PERÄSSÄ ROIKKUMINEN

Väitetään, että ihminen on ajatteleva olento, mutta liikenteessä joutuu asian kyseenalaistamaan jatkuvasti. Monen muun ajattelemattomuuden lisäksi, perässä roikkuminen on ehkä kaikkein eniten mieltäni askarruttanut homma.
Miksi ns. täysipäiset ihmiset ovat valmiit tekemään ajamisensa niin hankalaksi ja ottamaan melkoisia riskejä, ilman että saavat siitä mitään hyötyä vastikkeeksi.En nimittäin usko, että syynä voi olla ns. imussa ajaminen tai sieraimen kytkeminen edellä ajavan peräkoukkuun, polttoaineen säästämiseksi.

Haittapuolia asiassa on kuitenkin monia. Kun ajat lähellä et voi ajaa rentona, vaan sinun tulee koko ajan olla skarppina, jotta ehdit toimia jos edellä ajava vaikka joutuu jarruttamaan tavallista reilummin. Näkökenttäsi on rajallinen, koska edellä ajava peittää siitä melkoisen osan. Sadekelillä saat kaikki ravat koko ajan tuulilasiisi. Vaarannat oman, mutta ennenkaikkea muiden turvallisuuden (oletko varma, että kestät ja selviät niistä henkisistä paineista ja itsesyytöksistä, jotka joudut kohtaamaan, jos sinut todetaan ym. syistä joskus onnettomuuden aiheuttajaksi).

Lopuksi kerron omakohtaisen kokemuksen. Jarrutin ja väistin hirveä Turun moottoritiellä. Juuri kun olin väistänyt hirveä rampille ja totesin selvinneeni tilanteesta kuului viereltäni kova pamaus, kun takanani ajanut törmäso hirveen. Auto lensi ohitseni pysähtyen eteeni. Onneksi Bemari osui vain hirven kankkuun joten kuljettaja selvisi säikähdyksellä, vaikka auto sai melkoisia vaurioita. Jutellessamme kaveri kertoi vain nähneensä jarruvalojeni väläyksen ja sitten törmänneensä ehtimättä tehdä mitään. Mieleeni vain tuli sellainen asia, että jos itse olisin törmännyt hirveen, tämä höyryvasara olisi takonut minut vieläkin syvemmälle. Ei kovin kiehtova ajatus.
261837
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

koko ajan turun moottoritiellä usko pois on nähty.

Äänestä

Joskus tulee tilanteita joissa voi joutua äkkinäisemmin jarruttamaan, erityisesti taajamassa. Jos takana oleva nukkuu silloin puolikin sekunttia niin se perässä ilman jarrutusta!

On kyllä jo saamatonta tai en keksi sanoja sille että jonkun pitää moottoritielläkin roikkua liian lähellä. Se ei siis ole aikeissakaan ohittaa kun vieressä on kaista siihen tarkoitukseen täysin vapaana.

Minuun perääni ajettiin kun jalkakäytävältä juoksi lapsi tien yli yllättäen, kyse ei ollut suojatiestä. Takana ollut ajoi noin henkilöauton mitan päässä eli aivan liian lähellä 50-60km/h vauhdissa. Perään tuli ja ainakin minun auto meni lunastukseen hänen auton kotalosta en tiedä, rutussa oli senkin keula. Pääsinpä haukkumaan häntä hyvän tovin ennen poliisien paikalle saapumista.

Jos olisin väistänyt lasta niin se takana oleva olisi ehkä ajanut lapsen yli.

Vielä enemmän ihmetyttää miten vähän suuntavilkkua osataan käyttää.

Äänestä

on edessä nysväämistä!

Äänestä
  • Oot alta kaksikymppinen ja et osaa ajaa autoa ilman lippalakkia.

    Äänestä

  • Miksi et ohita siinä Turun moottoritiellä? Vasen kaista on vapaa?

    Olen pelkkänä korvana. Kerro ihmeessä, koska minua on pitkään mietityttänyt tämä asia.

    Jos minun vauhti on liian hidas, niin miksi ihmeessä et mene edes moottoritiellä ohi?

    Äänestä

  • miksi roikut perseessä kiinni? Missä lukee, että rajoitusten mukaan ajaminen tai jopa lievää alinopeutta ajaminen on kiellettyä? Jos lyön liinat kiinni, mitä sitten teet? Sinä maksat, etkö tajua?

    Äänestä

  • miksi et ohita? kirjoitti:

    miksi roikut perseessä kiinni? Missä lukee, että rajoitusten mukaan ajaminen tai jopa lievää alinopeutta ajaminen on kiellettyä? Jos lyön liinat kiinni, mitä sitten teet? Sinä maksat, etkö tajua?

    Kyllähän perässä roikkuja on ikävä liikenteessä. Moottoritiellä pääsee ohi, tavallisella kaksikaistaisella ei välttämättä.

    Ja alinopeutta ei ole. On vain ylinopeutta. Se on sitä kun ajetaan yli tielle sallitun nopeuden. Muut ajavat sallittua nopeutta tai hitaammin. Mutta ei alinopeutta. Sitä varten pitäisi olla säädettynä jokin alin sallittu ajonopeus, mitä Suomessa ei ole. Kelin mukaan pitää nopeutta kuitenkin joskus hidastaa ja olisi hankalaa jos olisi jokin raja jonka alle esim. tiukassa sumussa ei saisi hidastaa...

    Jos lyöt liinat kiinni tyhjällä tiellä ja minä ajan perääsi, sinä olet syyllinen. Katselepa tieliikennelakia siitä kohtaa missä puhutaan liikenteen haittaamisesta. Ohittamisen aikaansaamiseksi yleensä riittää pieni nopeuden pudottaminen vähäksi aikaa. Jos ei riitä, pysähdy välillä vaikka levähdyspaikalle.

    Äänestä

  • varmaankaan kirjoitti:

    Lakiin on kirjatut raja jonka jälkeen voidaan alkaa puhumaan ihan lakiteknisestikin "alinopeudesta".

    Se on muute liikennettä häiritsevä hitaasti ajaminen, tai miten tuo nyt oli muotoiltukaan.

    Jos siis normaalioloissa näin talvella tieosuudella on 80 km/h rajoitus ja norminopeus tuossa on 90 km/h, on 70 km/h nopeutta ajava selvästi muita häiritsevä luomalla vaaratilanteita, ohituspaineita, jne.

    Äänestä

  • The Rat kirjoitti:

    "Jos siis normaalioloissa näin talvella tieosuudella on 80 km/h rajoitus ja norminopeus tuossa on 90 km/h, on 70 km/h nopeutta ajava selvästi muita häiritsevä luomalla vaaratilanteita, ohituspaineita, jne."

    Meneppä esittämään yllä oleva hengentuotteesi tahoille jotka asioista päättävät, lakia säätävät ja sitä valvovat. Voin vakuttaa että tulkintasi ammutaan kuin varis lennosta. Ihanko tosissasiko näitä kirjoittelet.

    Äänestä

  • hengentuote kirjoitti:

    Käytännössä näin vain on.

    Jos ajat ilman kunnon syytä 20 km/h hitaammin kuin muut niin siedätkin saada sakot.

    Sitten jos keli, ajoneuvo tai jokin muu erityinen syy vaatii hitaampaa menoa, tuosta tietysti joustetaan. Eihän kukaan vaadi että traktorilla ajeltaisiin satasta vaikka muut niin tekevätkin...

    Mitä väliä sillä on mitä ns. päättävät elimet nyt asiasta sanovat? Hehän ovat päätöksensä jo tehneet ja lakiin kirjanneet. Sieltä voi käydä katsomassa. Se että tuota ei oikeasti noudateta (poliisi ei sakota) ei ole minun vikani vaan poliisin.

    Äänestä

  • rajoitustenmukaan kirjoitti:

    Miksi et ohita siinä Turun moottoritiellä? Vasen kaista on vapaa?

    Olen pelkkänä korvana. Kerro ihmeessä, koska minua on pitkään mietityttänyt tämä asia.

    Jos minun vauhti on liian hidas, niin miksi ihmeessä et mene edes moottoritiellä ohi?

    Ihmettelen itsekkin usein näiden suhareiden ongelmaa siitä, eteivät he tahdo millään päästä ohi. Nykyisin vaivaisinkin ritsa on kuin Ferrari, verrattuna niihin autoihin, joita faijamme 50- ja 60-luvulla suhasivat. Ja niilläkin ohiteltiin ihan kummasti. Olisikohan niin, että vika on miesten taidoissa ja heidän asenteissaan.

