Eilen nähtiin televisiosta tarinaa ternimaidon mahtavista vaikutuksista. En ota kantaa onko sillä vaikutuksia suuntaan tai toiseen, mutta mihin haluan ottaa kantaa on julkimoiden ja etenkin urheilijoiden käyttö "terveys" tuotteiden markkinoinnissa.
"sano, että ite käytät ja perhekin käyttää" Petteri J. Oli Timo Jutilalla hyvä ilme, näki heti että ei ollu ikinä koskenutkaan ko. tavaraan.
Sen lauluja laulat kenen leipää syöt.
Miten mahtaa olla Jaakko Talluksen maihostama palautumista edistävä tuote Olli?
"sano, että ite käytät ja perhekin käyttää" Petteri J. Oli Timo Jutilalla hyvä ilme, näki heti että ei ollu ikinä koskenutkaan ko. tavaraan.
Sen lauluja laulat kenen leipää syöt.
Miten mahtaa olla Jaakko Talluksen maihostama palautumista edistävä tuote Olli?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tahitian nonin puolestapuhujaksi pääsevät olympia- ja Mm-mitalistason urheilijat. Heidän täytyy olla vilpittömästi tuotteeseen luottavia ihmisiä. Jaakkokin on käyttänyt tuotetta yli puolen vuoden ajan ja koska hän on hyvin tyytyväinen, sanoo, että käyttää sitä koko elämänsä, niin hänet on hyväksytty puolestapuhujaksi.
Aiemminkin suomalaisia on yritetty saada, mutta se on sortunut managereihin, jotka haluavat rahaa kaikista sopimuksista ja kun TNI ei lupaa rahaa, niin he eivät ole suostuneet sopimukseen.
Tahitian noni ei maksa kenellekään puolestapuhujalleen centtiäkään, mutta antaa mehut ilmaiseksi.
Nyt kun Jaakko on virallisesti puolestapuhuja, hän alkaa tästä lähtien saada nonimehut ilmaiseksi. Mitään muuta hän ei saa eikä tule saamaan. Eri asia, jos hän tulee joihinkin tilaisuuksiin, niin jokin esiintymispalkkio varmaan maksetaan.
Olli
Meinaatko Olli ihan kirkkain silmin väittää että Jaakko on juonut mehuja puoli vuotta omaan piikkiin.
Käytät puoli vuotta ja maksat itse -> kerrot että hyvää oli -> pääset hyväksytyksi puolestapuhujaksi -> saat lopun ikääsi mehut ilmaiseksi -> jos suostut tilaisuuksiin esiintymispalkkiot varmasti kilahtaa tilille.
Tuo edellämainittu sopimus siis olympia- ja mm tason urheilijalle. Urheilijat elää pitkälti mainossopimuksien tuomilla rahoilla. Epäilen ettei yksikään urheilija maailmassa ole mukana TNI:n puolestapuhujana niin että olisi litkinyt mehuja puoli vuotta omaan piikkiin.
TNI ei lupaa rahaa vai? Lupaahan se jokaiselle kyytiin hyppäävälle äkkirikastumista mehukauppiaana. Tavallisella verkostossa mukana roikkuvalle ei mehua tipu liraustakaan ellei itse maksa. Vaikka kuinka sukulaisille suu kuolaa roiskuen sen puolesta puhuisit. Tästä puolestapuhumisesta TNI ei maksa centtiäkään, ei todellakaan vaan ottaa kymmenykset itselleen.
Hyvä esimerkki Ollilta verkostomogulien aivopesusta ja verkostouskovaisen ajatuksenjuoksusta.
Kaikki tästä kirjoittamani on täsmälleen totta. Jos Sinä et usko, niin vika löytyy silloin omasta päästäsi, eikä minulla sen kanssa ole mitään tekemistä.
Sitä en tiedä, mitä Jaakko on tähän mennessä maksanut, koska hänen tätinsä on tuotekonsultti ja he ovat hoitaneet asiaa keskenään.
Mutta firma ei ole maksanut mitään. Ja juuri sen takia moni manageri on sanonut ei tällaiselle sopimukselle.
Olli
"Tahitian noni ei maksa kenellekään puolestapuhujalleen centtiäkään"
"Eri asia, jos hän tulee joihinkin tilaisuuksiin, niin jokin esiintymispalkkio varmaan maksetaan."
Voiko mehua mainostaa muutenkin kun näissä tilaisuuksissa?
Kummallisia nämä vm:n termit:
1) emme maksa centtiäkään, mutta saat esiintymispalkkiota kun käyt meidän tilaisuuksissa puhumassa kuinka fantastiset meidän tuotteet on
2) liittyminen ei maksa mitään, mutta jos haluat päästä myyjäksi maksat 100€ "pätevöitymismaksua"
3) emme maksa "pääkallorahoja", mutta saat bonuksia mukaan liittyneistä uusista edustajista/myyjistä
Eli Olli, et saa nonilta centiäkään puolestapuhumisrahoja, mutta saat esiintymispalkkiota kun esittelet nonia eri tahoilla keskustelualstat, kirjat, jne?
Eikö nyt voisi puhua suoraan? Mainostaahan urheilijat lenkkareita, autoja jne. kaikki tietää että Kia maksaa suomalaiselle tennistähdelle mainoksista ja sillä siisti. Miksi pitää valehdella?
Olisiko sillä mitään vaikutusta että en ole verkostouskovainen. Eli en ole suostunut vastaanottamaan verkostomogulien aivopesua. Mitä mieltä olet tästä Olli?
Vai että täti on tuotekonsultti ja ovat hoitaneet asian keskenään. Heh ... enpä ihmettelisi yhtään jos Jaakon mehunkulutus yhtä äkkisesti kasvaisi kun alkaa saada puolestapuhujana ilmaiset mehut. Tädin myyntivarasto tietysti kasvaa samassa suhteessa :D Tuossahan on busineksen tynkää. No ehkä ei sittenkään, tuskin TNI antaa mitään ilmaiseksi.
"Miksi pitää valehdella?"
Lopeta sitten. Minä olen puhunut 100%.sesti totta.
Olli
Tällä palstalla on esitetty Ollille suoria kysymyksiä aikaisemminkin, mutta joka kerta on lähes yhtä turhaa yrittää saada suoria vastauksia. Vastaukset lähentelevät jo nyt tyyliä, jolla verkottajat (kuten Olli nimesi verkostouskovaiset) kertovat omasta mielestään virheelliset väittämät ja asiat mursiksen blogissa:
Olet väärässä, mutta en kerro miten...
Ja siitä voin olla lähes varma, että esiintymispalkkiot/aivopesumateriaali taitaa motivoida Ollia enemmän kuin nonin terveysvaikutukset.
Tarkoitin, että jos esim. Jaakko kutsutaan Las Vegasiin ensi vuoden konferenssiin niin matkojen lisäksi hänelle maksetaan varmaan jotain muutakin.
Suomalaisiin tilaisuuksiin hän tuskin koskaan ehtisi eikä täällä kenelläkään olisi varaa mitään maksaakaan.
Minä taas en saa penniäkään sen enempää Tahitian nonilta kuin keneltäkään verkostomarkkinoijalta.
Olli
... noi muut Talluksen sponsorit suhtautua, mikäli Jaakko laittaa hyppy-/hiihtopukuunsa Noni-mainokset? Paljon muuten maksais ne mainokset? Saako niitä edes ilman lupaa laittaa? Eikös Tallus kuitenkin ole tehny jonkinsortin sopimukset mainostamistaan tuotteista?
No sehän jää nähtäväksi, jotta miltä Jaakon asut näyttävät kilpailukauden alettua. Mutta uskallan väittää, että mikäli siellä Nonia mainostetaan, niin siitä mainospaikasta on myös jouduttu pulittamaan hyvä summa.
Ja mitaan ette voi...