Sinivihreät baretit

Mr. Thorne

Sinivihreät baretit kertoo suomalaisista sotilaista Vietnamin sodassa, muukalaislegioonasta USA:n ja Australian armeijoihin asti. Aihe tuntuu uskomattomalta, mutta on totta. Faktatiedot ovat mielenkiintoisia ja yllättäviäkin, koko Vietnamin sodan tausta tulee esille uudessa valossa. Jokainen luku on tarina henkilöstä, joka joutui tai lähti Vietnamiin, samalla koko sota kulkee eteenpäin. Erittäin tyylikäs ja inhimillinen lähestymistapa vaikeaan aiheeseen, uskomattoman perusteellista työtä. Lauri Törnin helikopterin onnettomuuspaikan Vietnamin viidakossa paikantaneeseen suomalais-amerikkalaiseen retkikuntaan kuulunut Kari Kallonen hallitsee suvereenisti kynänkäytön. Tämän kirjan pitäisi ehdottomasti saada Tieto-Finlandia!

22

5553

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • En avant la Legion!

      Joo näin haastattelun Televisiossa ja tuntui senverran fiksulta, että hain kirjankin. Jo eka lause pudottaa tuolilta: "Amerikan Yhdysvaltoja ei olisi olemassa ilman suomalaisia"! Miksei tuota opeteta enään historiantunnilla? Asia on vielä fakta! Noiden välillä äijämäisten, välillä hauskojen ja välillä traagisten henkilöjuttujen lisäksi antaisin kunniamaininnan siitä, että parinkymmenen "virallisen" armeijan Suomalaisen lisäksi on etsitty kymmenkunta Vietnamissa ollutta muukalaislegioonalaista. Myös Memorial Wallin Suomalaiset oli mielenkiintoinen juttu. En pettynyt, yllätyin positiivisesti kirjasta.

      • Liikuttunut

        Hajin kirjan heti kun olin nähnyt 45 minuuttia ohjelman. Kallonen on tehnyt jälleen perusteelista työtä. Koskettavin tarina oli Vesa Alakulpin kohtalo ja
        kertomus siitä kun Mannerheim-ristinritari Olavi Alakulppi hakee poikansa ruumiin takaisin kotimaahan.
        Kallosen ensimmäinen kirja Legenda Lauri Törni on paras lukemani sotakirja, siitä odottelen elokuvaa.

      • Vietnamin sota

        Vietnamin sota on raaimpia sotia mitä on käyty, jos sielä oli suomalaisia häkkiin koko porukka.
        En ymmärrä miksi sodista pitää tehdä kirjoja.
        Kuulin Kallosen haastatettelun radiosta, jäi mieleen loppulause, jonka olen kuulut joskus jenkeissä "sota on paha miehet eivät". Kallosen mielipiteet Vietnamin sodasta olivat kyllä realistisia.

      • Kyllä asioista voi puhua
        Vietnamin sota kirjoitti:

        Vietnamin sota on raaimpia sotia mitä on käyty, jos sielä oli suomalaisia häkkiin koko porukka.
        En ymmärrä miksi sodista pitää tehdä kirjoja.
        Kuulin Kallosen haastatettelun radiosta, jäi mieleen loppulause, jonka olen kuulut joskus jenkeissä "sota on paha miehet eivät". Kallosen mielipiteet Vietnamin sodasta olivat kyllä realistisia.

        Ja kirjoja pitää kirjoittaa sodistakin. Jos ei tunne historiaa, ei osaa tehdä tulevaisuuttakaan. Samoja virheitä tehdään uudestaan (Irak...). Nuo haastattelut löytyvät muuten netistä Ylen aamu-TV:n, Radio Suomen ja MTV3:n sivuilta. Kallonen puhuu asiaa, mm. pst traumatic stress -syndroomasta. Tuo loppulause oli muuten tarkemmin: "Sota on aina paha asia, mutta miehet voivat olla hyviä". Sehän on jo melkein aforismi.

      • Vice versa
        Kyllä asioista voi puhua kirjoitti:

        Ja kirjoja pitää kirjoittaa sodistakin. Jos ei tunne historiaa, ei osaa tehdä tulevaisuuttakaan. Samoja virheitä tehdään uudestaan (Irak...). Nuo haastattelut löytyvät muuten netistä Ylen aamu-TV:n, Radio Suomen ja MTV3:n sivuilta. Kallonen puhuu asiaa, mm. pst traumatic stress -syndroomasta. Tuo loppulause oli muuten tarkemmin: "Sota on aina paha asia, mutta miehet voivat olla hyviä". Sehän on jo melkein aforismi.

