Casablanca

Casablanca on leffa, jonka hienous perustuu minun mielestä elokuvan dialogiin ja henkilöhahmoihin. Nykysilmin elokuvan romanttinen juoni voi tuntua hieman köykäiseltä mutta se itse asiassa kannattelee leffan tarinaa, ja jos vähänkään on romanttinen ihminen, pystyy varmasti jollain tasolla samastumaan tähänkin puoleen. Elokuvassa eletty ajankohta näytetään hyvin monimutkaisena, joka sanelee henkilöiden sijainnin ja osaltaan vaikuttaa henkilöiden tekoihin.

Casablancaa pitäisi minun mielestä ajatella kokonaisuutena eikä vain ihmisinä jossain baarissa ja muutamana repliikkinä. Jos elokuvaa tarkastelee tarkemmin, niin jokainen henkilöhahmo istuu saumattomasti kokonaisuuteen. Elokuvassa ei ole yhtään turhaa kohtausta tai turhaa vuorosanaa, siinä ei ole mitään liikaa eikä liian vähän. Loppuratkaisun poikkeuksellisuus lopulta kruunaa kokonaisuuden.

Nykykatsojan silmin varmasti monikaan klassikoksi tituleerattu leffa ei tunnu yhtään miltään. Jos katsoo jotain ikivanhaa mykkäklassikkoa, jota pidetään yleisesti uraauurtavana ja uskomattomana merkkiteoksena, niin ei se varmastikaan niin paljoa hetkauta kuin joku Taru Sormusten Herrasta -tykitys. Lisäksi nykytarinat elokuvissa ovat jokseenkin kyynisiä. Esim. Casablancassa merkillepantavaa on, että elokuvan kaikki henkilöhahmot, jopa natsit, ovat tavallaan hyviä. Elokuvassa ei ole yhtään ns. pahaa tyyppiä, vaikka tarinassa vastarintaliike ja natsit ovat vastakkain välissään Rick (Humphrey Bogart). Jos sama tarina tehtäisiin tänä päivänä, niin natsit vähintäänkin olisivat brutaaleja sikoja ja Rick todennäköisesti ampuisi suurimman osan niistä jollain konetuliaseella.

Minun mielestä Casablanca on tämän päivän kylmään ja sisällöttömään elokuvamaailmaan verrattuna kuin mukillinen lämmintä kaakaota - eli siis jotain hyvää. Mutta ymmärrän kyllä, jos leffa ei aukea ihan kaikille samalla tavalla.

ihmeellisyys, joka nostaa sen minun listani kärkeen maailman parhaaksi elokuvaksi edelleen, perustuu lähinnä ajankohtaan. Elokuvahan on tehty toisen maailmansodan melskeen keskellä, jokainen varmaan tajuaa että Bogartin hahmo on Roosevelt, Claude Reinsin hahmo De Gaulle ja Strasser on tietenkin Hitler. Stalinkin taitaa tehdä töitä baaritiskin takana ja Victor Laszlo on käsittääkseni Churchill ellei sitten symbolisoi koko euroopan vastarintaliikettä. Useat elokuvan extroista olivat aitoja pakolaisia, joten Marseljeesi todellakin soi aidosti. Elokuva on mielestäni kestänyt aikaa todella hyvin lukuunottamatta hieman päälle liimattua romanssia. En ole koskaan ajatellut Casablancaa romanttisena elokuvana. Bogartin ja Bergmanin kemioista on monenlaista tietoa. Joidenkin kuvauksissa ne toimivat, joidenkin tietojen mukaan eivät lainkaan. Henk koht olisin näkevinäni että jälkimmäinen tieto olisi lähenpänä totuutta.

Anyway, usein olen kyseisen klassikkojen klassikon nähnyt ja aina sen loistava käsikirjoitus jaksaa viedä. Heres looking at you kid.

Loppu oli surullinen ja kaiken lisäksi leffassa ei ollut edes värejä!

Casablancaa kannattaa katsoa nykymaailman menoa silmällä pitäen. Silloin pakolaiset tulivat Euroopasta ja pyrkivät Amerikkaan, nyt he tulevat Afrikasta ja Lähi-Idästä ja pyrkivät Eurooppaan. Yhtäläisyyksiä on monia, ihmiset vain kulkevat toiseen suuntaan.
Rickin "Bar Américain" voisi vuonna 2017 olla nimeltään "Café Européen" ja omistaja olisi vaikkapa saksalainen (tai miksei suomalainenkin).

Casablanca on erittäin hyvä elokuva. Perustelut: ?... Kaikkihan on lopultakin kiinni tunteesta.

No, onhan siinä tämä juttu, että yhteisen hyvän eteen kannattaa uhrata oma henkilökohtainen onni. Ja että jos ihmiset rakastavat toisiaan, niin on toisarvoista saavatko he viettää aikaansa yhdessä. Tai jotain.