Nytkö Natoon?

USAssa on vaalit käynnissä. Meillä keskustellaan Natoon liittymisestä. Ministeri totesi, että lisää rahaa armeijalle tai Natoon.
Mörkönä taustalla on Irakin kauhea tilanne,joka voi levittää varjonsa meillekin.
Saddam on tuomittu kuolemaan. Voi kuitenkin kysyä onko tilanne maassa nyt parempi vai pahempi kuin hänen hallitessaan. Tai onko niin sanottu demokratia vielä kauheampi vaihtoehto kuin oli diktatuuri. Olisiko ollutkin perempi, että maahan ei olisikaan hyökätty. Seurausten peresteella tätäkin voi väittää.
USA perusteli hylkkäystä Irakiin pääasiallisesti joukkotuhoaseiden käytön estämisellä. Mitään joukkotuhoaseita ei kuitenkaan löytynyt. Saddam oli sellaisista ehkä vihjannut vain valtansa säilyttämiseksi maassa. Hän halusi pelotella omia kansalaisiaan.
USA:n todellinen motiivi liittyi strategiseen öljypólitiikkaan. Öljypula on potentiaalisesti uhkaamassa kokoa ajan. Maahan liikkuu autoilla. Iran oli jo poissa maan vaikutusvallasta, ja pelottamassa oli Saudien luisuminen valtapiiristä pois. Irakin suurilla ölyvaroilla tilanne olisi voitu hoitaa. Siksi sinne kannatti hyökätä. Niin laskettiin.
Nyt tilanne alkaa olla amerikkalaisille mahdoton. Väkivaltaa ei saada loppumaan, mutta vetäytyäkään ei voi. Maa on luisumassa kuitenkin sisällissotaan, ja ihmisiä kuolee jo paljon enemmän kuin diktaruurin aikana.
Bush on päötymässä epätoivoiseen tilanteeseen. Meidän on aihetta pelätä mitä siitä seuraa. Vaikutukset voi olla ikäviä meidän suomalaistenkin kannalta. Ainakaan Natoon liittymistä tässä tilanteessa ei pidä havitella.
3370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Keskustahan sanoi ,että Natoon liitytä ainakaan pitkään aikaan Suomessa.

Äänestä

uskonsotaan muun ohessa hyökätessään Irakiin. Olisiko Öljyvarat pitänyt jättää kiihkomuslimien haltuun - ja kentie koko Irak. Sieltä ei ole pitkä matka Iranin alueille, joka uhoaa pyhää sotaa miljoona-armeijoineen. Lisäksi hullut palestiinalaiset ampuvat öisin Israelin puolelle raketti-iskuja - ja sitten vetoavat YK:N päiväsaikaan , että Israel tulittaa heitä syyttä.
Palestiinan kysymys on osa pyhää sotaa, jonka ajatollah Khomeini julisti alkavaksi jo 80-luvulla! Että kiitos amerikkalaisille, ettei meitä viedä terroristimaihin kuin pässiä narussa!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Olen liittymistä vastaan kirjoitti:

USAssa on vaalit käynnissä. Meillä keskustellaan Natoon liittymisestä. Ministeri totesi, että lisää rahaa armeijalle tai Natoon.
Mörkönä taustalla on Irakin kauhea tilanne,joka voi levittää varjonsa meillekin.
Saddam on tuomittu kuolemaan. Voi kuitenkin kysyä onko tilanne maassa nyt parempi vai pahempi kuin hänen hallitessaan. Tai onko niin sanottu demokratia vielä kauheampi vaihtoehto kuin oli diktatuuri. Olisiko ollutkin perempi, että maahan ei olisikaan hyökätty. Seurausten peresteella tätäkin voi väittää.
USA perusteli hylkkäystä Irakiin pääasiallisesti joukkotuhoaseiden käytön estämisellä. Mitään joukkotuhoaseita ei kuitenkaan löytynyt. Saddam oli sellaisista ehkä vihjannut vain valtansa säilyttämiseksi maassa. Hän halusi pelotella omia kansalaisiaan.
USA:n todellinen motiivi liittyi strategiseen öljypólitiikkaan. Öljypula on potentiaalisesti uhkaamassa kokoa ajan. Maahan liikkuu autoilla. Iran oli jo poissa maan vaikutusvallasta, ja pelottamassa oli Saudien luisuminen valtapiiristä pois. Irakin suurilla ölyvaroilla tilanne olisi voitu hoitaa. Siksi sinne kannatti hyökätä. Niin laskettiin.
Nyt tilanne alkaa olla amerikkalaisille mahdoton. Väkivaltaa ei saada loppumaan, mutta vetäytyäkään ei voi. Maa on luisumassa kuitenkin sisällissotaan, ja ihmisiä kuolee jo paljon enemmän kuin diktaruurin aikana.
Bush on päötymässä epätoivoiseen tilanteeseen. Meidän on aihetta pelätä mitä siitä seuraa. Vaikutukset voi olla ikäviä meidän suomalaistenkin kannalta. Ainakaan Natoon liittymistä tässä tilanteessa ei pidä havitella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu