uutiskatsaus

Entinen Siperiaan kyydittäjä sai pitkän tuomion Virossa
07.11.2006
Virolainen oikeusistuin langetti tiistaina pitkän tuomion lähes 60 vuotta sitten tapahtuneista kyydityksistä.

Entinen Neuvostoliiton turvallisuuspalvelun agentti Vladimir Kask, 80, sai kahdeksan vuoden vankeustuomion rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Tuomio annettin kolmen vuoden koeajalla, ja Kask tuomittiin myös 7 500 kruunun eli noin 480 euron korvauksin.

Kask palveli aikoinaan Neuvostoliiton turvallisuuspalvelun edustajana Saarenmaalla, missä hänen katsotaan olleen osallisena keväällä 1949 tehtyihin kyydityksiin, joissa satoja saarenmaalaisia kuljetettiin Siperiaan. Hän itse ei ole myöntänyt syyllisyyttään.

Kaskin lisäksi oikeudenkäynnissä oli syytettyinä myös kaksi muuta entistä turvallisuuspalvelun edustajaa, mutta heidän tapaustensa käsittelyä lykättiin iäkkäiden miesten heikon terveydentilan vuoksi. Lisäksi yksi syytetyistä kuoli viime keväänä.

Syytetyt olivat olleet Saarenmaalla ns. operatiivivaltuutettuja, eli he olivat johtaneet kyydittämistä ja valinneet ihmisiä kyyditettäviksi.

Viron oikeusistuimet ovat tähän mennessä tuominneet kahdeksan henkilöä vuoden 1949 kyydityksistä, joita tehtiin Saarenmaan lisäksi myös muissa Viron maakunnissa.

Siperiaan kyyditetyt joutuivat hyvin ankariin oloihin, ja monet heistä eivät selvinneet hengissä.

(STT-BNS)
http://sanomat24.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=2080&Itemid=144
1129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hyvä kun oikeat miehet saivat oikean tuomion.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

(STT-BNS) kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu