Oulaiselle nuorukaiselle Oulussa ja Helsingissä sattuneessa henkirikoksessa tuli nuorelle miehelle elinkautinen. Aika selviä tappoja, uhrit kuolivat tai menettivät tajuntansa heti. Ei vakaata harkintaa.
Elinkautisia on jo 150 Suomen vankiloissa joten jotain on tehtävä. Joko kiristää murhan tunnusmerkkeja ja/tai lyhentää elikautista, kyllä kahdeksan vuotta riittäisi istumista jos on vankilassa hyvin käyttäytynyt.
Mikäli mitään ei tehdä on elinkautisvankeja vankilat täynnä!
Elinkautisia on jo 150 Suomen vankiloissa joten jotain on tehtävä. Joko kiristää murhan tunnusmerkkeja ja/tai lyhentää elikautista, kyllä kahdeksan vuotta riittäisi istumista jos on vankilassa hyvin käyttäytynyt.
Mikäli mitään ei tehdä on elinkautisvankeja vankilat täynnä!
Vastaukset 17
Vanhimmat
Olen samaa mieltä. Ei ole syytä ketään tuomita elinkautiseen, vaikka murhaisi toisen erityisellä raakuudella. Se ei kerro mitään tekijästä jos vaikka kirveellä hakkaa päähän useita kertoja. Vahinkoja sattuu.
Kyllä nämä ns. "murhamiehet", jotka istuvat elinkautista, pitää saada HETI vapaaksi.
päinvastoin.Liian vähän.
Liian vähän niitä jaellaan, jokaisesta henkirikoksesta pitäisi tulla elinkautinen. Ja sen pitäisi oikeasti olla elinkautinen, eikä mikään saatanan 12-15 vuotta. Viet joltakin hengen, periaatteessa samalla logiikalla sulta pitäis viedä elämä. Eikä se ihan tuossa 12 vuodessa lähde...
Amerikassa myös hyvä malli, 3 strikes and out. Kolmannesta ehdottomasta automaattisesti elinkautinen ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen vapauteen. Suomeen sama!
Kerran, kaksi vai kaksikymmentä kertaa kirveellä päähän. Aivan yhtä kuollut on ensimmäisen iskun jälkeen.
Vai kaikista henkirikoksista elinkautiset, ymmärrät rikoslaista yhtä paljon kuin sika tuulimyllystä.
Törkeä kuolemantuottamus, surma, tappo ja murha. Kaikissa uhri on aivan yhtä kuollut mutta rangaistukset vaihtelevat muutamasta vuodesta elinkautiseen. Kuolemantuottamuksessa pääsee pääsääntöisesti sakoissa, varmaan siitäkin elinkautinen.
Onneksi tällä palstalla melskaavat eivät ole eivätkä ikinä tule päättämään Suomen rikoslaista! Eikä senpuoleen muistakaan laista, siitä pitää kansan enemmistö huolen!
tainneet menettää ikinä läheistänne.
näin! tuskin olisitte täällä ihmettelemässä kuinkia yksi lyönti voi olla raaka ja julma jos olisitte menettäneet läheisenne väkivaltaisella tavalla.
Onko parempi että auto-onnettomuudessa tuskainen kuolema vai kertalaakista vainaa henkirikoksen uhrina? Onko onnettomuuden uhri vähemmän kuollut ja omaiset vähemmän surullisia? Entä jos on itsemurha, silloin ei surra ollenkaan kun tekijä itse tahtoi pois täältä pahasta maailmasta? Kiitän jo etukäteen asiallisista vastauksista.
että henkisesti rankempaa on väkivaltainen kuolema kuin esim.auto-onnettomuus. mutta tämähän on vain minun mielipide ja kokemus.
Kyllä niillä on vissi ero. MIETTIKÄÄPÄ!!!!!!!!!!!!!!!
alentaa.. =) Itse olen sitä mieltä, että Elinkautista tuomiota pitäisi istuttaa, vähintään 20 vuotta! Näin menetellään esim. rakkaassa naapuri maassamme Ruotsissa.
Kaikille elinkautinen tarkottamaan sitä että ei ikinä vapaaksi.
Mistäköhän senkin "tiedon" olet kaivanut että Ruotsissa muka pitäisi istua elinkautista vähintään 20 vuotta ennen kuin pääsee vapaaksi?
Ennenvanhaan sanottiin, valhe, emävalhe, tilasto. Nykyään tilaston jälkeen tulee nettikeskustelussa saatu "tieto". Täällä monet käyttävät totuutta hyvin säästeliäästi...
käytäntöön Suomessakin! 30 vuotta kun paukuttaa elinkautista - niin eiköhän ala "liivin himo" hiipumaan.. Voi teitä lapsukaisia, kovaa pitää yrittää esittää, mutta tosi paikassa alkaa kuitenkin kakattamaan..
yleensäkin siitä että riistää toiselta hengen saisi napsahtaa automaattisesti elinkautinen!!! Eriasia on tietysti erilaiset tapaturmat esim. liikenneonnettomuudet.
kanssa! =)
No jaa. Jos henkilöllä on ennestään väkivaltarikoksia niin sitten elinkautinen.
Se voi olla vaikea hyväksyä, mutta tappaminen vain kuuluu ihmisluontoon. Ei siinä muu auta kuin toivoa ettei omille läheisille kävis mitenkään.
Eikä kaikki ole aina niin mustavalkoista.
Ihmisiä ei pidä tuomita heidän tekojensa vaan heidän motiiviensa perusteella.