Säätöä Euroopan kantaverkkoihin. Syksyn kovimmilla tuulilla 80% Tanskan sähköstä tuotettiin tuulienergialla! Milloin Uuno lakkaa taistelemasta tuulimyllyjä vastaan. Todellinen surullisen hahmon ritari kuten esikuvansa.
Lisää tuulivoimaa
Ja "älykästä"
1133
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
En koskaan ole taistellut tuulivoimaa vastaan, sehän tosihyvää, mutta vain pienemmälle alueelle riittää siitä voima. Vaikka vertaus omille pihoillemme, nyt lumisateiden aikana, ihan hyvin metrin käytävälle riittää lumilapion tyyppinen lumikola, mutta meeppäs sillä vaikka valtatie 4:sta puhdistaan lumesta, et ennätä puhdistaa kun jo tulee vappu ja lopputarkastus lumitöistä.
Kaikki energia on hyvää joka saadaan tehtyä mahdosimman puhtaasti, mm. joudumme nykyisin ajatteleen tulisijoita tehdessämme tai ostaesamme, onko se nykyaikainen ja hyvin polttava (palolämpö ~ 900-950astetta). Ilmeisimmin tilanne nyt ettei kannattaisi ostaa kuin valmiin takan, koska siinä tehdasväki edellä uunin suunnittelussa, ja valmistuksessa.
Aurinkolämmittimet olisi myös laajemmin kesäaikana hyviä, kokemusta on. Pitäisi vain suunnitella ja valmistaa erittäin yksinkertainen ja halpa konstruktio, se mahdollista kyllä on. Muttei siitäkään vetää johtopäätöstä, että olisi meillä hyvä läpivuoden, mutta kesän lämpimät vedet saa hyvinkin.
Kun menemme ulos ja katsomme ylös, huomaamme hirvittävät määrät johtoja ja kaapeleleita, niitä ei enään ruokita pikkuvoimilla.
Tietenkin voimme harhaanjohtavasti kuvitella, että tuulivoimaloilla olisi asia hoidettavissa, kun tuulisessa Tanskassakin niin tehty. Ei vain valitettavasti onnistu meillä. Voimme vain ajatella että on pienelle suppealle alueelle tarkoitettu, silloin kun tuulee voimalla.
Ja vähän huono vertailukohde syksyntuulet, mutta hyvä kun silloikin.