    Onneksi asiaan on kuitenkin melko varma ratkaisu: Jos omat eväät eivät riitä, antakaa vaimonne tai tyttöystävänne ajaa. Monessa taloudessa nimittäin se topakampi osapuoli löytyy hameväestä.

    Äänestä

  • The Rat kirjoitti:

    Käytännössä näin vain on.

    Jos ajat ilman kunnon syytä 20 km/h hitaammin kuin muut niin siedätkin saada sakot.

    Sitten jos keli, ajoneuvo tai jokin muu erityinen syy vaatii hitaampaa menoa, tuosta tietysti joustetaan. Eihän kukaan vaadi että traktorilla ajeltaisiin satasta vaikka muut niin tekevätkin...

    Mitä väliä sillä on mitä ns. päättävät elimet nyt asiasta sanovat? Hehän ovat päätöksensä jo tehneet ja lakiin kirjanneet. Sieltä voi käydä katsomassa. Se että tuota ei oikeasti noudateta (poliisi ei sakota) ei ole minun vikani vaan poliisin.

    Siis käytännössä saa sakot, jos ajaa 70 km/h kahdeksankympin alueella. Mikähän tää sun käytäntö on ja mitä sä sillä tarkoitat. Mä en oo koskaan nähny kenenkään moisesta sakkoja saaneen. Ja epäilen ettet sinäkään ole nähnyt. Lopuksi, jotta et ymmärtäisi minua väärin, totean että itselläni ei ole tapana ajella alinopeutta.

    Äänestä

  • The Rat kirjoitti:

    Lakiin on kirjatut raja jonka jälkeen voidaan alkaa puhumaan ihan lakiteknisestikin "alinopeudesta".

    Se on muute liikennettä häiritsevä hitaasti ajaminen, tai miten tuo nyt oli muotoiltukaan.

    Jos siis normaalioloissa näin talvella tieosuudella on 80 km/h rajoitus ja norminopeus tuossa on 90 km/h, on 70 km/h nopeutta ajava selvästi muita häiritsevä luomalla vaaratilanteita, ohituspaineita, jne.

    On se ja sama, mitä laki sanoo, ei pidä ajaa nopeampaa, kuin keli antaa anteeksi.

    Saamme tuhkatieheään viestejä, kuinka teiltä suistutaan. On satu kuulla ennen, nyt ja jatkossakin. Ihmispolot eivät tajua tätä asiaa, että kelin mukaan pitää ajaa, ei liikennekulttuurin, eikä lakien mukaan, eikä myöskään liikennemerkin mukaan.

    Lukekaapa onnettomuusraportteja, niin siellä on mustaa valkoisella, eli sitä, ettei kuski osannut ajaa oikeaa tilannenopeutta.

    Ei ole pakkoa mihinkään muuhun kuin kuolemaan, ei ole pakkoa esim. ajaa talvisilla keleillä nopeampaan, kuin fysiikan lait antaa myöten..

    Ja Sinivilkku jos lukee tämän, sanon jo valmiiksi, että pidä mölyt mahassasi.

    Pysyköön Sinivilkku pohjamudissaan, eikä muita sinne muita mennen tullen toimita

    Äänestä

  • The Rat kirjoitti:

    Käytännössä näin vain on.

    Jos ajat ilman kunnon syytä 20 km/h hitaammin kuin muut niin siedätkin saada sakot.

    Sitten jos keli, ajoneuvo tai jokin muu erityinen syy vaatii hitaampaa menoa, tuosta tietysti joustetaan. Eihän kukaan vaadi että traktorilla ajeltaisiin satasta vaikka muut niin tekevätkin...

    Mitä väliä sillä on mitä ns. päättävät elimet nyt asiasta sanovat? Hehän ovat päätöksensä jo tehneet ja lakiin kirjanneet. Sieltä voi käydä katsomassa. Se että tuota ei oikeasti noudateta (poliisi ei sakota) ei ole minun vikani vaan poliisin.

    >>Jos ajat ilman kunnon syytä 20 km/h hitaammin kuin muut niin siedätkin saada sakot.

    Äänestä

  • wum kirjoitti:

    Teoriassa tapauksessani (ja sinunkin tapauksessasi) molemmille pitäisi antaa sakot.

    Ylinopeutta ajaville ylinopeudesta ja muille liian hitaasti ajamisesta.

    Saattaapa olla syy siihen että tuota lakipykälää ei ihan helpolla sovelleta.

