lääkkeillä?
Antakaa palautetta jos lääkkeillä on ollut myönteistä vaikutusta elämäänne.
Pystyittekö jättämään jossain vaiheessa läkkeen pois kun masennus oli ohi?
Käytätekö SRRI lääkkeen kanssa jotain muuta lääkettä lisäksi vai tasoittaako ko lääke mielen niin ettei muita ahdistuslääkkeitä tarvita?
Olen pannut merkille sen, että mitä enemmän pystyn kohtaamaan ahdistuksen sitä enmmän ahdistus helpottaa. En ala tekemään jotain muuta tai pakene ahdistusta vaan totean nyt ahdistaa entä sitten. Olen päättänyt selvittää tämän asian pakenematta sitä. Muuten saan juosta ahditusta karkuun lopun elämääni.
Entä miten te mut pärjäätte ahdistuksen ja masenuksen kanssa?
Antakaa palautetta jos lääkkeillä on ollut myönteistä vaikutusta elämäänne.
Pystyittekö jättämään jossain vaiheessa läkkeen pois kun masennus oli ohi?
Käytätekö SRRI lääkkeen kanssa jotain muuta lääkettä lisäksi vai tasoittaako ko lääke mielen niin ettei muita ahdistuslääkkeitä tarvita?
Olen pannut merkille sen, että mitä enemmän pystyn kohtaamaan ahdistuksen sitä enmmän ahdistus helpottaa. En ala tekemään jotain muuta tai pakene ahdistusta vaan totean nyt ahdistaa entä sitten. Olen päättänyt selvittää tämän asian pakenematta sitä. Muuten saan juosta ahditusta karkuun lopun elämääni.
Entä miten te mut pärjäätte ahdistuksen ja masenuksen kanssa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
ahdistuksen kanssa. Masennus taas saa tekemään kaikkea typerää ja tuntuu hankalalta, mutta sen ainakin tietää helpottavan aina väliaikaisesti. Ahdistus vaan jatkuu kunnes lääkkeillä tai alkoholilla turruttaa itsensä täysin. Huomenna pitää mennä linja-autoon, ja takuuvarmasti menen sinne lääkepöllyssä tai jätän menemättä. SRRI lääke on minulla käytössä ja sitten rivatrilia. Mikäs tässä napostellessa..
Hienoa että sinä olet alkanut edistyä ahdistuksen kanssa. Vaatii voimia ja rohkeutta.. ehkä minäkin vielä joskus jaksan rueta yrittämään oikein kunnolla. Tsemppiä!
NaSSA on uusimman polven täsmä-masennuslääkeryhmä johon kuuluu Remeron. Vaikuttaa serotoniiniin ja dopamiiniin eri mekanismilla kuin SSRI:t mitkä vaikuttaa vain serotoniiniin ja niissä on erilaiset sivuvaikutusprofiilit. NaSSA EI aiheuta seksisivuvaikutuksia, ei pahoinvointia eikä unettomuutta eikä ahdistusta. Ne blokkaavat ne reseptorit aivoissa tehokkaasti. Niillä on histamiinivaikutus eli väsyttävät ja siksi otetaan yötä vasten.
Olen käyttänyt Remeronia 3,5 vuotta ja ainoa haitta on lievä ruokahalun kasvu sekä madaltunut verenpaine. Mieluummin otan ne kuin SSRI-lääkkeiden kamalat sivarit, niistä olen saanut totaalisen unettomuuden, pahoinvoinnin, jumalattoman ahdistuksen, haukotuspakkoa, vatsahaavat yms.
Ikävä kokemukseni tosin on, että Remeronista ei enää pääse eroon, olen yrittänyt neljästi ja aina on depis palannut kerta kerralta pahempana. Joten syön niitä nyt loppuikäni.
Minusta sinulla, aloittaja, on hyvä ote, jota kannustan jatkamaan! Meitähän siis on monenlaisia ns. vaivaisia, mutta sinun tilanteessasi tuo varmaan on kohdallaan, tuo SIEDÄTYSHOITO oma-apukonstinasi. Kannatan sitä myös. Tiedän tätä kirjoittaessani, että kaikki eivät kertakaikkiaan VOI, mutta itsekin olen alkanut hiffata, että KOHTAAMINEN on jotenkin sisältöä, voimaa, rikkautta antavaa... omaan itseen.
Kun olen kokenut tulleeni ihan kamalaan tyhjyyden ja ahdistuksen tunteen tilaan, niin olen tietoisesti pysytellyt siinä vain ihan paikallani, tekemättä mitään. Olen yrittänyt ns. kuunnella sitä tyhjyyttä ja lamatilaani. Kun siinä olen rohkeasti, se (?) jotenkin lähteekin nostamaan minua siitä ihan itsellään. Siinä vissiin jokin itsetuntokin nousee, että 'hei, mä hallitsin sen'.
Siinä samalla kyselen mielessäni, että mistä tämä johtuu, mitä tämä sisältää ??! Mitä tämä tila sanoisi, jos se puhuisi ?! Syitäkin alkaa löytyä; voi löytää jotakin, johon ymmärtää nyt reagoineensa ja sepä helpottaa. Kun saa jotakin konkreettista mieleensä, esim. vaikka jonkin loukkaantumisen, niin sen jälkeen voikin alkaa yrittä ratkaista sitä ja asennoitumistaan asiaan, mielessään... ja siitäpä alkaa purkautua helpotusta. Tää oli vain esimerkki.
Tuska ja hätä tulevasta (pelot) myös voi yrittää kohdata niin, että kuvittelee 'tuon' tapahtuvaksi ja sitten mielessään alkaa ajatella, MITEN selviän tilanteessa. Tyyliin, 'entäs sitten?'! Löytyy ratkaisuja ja rohkeutta, ja pelko-tuska-ahdistuskin helpottaa.
Tyhjyyden tunteessa odotellessaan rohkeasti, se yllättäen alkaakin täyttyä. Voi tulla vain mieleen jotakin, joka vie mennessään, tuska haihtuu. Voi tulla mieleen uusi idea; uusi toivo jostakin asiasta. Muistaakin yhtäkkiä jotakin, mikä auttaa.
PYSÄHTYMINEN ON HYVÄKSI, se on varma. ...Niin paljon kuin kukin meistä sitä kestää. Riippuu tietty sairaalloisuuden ns. asteesta. Myös riippuu siitä, paljonko jo itseensä vaikuttaneista asioista tiedostaa ja paljonko jo tuntee itseänsä.
Toivotan tosi ONNEA edelleen Sinulle näihin henk. koht. HARJOITUKSIISI. Minä olen omissa asioissani ollut samoilla linjoilla (nykyään olen pystynyt siihen). On tosiaan hyvä, jokseenkin mainiota, huomata miten meistä jokainen yrittää PAETA...
Muusta pärjäämisestäni minä, krooninen neurootikko, sanoisin, että pieni annos SSRI:tä aamulla otettuna on minulle yleensä riitävä apu polskuttaa elämässä eteenpäin. Jotakin rauhoittavaa joudun ottamaan tarvittaessa, välillä myös lisään SSRI:tä. Hyvin olen nykyjään saanut taiteiltua elämääni. Sehän tässä auttaa myös, että olen 'vanha potilas'. Kaikkeen tottuu ja parkkiintuu. Niin, ja rohkeus VOI lisääntyä ! Tämä tiedoksi kaikille 'uusille' sairastuneille. Keski-ikäisenä ei enää pelästy ja tule turvattomaksi, kun ahdistukohtaus tulee, tai kun masennusmonttuun putoaa. Sitäpä vähän niinkuin tervehtii, että "kas vain, siinäkös taas tulit mua koettelemaan, piru ; en ole ennenkään murtunut allesi, en nytkään... vaan oottelen ja nousen tästä vielä". Myös itselläni rukoilemisen huokailut auttavat pahassa jumissa ollessani, pää yllättäen selviää ja toiveikkuus ja voima alkaa vallata; voin saada inspiraation - vaikka tiskata tiskit! :-(
Siedätyshoito on hyvä sana.
Minusta alunpitäen kaikenlaista heikkoutta pidetään pahana ja ihmistä huonona jos hänenllä on pelon ja ahdistuksen tunteita.Niinpä ihan lapsesta asti näitä tunteita joutuu torjumaan ja salaamaan. Hyväksyttyä on onnistuminen ja saavuttaminen.Itse en oppinut käsittelemään tunteita vaan ainoa tapa oli torjua ne.
Pitkään torjuttuani ahdistusta ja masennusta ym. näen ainoana tapana ulos ahdistuksesta tuon mitä itsekin kuvailit.Eli tavallan ystäystyä noiden tunteiden kanssa ja pysytellä niissä. Ainakin oma olo on helpottuneempi mitä enenmmän annan tunteiden tulla ja mennä, huomioin ne vaan, en jää miettimään niitä, eikä ne ole minusta enään niin tärkeitä.Ahdistus helpottaa kun annan sille luvan olla olemassa. Energiaa ei kulu niin paljon enää tunteiden hallintaan ja torjuntaan.
Olen varmaan oppinut väärän tai en oikeastaan mitään tapaa tulla toimeen ns. ´kielteisten´ tunteiden kanssa. Nyt vain koitan oppia hyväksymään ne osana omaa persoonaani.
Kun pysyy ahdistuksen tunteessa se on vähän kuin sininen möykky jota voi sitten katsella mitä sille tapahtuu. Pysytellä omassa mielenmaisemassa Siinä on mahdollisuus ja potentiaalia. En enää pelkää omaia tunteitani. Tälläinen kirjoittaminen auttaa myös.Se että, aivot prosessoi ja että sen voi ilmaista jollekin.
Pelon, ahdistuksen tai masennuksen tunnetiloista syntyy sisäistä voimaa! se on minulle uutta ja palkitsevaakin.
Jostain syytä täässä taitaa käydä niin että ahdistukseta ja masennuksesta voi tulla arvostamani voimavara kunhan tässä vielä oppii vähän paremmin pärjäämään tämän asian kanssa.