Jo on aikoihin eletty

Kun kepu ja kokoomus, mielistelevät Veli Venäläistä kilvan, pyrkien väenväkisin tämän Energia- Suurvallan suosioon. Näimme televisiosta, kun Katainen mielisteli Venäläisvaltuuskuntaa,tietenkin hän kehui vieraitaan maasta taivaisiin, kuten tapa on.

Selkärangattomilta Kepulaisilta olisin tuota kyllä odottanutkin, heillehän ei mikään ole politiikan saralla kiellettyä kunhan se vain on Kepujen edun mukaista, viis moraalista, on Kepujen lähtökohta.

Mutta miksi Kokoomuskin, läksi tuolle perseenuolu linjalle, sitä kovin ihmettelen, varsingin kun tiedämme miten veli venäläinen, suhtaantuu Natoon, eikö jo tämä asia, tee yhteistyön venäläisten kanssa mahdottomaksi.

Ei Venäjä ole vielä hetikään Kapitalistinen valtakunta, sen myös Katainen ja kumppanit, tulevat huomaamaan. Ihmettelen vain miksi Sosdemit, eivät pidä kiirettä, veli venäläisen suosioon pyrkimisellä. On tietenkin niin, että irtopisteiden keruu ja muu perseennuolu, on rehdeille Sosialidemokraateille, aina ollut vierasta, sen jo Tanneri toimillaan aikanaan näytti.
4136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Demareihin ei voi koskaan luottaa, sen todisti punakapina. Valtaa demarit hakevat röyhkeästi.

Äänestä

Lasse Lehtisen kirjassa ”Aatosta jaloa ja alhaista mieltä” on mainio episodi Väinö Leskisen junamatkasta Moskovaan 1966. Kyseessä on matka, jota Leskinen oli jo pitkään anellut Tehtaankadulla (NL:n lähetystössä). Hän oli matkalla tapaamaan NL:n puoluejohtoa, ilmoittaakseen kääntymyksestään Paasikivi-Kekkosen linjan kannattajaksi. Panoksena oli SDP:n pääsy hallitukseen ja sitä kautta takaisin Suomen politiikan voimatekijäksi.

Kertomus on Lehtisen haastatteleman Albert Akulovin kertoma. Se lienee totuuden mukainen, onhan SDP:läinen tohtorismies sen osaksi väitöskirjaansa hyväksynyt:

"...Leskisen paimeneksi junaan oli laitettu Albert Akulov. Hän muistaa matkan vaikuttavaksi kokemukseksi urallaan. Hämäyksenä muita suomalaisia matkustajia varten Akulovin mukana matkusti hänen perheensä "lomamatkalle". Akulov osti Leskiselle liput. Passia tai viisumia Leskisellä ei ollut eikä niitä tarvittu, sillä vastaanotto perillä oli korkealla tasolla. Leskinen oli hermostunut ja ryhtyi mielellään olan takaa juopottelemaan Akulovin kanssa, kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Leskinen käyttäytyi kovin teatraalisesti, ripittäytyi vaunuosastossa "itkien polvillaan" Akuloville, joka oli syystäkin hieman vaivautunut. Hän ei edelleenkään tiedustelutietojensa takia voinut luottaa Leskisen, "tuon CIA:n agentin", vilpittömyyteen, mutta näyttelijäsuoritus oli toki ollut "vaikuttava", ehkä kenraaliharjoitus seuraavaa päivää varten..."
-------------------------------------------------


Ei ole tiedossa, toistiko Leskinen kyynelehtivän polvilleen heittäytymisensä seuraavana päivänä Moskovassa neuvosto-isäntien edessä. Kuitenkin matkan tuloksena hänelle itselleen, kuten myös sos-dem. - puolueelle avautui paikka hallituksessa. Kekkonen sai luonnollisesti kuulla Akulovilta tämän ennen niin ärhäkän asevelisosialistin nöyristelystä Neuvostoliiton matkallaan. Kekkosta on syytetty venäläisten nuolijaksi, mutta olisi vaikea kuvitella Kekkosen olleen koskaan itkevänä polvillaan yhdenkään venäläisen jalkojen juuressa. Leskisen arvostus miehenä Kekkosen silmissä varmaankin romahti. Olihan Kekkonen ylentänyt Leskisen reservin majuriksi edellisenä itsenäisyyspäivänä, vaikka mies oli vielä tuolloin Kekkosen ankarimpia arvostelijoita. Kekkonen hyväksyi Leskisen kyllä ministeriksi, mutta tämä ei päässyt koskaan Kekkosen luotettuun sisäpiiriin.