    On niitä tosin muitakin liikennesääntöjä joita ei käytännössä noudateta.

    Äänestä

  • käytäntö kirjoitti:

    Siis käytännössä saa sakot, jos ajaa 70 km/h kahdeksankympin alueella. Mikähän tää sun käytäntö on ja mitä sä sillä tarkoitat. Mä en oo koskaan nähny kenenkään moisesta sakkoja saaneen. Ja epäilen ettet sinäkään ole nähnyt. Lopuksi, jotta et ymmärtäisi minua väärin, totean että itselläni ei ole tapana ajella alinopeutta.

    Sietäisi saada sakot jos vaarantaa liikennettä. Ei vain saa.

    Katsos, poliisi valvoo liikennesääntöjä valikoivasti. Ylinopeuksia tarkkaan, alinopeuksia ei ollenkaan, rattijuopumuksia jos sattuu niihin törmäämään...

    Äänestä

  • The Rat kirjoitti:

    Sietäisi saada sakot jos vaarantaa liikennettä. Ei vain saa.

    Katsos, poliisi valvoo liikennesääntöjä valikoivasti. Ylinopeuksia tarkkaan, alinopeuksia ei ollenkaan, rattijuopumuksia jos sattuu niihin törmäämään...

    saattaa valvoa - olen kuullut, että poliisi olisi joskus ruuhkapyhinä ottanut jonon keulasta hidastelijan vähäksi aikaa sivuun.

    Äänestä

  • The Rat kirjoitti:

    Lakiin on kirjatut raja jonka jälkeen voidaan alkaa puhumaan ihan lakiteknisestikin "alinopeudesta".

    Se on muute liikennettä häiritsevä hitaasti ajaminen, tai miten tuo nyt oli muotoiltukaan.

    Jos siis normaalioloissa näin talvella tieosuudella on 80 km/h rajoitus ja norminopeus tuossa on 90 km/h, on 70 km/h nopeutta ajava selvästi muita häiritsevä luomalla vaaratilanteita, ohituspaineita, jne.

    Luepas nyt oma tekstisi uudelleen ja mieti ihan rauhassa. Jos tielle sallittu suurin ajonopeus on 80 km/h ja sitä ajaa kaksi autoa. Toinen ajaa 90 ja toinen 70 km/h. Kumpi saa sakot jos on ratsia?

    Poliisi ottaa välillä vilkkaasta liikenteestä jonon ensimmäisen syrjään. Sakottamaan he eivät siinä tapauksessa kuitenkaan ala, vain jonon purkaminen riittää. Olen ollut kyydissä poliisiautossa kun näin on tehty ja siitä puhuttiin jälkeenpäin aika pitkään. Kokenut liikkuva oli sitä mieltä että ei se ole rike jos ei uskalla ajaa lujempaa.

    Liikennesääntöjen mukaan ajonopeus on sovitettava vallitseviin olosuhteisiin. Jos kuskin ajotaito tai -varmuus eivät anna ajaa rajoituksen mukaan, hän saa ajaa hiljempaa. Ihan laillisesti. Aina. Mutta tajutonta ruuhkaa ei saa kerätä taakseen, vaan on annettava tietä tarvittaessa. Tarve taas riippuu liikennetilanteesta. Viikonlopun ruuhkissa ei tarvitse kenenkään väistää kun tie on muutenkin täynnä. Ja hiljaisina aikonahan ei voikaan ruuhkauttaa, ainakaan tämän palstan tavallista parempia ohittajia...

    Äänestä

  • The Rat kirjoitti:

    Teoriassa tapauksessani (ja sinunkin tapauksessasi) molemmille pitäisi antaa sakot.

    Ylinopeutta ajaville ylinopeudesta ja muille liian hitaasti ajamisesta.

    Saattaapa olla syy siihen että tuota lakipykälää ei ihan helpolla sovelleta.

    On niitä tosin muitakin liikennesääntöjä joita ei käytännössä noudateta.

    lakiteksti kaipaisi tarkennusta. Onneksi järjen käyttö on sallittua.

    Äänestä

  • varmaankaan kirjoitti:

    Luepas nyt oma tekstisi uudelleen ja mieti ihan rauhassa. Jos tielle sallittu suurin ajonopeus on 80 km/h ja sitä ajaa kaksi autoa. Toinen ajaa 90 ja toinen 70 km/h. Kumpi saa sakot jos on ratsia?