        Sanoisin että kerrankin asiallisesti tehty kirja Vietnamin sodasta, ja siitä tekee juuri mielenkiintoisen sen että siellä oli mukana suomalaisia sotilaita. Miksiköhän kukaan muu ei oo asiasta uskaltanut kertoa aikaisemmin, vaikka Suomi on täynnä historiantutkijaprofessoreita? Löysin arvostelun myös www.luetutkirjat.com

      • Kylänmiehiä
        Vice versa kirjoitti:

        Sanoisin että kerrankin asiallisesti tehty kirja Vietnamin sodasta, ja siitä tekee juuri mielenkiintoisen sen että siellä oli mukana suomalaisia sotilaita. Miksiköhän kukaan muu ei oo asiasta uskaltanut kertoa aikaisemmin, vaikka Suomi on täynnä historiantutkijaprofessoreita? Löysin arvostelun myös www.luetutkirjat.com

        Meidän kylällä asuu yksi heppu, joka on nuorena ollut muukalaislegioonassa Vietnamissa. Ei se siitä kyllä mitään puhu, vaikka ollaan koitettu juottaakin joskus.

      • Onneli
        Liikuttunut kirjoitti:

        Hajin kirjan heti kun olin nähnyt 45 minuuttia ohjelman. Kallonen on tehnyt jälleen perusteelista työtä. Koskettavin tarina oli Vesa Alakulpin kohtalo ja
        kertomus siitä kun Mannerheim-ristinritari Olavi Alakulppi hakee poikansa ruumiin takaisin kotimaahan.
        Kallosen ensimmäinen kirja Legenda Lauri Törni on paras lukemani sotakirja, siitä odottelen elokuvaa.

        Kiva kuulla "liikuttunut" kommentista. Olen Olavin siskon tyttö ja Vesan serkku. Kaikki ed.mainitut ovat jo kuolleet. Legenda elää kirjoissa ja valokuvissani.

      • onko tietoa tästä
        Onneli kirjoitti:

        Kiva kuulla "liikuttunut" kommentista. Olen Olavin siskon tyttö ja Vesan serkku. Kaikki ed.mainitut ovat jo kuolleet. Legenda elää kirjoissa ja valokuvissani.

        Onnelilta kysyisin, tietääkö anekdoottia, että O. Alakulpilla oli Elvis hlökohtaisena autonkuljettajanaan Saksan komennuksellaan. Ja tiedätkö tästä enemmän?

      • Onneli
        onko tietoa tästä kirjoitti:

        Onnelilta kysyisin, tietääkö anekdoottia, että O. Alakulpilla oli Elvis hlökohtaisena autonkuljettajanaan Saksan komennuksellaan. Ja tiedätkö tästä enemmän?

        Kyllä julkaisuja on, kunhan ne löytäis jostain. Elvis oli aivan tosi Olavin autonkuljettajana.Sai muuten Elviksen nahkatakinkin joka nyt on Sallan perukoilla, siitäkin on ollut juttua lehdissä. Tiedän paljonkin enostani, miksi kiinnostaa??!! Teetkö mahdollisesti jotain tutkimusta, selvitystä tms?? Silloin voin kyllä olla avuksesi.

      • Teahunter

        Moi Onneli.
        Olavi oli minun ukin serkku ja jos sulla on vaan jonkulaista tietoa Vesasta niin olisin kiitollinen jos voisit lähettää sitä minulle. Kyllä se on tosi että se Elviksen nahkatakki on Sallassa.

      • etelän poika
        Onneli kirjoitti:

        Kiva kuulla "liikuttunut" kommentista. Olen Olavin siskon tyttö ja Vesan serkku. Kaikki ed.mainitut ovat jo kuolleet. Legenda elää kirjoissa ja valokuvissani.

        Serkkutytölle terveisiä etelästä!

      • Onneli
        etelän poika kirjoitti:

        Serkkutytölle terveisiä etelästä!

        No, voi hyvänen aika. Terkkuja sullekin täältä pohjoisesta....?!

      • "onko tietoa tästä"
        Teahunter kirjoitti:

        Moi Onneli.
        Olavi oli minun ukin serkku ja jos sulla on vaan jonkulaista tietoa Vesasta niin olisin kiitollinen jos voisit lähettää sitä minulle. Kyllä se on tosi että se Elviksen nahkatakki on Sallassa.

        Samma här. Samoin minunkin pappani serkku. Pappani vanhemmat olivat pikkuserkkuja keskenään, joten sitä kautta olen ikään kuin kahta kautta sukua :)

        Kerran Jyrki Hämäläinen mainitsi jossain radio-ohjelmassa tästä Elvis autonkuljettajana -anekdootista. Huumori yksityiskohta.

      • "onko tietoa tästä"
        "onko tietoa tästä" kirjoitti:

        Samma här. Samoin minunkin pappani serkku. Pappani vanhemmat olivat pikkuserkkuja keskenään, joten sitä kautta olen ikään kuin kahta kautta sukua :)

        Kerran Jyrki Hämäläinen mainitsi jossain radio-ohjelmassa tästä Elvis autonkuljettajana -anekdootista. Huumori yksityiskohta.

