Ne faktat - Nurmo ja Seinäjoki
Juhani Kukkasela, Nurmon Kokoomus, 18.8.2005
Nurmolaiset ovat jo pitkään saaneet olla melkoisen ja monipuolisen vyörytyksen alla, kun Nurmoa ollaan lähes väkipakolla liittämässä Seinäjokeen. Ilkka-lehden otsikot kerta toisensa jälkeen pyrkii tietoisesti esittämään kuntaliitoksen tärkeyttä. Seinäjokelaisten kannalta tämä on täysin ymmärrettävää. Mutta Nurmossa on myös suuri joukko kuntalaisia, jotka syystäkin epäilevät kuntaliitoksen välttämättömyyttä nykytilanteessa. Olen kuntayhteistyön kannattaja, en kuntaliitoksen.
Mutta mitä tähän nykyiseen kesto-otsikkoon, ja sen ympärillä vellovaan keskusteluun tulee, on mielenkiintoista kuunnella, mitä aiheesta tuumaavat itse ne todelliset asianosaiset, eli ne kuntalaiset Nurmossa, jotka suhtautuvat kuntaliitokseen epäillen.
Henkilökohtaisesti olen käynyt nykyfaktojen valossa kiinnostavaa ja monipuolista keskustelua valtuutettuna, kuntalaisten kanssa - Nurmossa.
Keskusteluissa on rakentavalla tavalla tullut esiin selkeiden faktojen puuttuminen vallitsevassa kuntapalvelu tilanteessa. Muun muassa Nurmolaisten huoli on ymmärrettävää, koska terveysyhtymän purkaminen aloitettiin sellaisella vauhdilla, ettei siinä paljon naapurien murheita ehditty pohtimaan. Tähänkin tapahtumaan kulissien takaa on varmaan löydettävissä omat kasvot.
Niin omana, kuin kuntalaistenkin mielipiteenä esitän tähän keskusteluun rakentavaa yhteistyötä, niin kuntapalvelujen tuottamisen kuin investointienkin suhteen. On vähintäänkin korrektia kuntalaisille osoittaa faktaperustein - yhteistyön kautta, että nykyisten toimintojen lisäksi, yhdessä tuottaen ja investoiden saadaan mahdollistettua kuntalaisille laadukkaat ja edulliset palvelut. Mikäli ne todella tulee siis kuntalaiselle, veronmaksajalle sekä edulliseksi, että laadullisesti tarkoituksenmukaisena palveluna.
Ainostaan tällä formaatilla toimien osoitamme, luottamusmiehinä ja - naisina todellista ja uskottavaa politiikkaa kuntalaisten verorahoilla.
Luottamus pitää aina ansaita. Jos politiikka kaipaa tällä hetkellä uskottavuutta niin valtakunnallisella tasolla, kaivataan sitä myös tekojen kautta kunnallisellakin tasolla. Kuntalaiset kaipaa erityisesti tässä ajassa uskottavuuden lisäämistä. Edellä esitetty onnistuu ainoastaan tekemällä faktaperusteisia ratkaisuja, jotka mahdollisesti voidaan osittaa kuntalaisille sekä edullisina, että onnistuneina palveluina.
Konkreettisia toimia siis kuntalaiset kaipaa. Liikkeelle lähtö voisi tapahtua, jo nykyisten palvelujen lisäksi siitä, että omakustanteiset palvelut tuotettaisiin yhdessä.
Valtiovallan osittamista porkkanarahoista on käsitykseni se, että ne nykyisellään Seinäjoen ja Nurmon ottelussa valuisivat palvelutasojen hilaamiseen samalle tasolle.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.