    Poliisi ottaa välillä vilkkaasta liikenteestä jonon ensimmäisen syrjään. Sakottamaan he eivät siinä tapauksessa kuitenkaan ala, vain jonon purkaminen riittää. Olen ollut kyydissä poliisiautossa kun näin on tehty ja siitä puhuttiin jälkeenpäin aika pitkään. Kokenut liikkuva oli sitä mieltä että ei se ole rike jos ei uskalla ajaa lujempaa.

    Liikennesääntöjen mukaan ajonopeus on sovitettava vallitseviin olosuhteisiin. Jos kuskin ajotaito tai -varmuus eivät anna ajaa rajoituksen mukaan, hän saa ajaa hiljempaa. Ihan laillisesti. Aina. Mutta tajutonta ruuhkaa ei saa kerätä taakseen, vaan on annettava tietä tarvittaessa. Tarve taas riippuu liikennetilanteesta. Viikonlopun ruuhkissa ei tarvitse kenenkään väistää kun tie on muutenkin täynnä. Ja hiljaisina aikonahan ei voikaan ruuhkauttaa, ainakaan tämän palstan tavallista parempia ohittajia...

    > Jos tielle sallittu suurin ajonopeus on 80 km/h ja sitä ajaa kaksi autoa.
    > Toinen ajaa 90 ja toinen 70 km/h. Kumpi saa sakot jos on ratsia?

    Ei kumpikaan. Kymmenen kilometrin ylitys ei tuo vielä sakkoja, eikä poliisi toisaalta valvo tuota toista lakikohtaa juurikaan.

    > Poliisi ottaa välillä vilkkaasta liikenteestä jonon ensimmäisen syrjään.
    > Sakottamaan he eivät siinä tapauksessa kuitenkaan ala, vain
    > jonon purkaminen riittää.

    Jeps. No, poliisilla on oikeus päättää siitä mistä sakottavat ja mistä eivät. Tällaisen linjauksen ovat tehneet. Laki sanoo yhtä, poliisi toista. Eipä siinä mitään.

    > Liikennesääntöjen mukaan ajonopeus on sovitettava vallitseviin olosuhteisiin.

    Totta kai. Lisäksi sääntöjen mukaan pitäisi noudattaa nopeusrajoituksia. Minä noudatan toista noista kohdista. Saat arvata kumpaa.

    > Jos kuskin ajotaito tai -varmuus eivät anna ajaa rajoituksen mukaan, hän saa ajaa hiljempaa. Ihan laillisesti. Aina.

    Ei saa. Jos häin ajaa muuta likennettä häiritsevästi, hän ei saa ajaa. Koskaan. Lain mukaan. Poliisin tulkinta on poliisin tulkinta, ei mitään muuta.

    Tämä voi nyt tulla yllätyksenä sinulle, mutta poliisi ei tee lakeja. Poliisi ei itse asiassa ole edes mikään auktoriteetti lakien suhteen sinänsä. Sitä varten on tuomareita, ja jopa niiden päätöksistä saa valittaa, kun eivät nekään ole ihan erehtymättömiä.

    Oletko koskaan kuullut sanontaa: "laki on niinkuin se luetaan"? Näin se valitettavasti on oikeastikin. Periaatteessa suomen lakien pitäisi olla yksiselitteisiä, mutta näinhän ei ole. Esimerkiksi laki (vai olikohan asetus, nyt en jaksa tarkistaa) suojatien lähestymisestä on sellainen jota ei koskaan noudateta täsmälleen. Ei koskaan, eikä kukaan.

    Äänestä

  • wum kirjoitti:

    lakiteksti kaipaisi tarkennusta. Onneksi järjen käyttö on sallittua.

    Kaipaisi tuossa ja parissa muussakin paikassa jotka tulevat näin nopeasti mieleen... :)

    Esimerkiksi kohta jossa kerrotaan liikennemerkeistä ja niiden lisämerkeistä. Lisäkilvellä rajataan tai tarkennetaan rajoitusmerkin voimassaoloa. Esimerkiksi kilpi 8-16 merkitsee että kilpi on voimassa tuona aikana, merkki ^30m merkitsee että merkki on voimassa kolmekymmentä metriä eteenpäin, jne.

    Vaan kun merkin alle laittaa polkupyörän kuvan, ei se enää tarkennakaan eikä rajaakaan liikennemerkkiä. Itse asiassa tuolla lisäkilvellä ei ole mitään merkitystä.