        Edellä mainittu Kallonen näyttää kirjoittavan elämänkertaa O. Alakulpista, ainakin tietokirjailijoilta saanut jonkinlaisen apurahan.

      • PetteriA
        Onneli kirjoitti:

        Kiva kuulla "liikuttunut" kommentista. Olen Olavin siskon tyttö ja Vesan serkku. Kaikki ed.mainitut ovat jo kuolleet. Legenda elää kirjoissa ja valokuvissani.

        Terve

        Minulla kiinnostaisi tietää omasta papastani jota vaariksi kutsuin enemmän. Hän oli Olavavin kaveri Saarenkylästä, syntynyt vuonna 1917 ja mitä nyt joskus juttuja kuullut niin myös sota-aikana olivat jossain yhteistyössä.

    • Lueskelija

      Kirjoittaja väittää kirjassaan työtään ensimmäiseksi tutkimukseksi aiheesta. Tutkimus se ei kuitenkaan ole. Työstä puuttuvat viitteet, analyysi ja havaintojen sitominen osaksi laajempaan kokonaisuutta.

      Kirjassa on myös virheitä. Lisäksi siihen on todella häpeällisesti hyödynnetty pitkät pätkät muiden kirjojen tekstiä ilman, että sitä olisi tuotu tekstissä ilmi. Kirjallista varkautta siis.

      • kuppikuntia

        Tuo on just sitä tietokirjailijaliiton jäsentenvälistä vääntöä siitä, mikä on "oikea" tietokirja. Toisille kelpaa vain kuivahko yliopistotutkimuksen tyyli tuhansine alaviitteineen, baretit on taas nykyisin yleisempää "creative non-fictionia". Kustantaja on luokitellut sen 991-luokkaan eli muistelmiin ja elämäkertoihin, harvoin niissä on alaviitteitä.
        "Analyysin ja havaintojen sitomisen osaksi laajempaa kokonaisuutta" kyllä löysin (mm. epilogi) ja kahden sivun lähdeluettelo on kyllä aika kattava lista, miten niin muita kirjoja ei mainita? Ja eikö lähteitä siis muka saa hyödyntää? Niinhän tietokirjoja tehdään. Merkittävin juttu on kyllä tekijän löytämät omat tiedot eli haastattelut "tuntemattomista" sotilaista Vietnamissa.
        Se on kyllä totta, että raati yleensä arvostaa vain ortodoksisia tutkimuskirjoja, mutta ilmeisesti kansa eli tavallinen lukija tykkää.

      • Katuviisas
        kuppikuntia kirjoitti:

        Sain kirjan isänpäivälahjaksi, kiitos vaimolle. Mieletön määrä mielenkiintoista tietoa, mutta sujuvasti kirjoitettu. Huomaa heti, että tekijä on ammattikirjoittaja. Rakenne on onnistunut, kronologiset henkilötarinat vievät sotaa eteenpäin epilogin ja prologin kehystämänä. Lähteet on kattavasti ilmoitettu ja asiallisesti käsitelty (hyllyssä on niistä muutamia).
        Sinivihreät baretit on jotenkin kauhean sympaattinen kirja sota-aiheestaan huolimatta. Juuri inhimillisyyden takia ei ikävä kyllä saa "dosenteilta" tietofinlandioita. Minulle se oli sen sijaan vuoden mielenkiintoisin lukukokemus.

    • Tietokirjailijat

      Kirja on tosi hyvä, vaikei tieto Finlandiaa voittanut. Se on valittu 10 kirjan joukkoon valittaessa vuoden sotakirjaa. Vuoden sotakirjan valitsee kansa käykää ihmeessä äänestämässä.
      www.sotasankari. fi osoitteessa.

      • baretti

        Kyllä sotakirjoilla on paikkansa. Uusimmista löydät kiintoisa arviointeja ja arvosteluja Suomen laajimmalta sivustolta: www.luetutkirjat.com

      • Kustantaja

        Ja Revontuli voisi lopettaa täällä räävittömän kirjansa markkinoinnin. Tai ainakin käydä kirjoittelemassa kirjaston koneelta. IP-osoite näet paljastaa kirjoittajan.

        Koko kustannusala nauraa Revontulen manipuloimalle Vuoden sotakirja -kilpailulle.

    • Anonyymi

      Kopioitua ja liitetty muiden tarinoita ja vähän tekstiä muutettu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      256
      45623
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      44
      11359
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      221
      10961
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      38
      9775
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      90
      8618
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      277
      6664
    7. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      2
      3325
    8. Perussuomalaisiin minä luotan

      Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.
      Maailman menoa
      13
      2594
    9. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      2
      2583
    10. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      44
      2350
    Aihe