Tilanne ilmeisen tavallinen. Olen reilu parikymppinen tyttö, naimisissa ja muutaman lapsen äiti. Meillä on miehen kanssa ollut oikeastaan aina vaikeata, tavalla tai toisella. Vahvalla tahdolla ollaan jo kohta seitsemän vuotta yhdessä kahlattu. Väliin on mahtunut kaikkea mahdollista kriisiä. Kolmen vuoden yhdessä olon jälkeen petin häntä ensimmäisen kerran, meni vuosi ja petin taas. Tällä kertaa kyse oli jopa suhteesta. Suhde on nyt hiipunut, koska menin yllättäen ihastumaan oikeasti. 15-vuotta vanhempaan ja perheelliseen mieheen. Älytöntä. Aikaisemmat kerrat ovat olleet puhtaasti fyysistä pettämistä. Nyt on meneillään ihan jotain muuta. Ruoka ei maistu, en pysty nukkumaan, enkä ajattelemaan mitään muuta kuin tätä miestä. Välillä oikein vituttaa että näin on pitänytkin käydä! Olen todella ansainnut tämän piinan itselleni kaiken tekemäni jälkeen. Olen lähes 100% varma ettei tämä mies ole samanlainen sontakasa kuin minä, että lähtisi hyppimään liiton sivuille. Enkä tiedä uskaltaisinko edes siihen ryhtyä kun tunteet on tätä tasoa jo tässä vaiheessa, ilman että mitään on edes tapahtunut. Tunnen itseni ihan pennuksi. Häiriintyneeksi sellaiseksi. Tiedän että viisainta olisi erota miehestäni, ja yrittää löytää ensin itseni ja sitten sopiva kumppani. Mutta elämä ei ole niin mustavalkoista. On lapset. On taloa. On yhteistä historiaa. Ja itkulla saavutettua kumppanuutta. Kaikki tämä vääntö olisi ollut turhaa? Sitä paitsi mieheni kuitenkin rakastaa minua.
En vain melkein pysty elämään tämän kaipuuni kanssa. Pöööööhhh.............Elämä on.
Olipas vuodatus, täyttä tajunnan virtaa. Oli vain pakko johonkin purkautua kun en luonnollisestikaan tästä voi kenellekään puhua.
En vain melkein pysty elämään tämän kaipuuni kanssa. Pöööööhhh.............Elämä on.
Olipas vuodatus, täyttä tajunnan virtaa. Oli vain pakko johonkin purkautua kun en luonnollisestikaan tästä voi kenellekään puhua.
Vastaukset 6
Vanhimmat
voinut elää noin..pienten lasten äiti. Otat nyt itseäsi niskasta kiinni ja ajattelet kerrankin muita kuin itseäsi. Vain sillä tavalla voit saada elämääsi järjestykseen ja voit katsoa itseäsi peilistä.
h-o oot. Lapset ja kaikki. Leimaudut...tiedät miksi. Hohhoijaa...katoppa peiliin... lapset isälle...että silleen...jos eroat.
Näin käy kun kakarat tekee kakaroita.
"Tunnen itseni ihan pennuksi."
Pentuhan sinä oletkin vielä, kaikesta päätellen.
olen tasan tarkkaan samassa tilanteessa, sillä erolla että ihastukseni kohde on sinkku ja myös sillä erolla että miestäni en ole ikinä pettänyt. Minä olen myös reilu 20-vuotias ja kaksi lasta. Ihastukseni on kohde on suunniilleen samanikäinen. Ikinä ennen en ole tuntenut ketään kohtaan tälläistä tunnetta kun tätä ihastustani kohtaan, en edes omaa miestäni kohtaan koskaan. En edes tiennyt että tälläistä tunnetta on olemassa, en voinut arvata että tälläinen ihastus tulee. Toisinaan toivon että en olis tävannut koskaan ihastukseni kohdetta, kaikki olisi paljon helpompaa. Väliin jopa toivon että ihastukseni kohde muuttaisi vaikka ulkomailla, jos sen sillä sais vähän pois mielestä. Ihastukseni kohdekin on pientä kiinnostuksen merkkiä näyttänyt, mutta en ole ollenkaan varman onko kiinnostunut.
Perhettäni en aijo hajottaa, täytyy vaan kestää...
Muut vastaajat eivät ole kokeneet näköjään mitään samankaltaista, koska vain moittivat, itsekin olisin moittinut sinua aikaisemmin, mutta nyt kun kokenut jotain samanlaista en voi moittia, koska ymmärrän miten voimakasta rakkaus toista ihmistä kohtaan voi joskus olla, eikä perhe ole esteenä rakastumiselle, voi sitä silti rakastua.
Se miten käyttäydyn parisuhteessa ei vaikuta siihen mitä olen äitinä. Satun olemaan hyvä äiti, lasteni paras ja ainoa. Kriisimme ei ole johtunut pettämisistäni, ei ne ole edes kenenkään tiedossa. Ihan muita vaikeuksia koskien lähinnä mieheni käyttäytymistä. Toi on mun mielestä ollut aina aika hauska juttu kun ihmiset sanoo että noin siinä käy kun kakarat tekee kakaroita. Ei vanhemmuus ole mitään sellaista johon voisi valmentautua, johon voisi etukäteen tietää olevansa valmis. Se on aina täysin uutta ja ennalta arvaamatonta, oli kyseessä ensimmäinen tai toinen tai kolmas jne. lapsi. Kaikki lapsetkin kun on täysin erilaisia.
Enkä ikinä käy väittämään että kumpikaan meistä olisi ollut huono vanhempi, me olemme tehneet parhaamme niillä voimavaroilla ja elämän eväillä jotka meille on annettu. Rikkinäistä perhettä vältellen olemme ehkä kuitenkin juuri niin huomaamattamme tehneet sellaisen. Ihmiset kun on vain ihmisiä.
noista provoista, välitä itsestäsi ja lapsiasihan rakastat, se on tärkeintä. Todellakin kaikki lähtee itsestäsi, voisit päättää että keskityt nyt hieman itseesi, omaan olemiseesi, hyvinvointiisi, harrastuksiisi ja harrasta myös perheen kesken kaikkea kivaa. Anna itsellesi lupa olla ihastunut, mutta vedä raja siihen fyysiseen kanssakäymiseen, huijaat itseäsi ja perhettäsi, mieti miltä sinusta tuntuisi jos itsellesi tehtäisiin noin. Kun olet sinut itsesi kanssa ja sinusta edelleen tuntuu samalta, tiedät kyllä milloin on aika luovuttaa teidän liitossanne, se ei tarkoita että tämä toinen mies ikinä luovuttaisi omassa liitossaan, hän on erillailla tunteva ja ajatteleva ihminen, etkä vielä tunne häntä, millainen hän todella ihmisenä on...Itse taistelen edelleen liittoni puolesta, siihen vaikuttavat lapset hurjasti, sillä tekisin kaikkeni heidän puolestaan, en nyt sen tarkemmin perehdy omaan tarinaani,mutta sen voin sanoa että rakastuin toiseen, enkä ollut edes nykyiseni kanssa yhdessä, meillä oli välirikko. Tätä on kestäny jo 5 vuotta, se on helppoa kun en tuota toista näe ja sen olen luvannut että mitään en tee vaikka näkisin ja tiedän kyllä sitten milloin ei enää omassa liitossa ole mahdollisuuksia,joku sen minulle sitten kertoo.