Casablanca

Rick's Amérícan Cafe

ylistettiin lehtiarvostelussa, sai 6 tähteä viidestä, itse en löytänyt rainasta mitään ihmeellistä, taisi arvostelija antaa pisteet vain koska muutkin kehuvat leffaa, näin on monen muunkin klassikon kohdalla

9

1034

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pianisti

      Casablanca on leffa, jonka hienous perustuu minun mielestä elokuvan dialogiin ja henkilöhahmoihin. Nykysilmin elokuvan romanttinen juoni voi tuntua hieman köykäiseltä mutta se itse asiassa kannattelee leffan tarinaa, ja jos vähänkään on romanttinen ihminen, pystyy varmasti jollain tasolla samastumaan tähänkin puoleen. Elokuvassa eletty ajankohta näytetään hyvin monimutkaisena, joka sanelee henkilöiden sijainnin ja osaltaan vaikuttaa henkilöiden tekoihin.

      Casablancaa pitäisi minun mielestä ajatella kokonaisuutena eikä vain ihmisinä jossain baarissa ja muutamana repliikkinä. Jos elokuvaa tarkastelee tarkemmin, niin jokainen henkilöhahmo istuu saumattomasti kokonaisuuteen. Elokuvassa ei ole yhtään turhaa kohtausta tai turhaa vuorosanaa, siinä ei ole mitään liikaa eikä liian vähän. Loppuratkaisun poikkeuksellisuus lopulta kruunaa kokonaisuuden.

      Nykykatsojan silmin varmasti monikaan klassikoksi tituleerattu leffa ei tunnu yhtään miltään. Jos katsoo jotain ikivanhaa mykkäklassikkoa, jota pidetään yleisesti uraauurtavana ja uskomattomana merkkiteoksena, niin ei se varmastikaan niin paljoa hetkauta kuin joku Taru Sormusten Herrasta -tykitys. Lisäksi nykytarinat elokuvissa ovat jokseenkin kyynisiä. Esim. Casablancassa merkillepantavaa on, että elokuvan kaikki henkilöhahmot, jopa natsit, ovat tavallaan hyviä. Elokuvassa ei ole yhtään ns. pahaa tyyppiä, vaikka tarinassa vastarintaliike ja natsit ovat vastakkain välissään Rick (Humphrey Bogart). Jos sama tarina tehtäisiin tänä päivänä, niin natsit vähintäänkin olisivat brutaaleja sikoja ja Rick todennäköisesti ampuisi suurimman osan niistä jollain konetuliaseella.

      Minun mielestä Casablanca on tämän päivän kylmään ja sisällöttömään elokuvamaailmaan verrattuna kuin mukillinen lämmintä kaakaota - eli siis jotain hyvää. Mutta ymmärrän kyllä, jos leffa ei aukea ihan kaikille samalla tavalla.

    • Max T W

      ihmeellisyys, joka nostaa sen minun listani kärkeen maailman parhaaksi elokuvaksi edelleen, perustuu lähinnä ajankohtaan. Elokuvahan on tehty toisen maailmansodan melskeen keskellä, jokainen varmaan tajuaa että Bogartin hahmo on Roosevelt, Claude Reinsin hahmo De Gaulle ja Strasser on tietenkin Hitler. Stalinkin taitaa tehdä töitä baaritiskin takana ja Victor Laszlo on käsittääkseni Churchill ellei sitten symbolisoi koko euroopan vastarintaliikettä. Useat elokuvan extroista olivat aitoja pakolaisia, joten Marseljeesi todellakin soi aidosti. Elokuva on mielestäni kestänyt aikaa todella hyvin lukuunottamatta hieman päälle liimattua romanssia. En ole koskaan ajatellut Casablancaa romanttisena elokuvana. Bogartin ja Bergmanin kemioista on monenlaista tietoa. Joidenkin kuvauksissa ne toimivat, joidenkin tietojen mukaan eivät lainkaan. Henk koht olisin näkevinäni että jälkimmäinen tieto olisi lähenpänä totuutta.

      Anyway, usein olen kyseisen klassikkojen klassikon nähnyt ja aina sen loistava käsikirjoitus jaksaa viedä. Heres looking at you kid.

      • what the f....

        hyvä vitsi.että Roosevelt ja Hitler.Joo kaikki varmaan on tulleetkin ajatelleeksi tuota..?


      • Max T W
        what the f.... kirjoitti:

        hyvä vitsi.että Roosevelt ja Hitler.Joo kaikki varmaan on tulleetkin ajatelleeksi tuota..?

        Itse asiassa se on ikivanha juttu, mutta ei sitä tietenkään ajattele kuin ajattelemaan kykenevät.


    • kotiarvostelija

      Loppu oli surullinen ja kaiken lisäksi leffassa ei ollut edes värejä!

      • Max T W

        "Loppu oli surullinen "

        Elokuva joka loppuu lauseeseen " Looks like this is a beginning of a beautifull friendship"...?


    • ImanH

      Casablancaa kannattaa katsoa nykymaailman menoa silmällä pitäen. Silloin pakolaiset tulivat Euroopasta ja pyrkivät Amerikkaan, nyt he tulevat Afrikasta ja Lähi-Idästä ja pyrkivät Eurooppaan. Yhtäläisyyksiä on monia, ihmiset vain kulkevat toiseen suuntaan.
      Rickin "Bar Américain" voisi vuonna 2017 olla nimeltään "Café Européen" ja omistaja olisi vaikkapa saksalainen (tai miksei suomalainenkin).

    • Trimmattu_Bulldoggi

      Casablanca on erittäin hyvä elokuva. Perustelut: ?... Kaikkihan on lopultakin kiinni tunteesta.

    • opikjhgff

      No, onhan siinä tämä juttu, että yhteisen hyvän eteen kannattaa uhrata oma henkilökohtainen onni. Ja että jos ihmiset rakastavat toisiaan, niin on toisarvoista saavatko he viettää aikaansa yhdessä. Tai jotain.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      162
      2701
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      56
      1149
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      160
      947
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      56
      863
    5. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      799
    6. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      83
      787
    7. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      173
      760
    8. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      176
      707
    9. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      191
      660
    10. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      657
    11. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      656
    12. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      6
      654
    13. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      646
    14. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      55
      598
    15. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      588
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      123
      555
    17. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      539
    18. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      538
    19. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      517
    20. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      508
    Aihe