    Tosin laissa on kyllä sanottu jotain siitä että harhaanjohtavia merkkejä ei tulisi käyttää. Ja mitäpä muutakaan tuo on?

    Juuh, kaipaisiko laki tarkennusta vai liikennetoteemit karsintaa, siinä kysymys jota jokainen voi kysyä itseltään. Itse olen päätynyt seuraamaan lain tulkintaa tässä tapauksessa, mutta jos joku autoilija nyt päälle onnistuu tuollaisessa paikassa ajamaan niin minä alan ihan piruuttanikin käräjöimään merkin tarkoituksesta. :D

    Ei kovin todennäköistä muuten. :)

    Äänestä

  • The Rat kirjoitti:

    > Jos tielle sallittu suurin ajonopeus on 80 km/h ja sitä ajaa kaksi autoa.
    > Toinen ajaa 90 ja toinen 70 km/h. Kumpi saa sakot jos on ratsia?

    Ei kumpikaan. Kymmenen kilometrin ylitys ei tuo vielä sakkoja, eikä poliisi toisaalta valvo tuota toista lakikohtaa juurikaan.

    > Poliisi ottaa välillä vilkkaasta liikenteestä jonon ensimmäisen syrjään.
    > Sakottamaan he eivät siinä tapauksessa kuitenkaan ala, vain
    > jonon purkaminen riittää.

    Jeps. No, poliisilla on oikeus päättää siitä mistä sakottavat ja mistä eivät. Tällaisen linjauksen ovat tehneet. Laki sanoo yhtä, poliisi toista. Eipä siinä mitään.

    > Liikennesääntöjen mukaan ajonopeus on sovitettava vallitseviin olosuhteisiin.

    Totta kai. Lisäksi sääntöjen mukaan pitäisi noudattaa nopeusrajoituksia. Minä noudatan toista noista kohdista. Saat arvata kumpaa.

    > Jos kuskin ajotaito tai -varmuus eivät anna ajaa rajoituksen mukaan, hän saa ajaa hiljempaa. Ihan laillisesti. Aina.

    Ei saa. Jos häin ajaa muuta likennettä häiritsevästi, hän ei saa ajaa. Koskaan. Lain mukaan. Poliisin tulkinta on poliisin tulkinta, ei mitään muuta.

    Tämä voi nyt tulla yllätyksenä sinulle, mutta poliisi ei tee lakeja. Poliisi ei itse asiassa ole edes mikään auktoriteetti lakien suhteen sinänsä. Sitä varten on tuomareita, ja jopa niiden päätöksistä saa valittaa, kun eivät nekään ole ihan erehtymättömiä.

    Oletko koskaan kuullut sanontaa: "laki on niinkuin se luetaan"? Näin se valitettavasti on oikeastikin. Periaatteessa suomen lakien pitäisi olla yksiselitteisiä, mutta näinhän ei ole. Esimerkiksi laki (vai olikohan asetus, nyt en jaksa tarkistaa) suojatien lähestymisestä on sellainen jota ei koskaan noudateta täsmälleen. Ei koskaan, eikä kukaan.

    "Ei saa. Jos häin ajaa muuta likennettä häiritsevästi, hän ei saa ajaa. Koskaan. Lain mukaan."

    Eikös se lakiteksti mennyt jotenkin niin, että liikennettä ei saa TAHALLISESTI häiritä ajamalla TARPEETTOMAN hitaasti? Hitaastikin saa ajaa, jos siihen on hyvä syy, mutta silloin pitää aika-ajoin päästää taakse kertynyt jono ohi.

    Sen, mikä on liikenteen tahallista häirintää, puolestaan päättää poliisi ja viimekädessä oikeusistuimet. Joka tapauksessa, jos joku ajaa edessäsi 80:n alueella mittarinopeudella 75, se ei ole lain tarkoittamaa muun liikenteen häirintää. Tuolloin todellinen nopeus saattaa olla jopa alle 70km/h. Mikään säädös ei kuitenkaan velvoita kuljettajaa selvittämään ajamansa auton mittarivirhettä, ja koska se 80km/h on suurin sallittu nopeus, on aivan luvallista jättää pieni marginaali ajonopeuden(mittarin mukaan) ja rajoituksen väliin.

