viinan verotus

taas valtio vie rusinat EU-pullasta.

Koskinen nostaisi alkoholin verotusta EU:ssa (7:33)



HELSINKI. Oikeusministeri Johannes Koskisen (sd) mielestä alkoholin verotusta pitäisi nostaa yhteispäätöksellä koko Euroopan unionissa.
"Järkevä linja olisi, että koko EU:ssa nostettaisiin alkoholiverotusta jotenkin kohtuulliselle tasolle", Koskinen sanoo maanantaina ilmestyneen Aamulehden haastattelussa.

Koskinen arvioi, että EU:ssa on 5-10 vuoden kuluttua koko unionin kattava, nykyistä selvästi korkeampi alkoholivero.
Oikeusministeri haluaa kiinnittää huomiota alkoholin kulutuksen kasvun aiheuttamiin haittoihin. Hän tutkisi vielä mahdollisuuksia sopia kahdenvälisistä alkoholin tuontimääristä Viron kanssa ennen maan liittymistä Euroopan unioniin.

Alkoholin verotusta ovat kommentoineet vastikään myös alkoholipolitiikasta vastaava peruspalveluministeri Eva Biaudet (r) sekä Alkon toimitusjohtaja Jaakko Uotila.
Molemmat kannattavat alkoholiverotuksen alentamista mm. sillä perusteella, että virolaisen halvan viinan pelätään virtaavan Suomeen, kun maasta tulee EU:n jäsen.


--------------------------------------------------------------------------------

STT
[email protected]
176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sehän on Virossa "jotenkin kohtuullisella tasolla" jo nyt,miksi sitä muuttamaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


alkoholisti kirjoitti:

taas valtio vie rusinat EU-pullasta.

Koskinen nostaisi alkoholin verotusta EU:ssa (7:33)



HELSINKI. Oikeusministeri Johannes Koskisen (sd) mielestä alkoholin verotusta pitäisi nostaa yhteispäätöksellä koko Euroopan unionissa.
"Järkevä linja olisi, että koko EU:ssa nostettaisiin alkoholiverotusta jotenkin kohtuulliselle tasolle", Koskinen sanoo maanantaina ilmestyneen Aamulehden haastattelussa.

Koskinen arvioi, että EU:ssa on 5-10 vuoden kuluttua koko unionin kattava, nykyistä selvästi korkeampi alkoholivero.
Oikeusministeri haluaa kiinnittää huomiota alkoholin kulutuksen kasvun aiheuttamiin haittoihin. Hän tutkisi vielä mahdollisuuksia sopia kahdenvälisistä alkoholin tuontimääristä Viron kanssa ennen maan liittymistä Euroopan unioniin.

Alkoholin verotusta ovat kommentoineet vastikään myös alkoholipolitiikasta vastaava peruspalveluministeri Eva Biaudet (r) sekä Alkon toimitusjohtaja Jaakko Uotila.
Molemmat kannattavat alkoholiverotuksen alentamista mm. sillä perusteella, että virolaisen halvan viinan pelätään virtaavan Suomeen, kun maasta tulee EU:n jäsen.


--------------------------------------------------------------------------------

STT
[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu