Palstalla on keskusteltu, mistä syystä vl-uskoiset eivät aloitteellisesti kerro muille näkemyksistään.
Epäilen että tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että vl-usko ei oikeastaan ole varsinaisesti omakohtainen uskonnollinen katsomus, vaan se on nykymuuodossaan "kulttuuri", eräänlainen "etninen ryhmä", johon synnytään ja johon kasvetaan. VL-uskovainen ei ole useinkaan aidosti itse valinnut katsomustaan eikä ratkaisuaan omalle itselleen omakohtaisesti juuria myöten perustellut.
Kun sitä ei ole itse itselleen valinnut, sellaista katsomusta on vaikea lähteä muille omalta pohjalta perustelemaan lähimmäisillekin arvokkaana ratkaisuna.
Toiseksi, aniharva vl-uskovainen todella tuntee Raamattua ja kristinopin perusteita. Yleensä useimmille riittää "kulttuuriuskovaisuus" eli pelkkä vl-tapojen noudattaminen: seuroissa käyminen, saarnaajan selitysten kuuntelu ja rauhanyhdistyksen seurapiirielämään osallistuminen. Omakohtaista hengellistä näkemystä, joka perustuisi todella Raamattuun, on vain harvoilla.
Lestadiolaisuuden historiassa asiat ovat olleet toisin. Vanhat uskovaiset ovat kertoneet että ennen vanhaan oli tapana ottaa uskonasiat puheeksi kenen hyvänsä tuntemattoman kanssa melkeinpä missä hyvänsä missä ihmiset nyt toisiaan kohtasivat. Rakkaudella alkoi uskovainen puhutella tuntematontakin kanssaihmistä kertoen armon evankeliumista. Mikä on syynä siihen että tämä vanha tapa on kadonnut?
Eikö tunneta Jumalan sanaa?
Toisekseen. Vl-puhujamiesten tapa käyttää Raamatun tekstejä on monesti suoranaisesti harhaanjohtava. Itse saarnassa ei välttämättä käsitellä lainkaan tekstin varsinaista aihetta vaan tyydytään toistelemaan tuttuja vl-fraaseja. Toiseksi Raamatusta valitaan toistuvasti vain tiettyjä tekstejä käsittelyyn. Menettelyn tarkoitus on luoda turvallisuutta ja yhteenkuuluvuutta. Monissa tapauksissa saarnaaja ei muuhun kykenekään sillä hänen oma Raamatun tuntemuksensa on jäänyt ohueksi.
Epäilen että tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että vl-usko ei oikeastaan ole varsinaisesti omakohtainen uskonnollinen katsomus, vaan se on nykymuuodossaan "kulttuuri", eräänlainen "etninen ryhmä", johon synnytään ja johon kasvetaan. VL-uskovainen ei ole useinkaan aidosti itse valinnut katsomustaan eikä ratkaisuaan omalle itselleen omakohtaisesti juuria myöten perustellut.
Kun sitä ei ole itse itselleen valinnut, sellaista katsomusta on vaikea lähteä muille omalta pohjalta perustelemaan lähimmäisillekin arvokkaana ratkaisuna.
Toiseksi, aniharva vl-uskovainen todella tuntee Raamattua ja kristinopin perusteita. Yleensä useimmille riittää "kulttuuriuskovaisuus" eli pelkkä vl-tapojen noudattaminen: seuroissa käyminen, saarnaajan selitysten kuuntelu ja rauhanyhdistyksen seurapiirielämään osallistuminen. Omakohtaista hengellistä näkemystä, joka perustuisi todella Raamattuun, on vain harvoilla.
Lestadiolaisuuden historiassa asiat ovat olleet toisin. Vanhat uskovaiset ovat kertoneet että ennen vanhaan oli tapana ottaa uskonasiat puheeksi kenen hyvänsä tuntemattoman kanssa melkeinpä missä hyvänsä missä ihmiset nyt toisiaan kohtasivat. Rakkaudella alkoi uskovainen puhutella tuntematontakin kanssaihmistä kertoen armon evankeliumista. Mikä on syynä siihen että tämä vanha tapa on kadonnut?
Eikö tunneta Jumalan sanaa?
Toisekseen. Vl-puhujamiesten tapa käyttää Raamatun tekstejä on monesti suoranaisesti harhaanjohtava. Itse saarnassa ei välttämättä käsitellä lainkaan tekstin varsinaista aihetta vaan tyydytään toistelemaan tuttuja vl-fraaseja. Toiseksi Raamatusta valitaan toistuvasti vain tiettyjä tekstejä käsittelyyn. Menettelyn tarkoitus on luoda turvallisuutta ja yhteenkuuluvuutta. Monissa tapauksissa saarnaaja ei muuhun kykenekään sillä hänen oma Raamatun tuntemuksensa on jäänyt ohueksi.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei sitä voi toisia kutsua tähän elämäntapaan jota itsekin usein epäilee. Sitä moni kipuilee erikoisesti perinnäissääntöjen ja rakkauden neuvojen puristuksessa. Epäilykset kasvavat kun lukee Päivämiehen kirjoituksia, joiden yhteys normaalielämään on yhä etäisempi.
Toisaalta, oli miten oli, Jeesus itse sanoo: "Joka minut tunnustaa ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan Isän edessä".
Näkemys vl-liikkeestä kasvatus- ja kulttuuriuskontona on hyvä havainto, jolle löytää perusteluja uskontojen historiallista kehitystä tutkimalla.
Uskontojen kehityksessä on eri vaiheita.
Alkuvaiheen innokkaan lähetystyön ja käännytystoiminnan jälkeen seuraa pikkuhiljaa jähmettymisvaihe.
Juutalaisuudelle kävi näin jo Jeesuksen syntymän aikoihin. Kun kristinusko lähti kehittymään juutalaisuuden rinnalla ja siitä erillistyen, juutalaisuus oli jo jähmettynyt kasvatus-uskonnoksi. Siinä ei pidetty tärkeänä käännyttää ulkopuolisia omaan uskoon. Päinvastoin ulkopuolisia pidettiin pakanoina ja heitä avoimesti halveksittiin. Tämän muistamme Jeesuksen monista farisealaisia koskevista moitteista.
Nykyisin juutalaisuus ei suinkaan kehota ulkópuolisia liittymään joukkoonsa, joskin siihen on mahdollista pitkällisen ja ponnistelua vaativan prosessin kautta liittyä. Käännynnäiset ovat hyvin harvinaisia, sillä juutalaisuus on todellakin ollut jo tuhansia vuosia kasvatus- ja kulttuuriuskonto.
Kristinuskon tuhansissa eri suuntauksissa on erilaisesa kehitysvaiheessa olevia katsomuksia ja liikkeitä. Jotkut niistä ovat aktiivisia ulkopuolisten suuntaan ja tekevät tehokasta lähetystyötä, toiset taas ovat kääntyneet sisäänpäin palvellen vain omaa sisäistä yhteisöään.
Lestadiolaisuus on herätysliikkeenä selvästi käynyt läpi saman kehityksen. Se ei ole enää ulospäin suuntautuva hengellinen liike. Se tyytyy nykyisin lähinnä varmistamaan sisäisen yhtenäisyytensä, oman toiminnan rahoittamisen ja omaisuuden lisäämisen.
Tämä ilmenee myös vl-liikkeen jäsenistön suhtautumisessa toisiin ihmisiin. Ulkopuolisten mukaan tuleminen ei ole erityinen arvo, ja vain hyvin harvalle yksittäiselle uskovaiselle se on henkilökohtainen tavoite uskonelämässä. Monilla on avoimen halveksiva ja torjuva suhtautuminen ei-lestadiolaisiin.
Väheksyntä ja torjunta voi kohdistua jopa oman perheen ei-lestadiolaisiin jäseniin. Se ilmenee ulossulkemisena keskinäisestä yhteydenpidosta.
ja epäillä ken haluaa mutta sinun on täysin huuhaa epäilys