    Ja se suojatien lähestymistä koskeva laki sitten. Korjaa jos olen väärässä, mutta muistaakseni se meni suunnilleen niin, että autoilijan on sovitettava nopeutensa sellaiseksi, että TARVITTAESSA pystyy pysähtymään ennen suojatietä. Pysähtymistarpeen tässä tapauksessa muodostavat suojatielle aikovat jalankulkijat, joten kun näet ettei yksikään jalankulkija ole tulossa suojatielle ennen kuin olet sen ylittänyt, ei tarvitse enää valmistautua pysähtymään vaan voit aivan lakia noudattaen painaa taas kaasua.

    Äänestä

  • Vaikeaa? kirjoitti:

    > Sen, mikä on liikenteen tahallista häirintää, puolestaan päättää poliisi ja viimekädessä oikeusistuimet.

    Oikeusistuimethan tuohon puuttuvat vain jos poliisi on ensin tehnyt positiivisen päätöksen asiassa. Eli jos poliisi läimäyttää sakot liian hitaasta ajamisesta (erittäin harvinaista), voidaan kysyä asiaa oikeusistuimilta.

    Mitä taas tuohon tahallisuuteen tulee... Kyllä. Ymmärrän että jos auto hajoaa niin nopeutta on pakko vähentää, mutta muutenhan tahatonta hiljaa-ajoa ei kai voi tapahtua? Eiköhän jokainen katsastettu auto periaatteessa kulje sen 120 km/h minkä tässä maassa saa ajaa (lukuunottamatta niitä joilla on rakenteellinen nopeusrajoitus/rajoitin).

    Tarpeettoman hitaasti? Ajelin yksi kesä Porvoon moottoritiellä ja edellä seikkaili kaksi venäläistä nopeutta 55-60 km/h. Kai heilläkin joku tarve ladoillaan oli moista nopeutta ajaa, mutta minusta tuo silti täytti tuon lainkohdan ja sakot olisi voinut vallan hyvin antaa. Selkeää liikenteen vaarantamista.

    > Ja se suojatien lähestymistä koskeva laki sitten.
    > Korjaa jos olen väärässä, mutta muistaakseni se meni suunnilleen niin,
    > että autoilijan on sovitettava nopeutensa sellaiseksi, että
    > TARVITTAESSA pystyy pysähtymään ennen suojatietä.

    En nyt jaksa finlexistä etsiä, mutta jos se noin on muotoiltu, on se täysin turha.
    Suojatien eteenhän pitää pysähtyä vain jos siihen on psyähtynyt toinen auto. Muuten riittää että antaa jalankulkijoille tilaa kävellä rauhassa yli, noin pääsääntöisesti. Tällöin siis laki tarkoittaisi: suojatietä on lähestyttävä niin hitaasti että ehtii pysähtymään jos on pakko pysähtyä koska toinen auto on jo pysähtynyt. Ei kovin järkevää.

    Jos taas syyksi pysähtyä lasketaan muutkin, kuten se että vaikkapa puu kaatuu yllättäen suojatien päälle tai jotain muuta yllättävää tapahtuu, on suojatien yli ajaminen mahdotonta - lain mukaan.

    Äänestä

Eikös lain mukaan ole niin, että näissä tilanteissa liian lähellä roikkuja vastaa yleensä kaikista vahingoista, jos edessä ajava joutuu äkisti jarruttamaan vaaran takia?

Kun tälläisen perässäroikkujan saa taakse, niin silloin edessä olevaan täytyy pitää kaksinkertainen turvaväli? Tällöin molemmille autoille on riittävä turvaväli. Lisäksi nopeutta pitää kai pudottaa lain sallimissa rajoissa, jotta ehtii reagoida molempien puolesta yllättäviin tilanteisiin mahdollisimman hyvin?

Jos kerran pystyy ajamaan muutaman metrin päässä perässä, niin ei kai ohittaminen ole niin vaikeaa? Käsittämättömintä on se, kun vieressä on vapaa kaista ja silti roikutaan puskurissa kiinni. Ei auta edes se, että ajaa rajoitusten mukaan.