Leskisen nöyristelymatkaa Moskovaan on hänen jälkeensä tulleiden demarivaikuttajien kiittäminen. Ilman Leskisen uhrautuvaa takinkäännöstä, heidän esille pääsemisensä olisi viivästynyt vuosilla. He kaikki, Sorsa etunenässä, hallitsivat jo nuolemisen taidon mestarillisesti. Sitä harrastettiinkin innokkaasti, kunnes Mauno Koivisto viimein sysäsi dementoituneen vanhuksen syrjään kevyesti kuin höyhenen. Vielä oltiin kuitenkin hiljaa kuin kusi sukassa ja rakennettiin demarivaltiota palikka palikalta. Kului 10 vuotta ja suuri ja mahtava Neuvostoliitto kaatui. - Silloin hyppäsi esiin - kuin jänis laatikosta - jo kuolleeksi luultu asevelisosialistihenki. Urheat miehet ryhtyivät jälleen kertomaan sankaritarinoita isänmaan puolustamisesta vaaran vuosina...

Äänestä
  • Ruslan pisti tuohon Romaanitietoa, se on sitä toisenkäden itkutietoa, jolla Lehtinen on keventänyt väitöskirjaansa, se on sitä, se ja se kertoi sille ja sille, jopa saadaan mielenkiintoista luettavaa, puoluepolitiikkaan.

    Et kai Ruslan tosissasi usko näin tapahtuneen, tarinat on tarinoita, olihan Leskinen tosi Kännikala, ei varmaankaan monta selvää päivää vuodessa, kuten ei Ahti Karjalaisellakaan, mutta olivat aikakautensa viisainpia miehiä, politiikan saralla.

    Äänestä

Venäjä on nimenomaan kapitalistinen valtakunta, muttei markkinatalousmaa. Natoon suhtautuminen ei tee mitään yhteistyötä mahdottomaksi. Muun muassa Itävallan perustulaissa kielletään maan liittyminen sotilasliittoon ja silti monet Nato-maat tekevät mieluusti yhteistyötä Itävallan kanssa.

Venäjä on naapurimme ja meidän tulee pyrkiä luomaan hyvät ja luottamukselliset suhteet naapuriimme. Niin hyvät ja luottamukselliset, että voimme tarpeen tullen avoimesti myös arvostella Venäjää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Olen tullut Huomaamaan kirjoitti:

Kun kepu ja kokoomus, mielistelevät Veli Venäläistä kilvan, pyrkien väenväkisin tämän Energia- Suurvallan suosioon. Näimme televisiosta, kun Katainen mielisteli Venäläisvaltuuskuntaa,tietenkin hän kehui vieraitaan maasta taivaisiin, kuten tapa on.

Selkärangattomilta Kepulaisilta olisin tuota kyllä odottanutkin, heillehän ei mikään ole politiikan saralla kiellettyä kunhan se vain on Kepujen edun mukaista, viis moraalista, on Kepujen lähtökohta.

Mutta miksi Kokoomuskin, läksi tuolle perseenuolu linjalle, sitä kovin ihmettelen, varsingin kun tiedämme miten veli venäläinen, suhtaantuu Natoon, eikö jo tämä asia, tee yhteistyön venäläisten kanssa mahdottomaksi.

Ei Venäjä ole vielä hetikään Kapitalistinen valtakunta, sen myös Katainen ja kumppanit, tulevat huomaamaan. Ihmettelen vain miksi Sosdemit, eivät pidä kiirettä, veli venäläisen suosioon pyrkimisellä. On tietenkin niin, että irtopisteiden keruu ja muu perseennuolu, on rehdeille Sosialidemokraateille, aina ollut vierasta, sen jo Tanneri toimillaan aikanaan näytti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu