä kaiket päivät. Selvisimpä kuitenkin. Nyt tyttäremme on pian 7 kk vanha ja olen kyllä miettinyt millaista elämäni olisi ilman lasta, Missä olisin ja mitä tekisin...Päivääkään en silti vaihtaisi pois sillä en tiedä mitään ihanampaa ja ihmellisempää asiaa kuin oma lapsi. Isäni sanoi kun olin ensimmäisellä kuulla raskaana että olen elämäni pilannut. Minä olen nyt sitä mieltä että en todellakaan ole, päinvastoin! Lapsi on rikastuttanut elämääni ja kasvattanut minua henkisesti hyvin paljon:) Tunnen olevani enemmän aikuinen kuin teini...