Äänestä

Eräällä kaverillani oli teoria perässä roikkumiseen:
Perässäroikkuminen johtuu ns. huonosta stereonäkökyvystä. Henkilöllä, jolla on huono stereonäkökyky on suuria vaikeuksia pitää kunnon välimatkaa tasaisena edellä ajavaan autoon ja ajautuvat näinollen aina liian lähelle, koska siinä on hänen helpompi roikkua.
Huono stereonäkökyky johtuu taas siitä, että silmät ovat toisiaan hyvin lähekkäin (vrt. ns. ruotsalainen dumhuvud).
Ehkä kautta aikain kuuluisin suomalainen "lähisilmä" oli jo kauan sitten edesmennyt musiikkiviihteen monitoimimies Jaakko Jahnukainen. Jaakko taisi olla varsin touhukas mies myös muilla elämän saroilla, vai pitäisikö sanoa elämän kuntöpelloilla. Tuntuu nimittäin siltä, että näitä pikku Jaakkoja suorastaan vilisee rakkaan isänmaamme teillä.

Äänestä
  • Kehitin itsekin teoriaa perässäroikkumisesta ajaessani 9-tietä Jyväskylää kohti. City-maasturin (nuo saavat muutenkin negatiivista julkisuutta ihan riittävästi, mutta kun merkki jäi epäselväksi) kuskilla ilmeisesti pääsivät eläimelliset vietit pintaan, joka johti siihen että tämä koki minut laumanjohtajaksi. Hiillostamista jatkui useamman kymmenen kilometrin ajan tieosuudella, jolla ohituskaistoja on useita.

    Kun ohituskaistan alussa vilautin vilkkua oikealle ja hidastin vauhtia, laumanjäsen tajusi tehneensä liian läheistä tuttavuutta ja kasvatti välimatkaa - minuutiksi.

    Kun parikymmentä kilometriä ennen Jyväskylää ohitin rekan, jota me kumpikin olimme seuranneet jo pidemmän tovin päätti alamaiseni seurata mukana. Aivan sattumalta pari sekuntia sen jälkeen kun minä laitoin vilkun päälle. Siinä sitten menimme taas peräkkäin kunnes tämä alfa-uroksen asemani tunnustanut suhari noin viiden kilometrin päässä päätti poistua tieltä.

    Niin että mistä noita sikiää?! No tuohonhan saatiinkiin jo vastaus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pekka Klaukkalasta kirjoitti:

Väitetään, että ihminen on ajatteleva olento, mutta liikenteessä joutuu asian kyseenalaistamaan jatkuvasti. Monen muun ajattelemattomuuden lisäksi, perässä roikkuminen on ehkä kaikkein eniten mieltäni askarruttanut homma.
Miksi ns. täysipäiset ihmiset ovat valmiit tekemään ajamisensa niin hankalaksi ja ottamaan melkoisia riskejä, ilman että saavat siitä mitään hyötyä vastikkeeksi.En nimittäin usko, että syynä voi olla ns. imussa ajaminen tai sieraimen kytkeminen edellä ajavan peräkoukkuun, polttoaineen säästämiseksi.

Haittapuolia asiassa on kuitenkin monia. Kun ajat lähellä et voi ajaa rentona, vaan sinun tulee koko ajan olla skarppina, jotta ehdit toimia jos edellä ajava vaikka joutuu jarruttamaan tavallista reilummin. Näkökenttäsi on rajallinen, koska edellä ajava peittää siitä melkoisen osan. Sadekelillä saat kaikki ravat koko ajan tuulilasiisi. Vaarannat oman, mutta ennenkaikkea muiden turvallisuuden (oletko varma, että kestät ja selviät niistä henkisistä paineista ja itsesyytöksistä, jotka joudut kohtaamaan, jos sinut todetaan ym. syistä joskus onnettomuuden aiheuttajaksi).

Lopuksi kerron omakohtaisen kokemuksen. Jarrutin ja väistin hirveä Turun moottoritiellä. Juuri kun olin väistänyt hirveä rampille ja totesin selvinneeni tilanteesta kuului viereltäni kova pamaus, kun takanani ajanut törmäso hirveen. Auto lensi ohitseni pysähtyen eteeni. Onneksi Bemari osui vain hirven kankkuun joten kuljettaja selvisi säikähdyksellä, vaikka auto sai melkoisia vaurioita. Jutellessamme kaveri kertoi vain nähneensä jarruvalojeni väläyksen ja sitten törmänneensä ehtimättä tehdä mitään. Mieleeni vain tuli sellainen asia, että jos itse olisin törmännyt hirveen, tämä höyryvasara olisi takonut minut vieläkin syvemmälle. Ei kovin kiehtova ajatus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu