Yllättäen yh:ksi?!

Itse olen tässä muutaman kerran jo kokenut miesten pelkoa ja epäkypsyyttä ja siksipä olenkin nyt kolmen lapsen yh.Neljättä odotan ja tämän isi lähti kälppimään,kun kuuli raskaudesta.Siinäkin oli semmosta ailahtelua puolelta toiselle.Ensin oli sitä mieltä,että ei lasta,sitten,että no,mikä jottei,sitten jätti mut kuitenkin-halusi kuulemma olla yksin.Sitten halusikin vielä miettiä ja miettikin kuukauden verran,jonka jälkeen jätti yhteydenpidon minuun täysin ja itse tein sitten ratkaisun hänen puolestaan ja lopetin koko homman.Tässä tapauksessa olin sitä mieltä,että joku raja se on miettimisaikaankin vedettävä,varsinkin,kun miehestä ei kuulunu enään mitään,vaikka kuinka yritin.

Yksinolo on tietenkin pelottava ajatus,mutta uskon,että pärjäät hienosti.Minä ainakin olen pärjännyt.Nyt minulla on vain vaikeus enää alottaa suhdetta kenenkään kanssa,kun olen niin omiin kaavoihini kangistunut ja tottunut yksinoloon.Tuossa kun olisi yksi ystävä,joka kovasti haluisi alkaa ajan kanssa rakentelemaan jotain suhdetta mun kanssa.Ottaisi minut,lapseni ja kasvavan mahani.

Mutta sä itse tunnet miehesi parhaiten ja miten on parasta edetä eteenpäin.Olla painostamatta,on loistava ajatus.Voipi olla,että hänellä on vain pieni pelkotila tulevaisuudesta.Mies kuitenkin näkee ja kokee vauvan tulon eri tavalla,kun nainen.

Toivon sydämeni pohjasta,että hän aikaa myöten tulee toisiin ajatuksiin.Tuskin hänen tunteensa sinua kohtaan on muuuttunut.Tämä tilanne vain sekoittaa hänen päätään paljon.Puhukaa ja puhukaa,jos hän vain on halukas puhumaan.Se auttaa paljon.

Voimia sinulle.Nämä ovat ikäviä juttuja,mutta tämmöinenkin on ihan normaali tapa reagoida uuteen tilanteeseen.Kertoile joskus,miten kävi.

Ensinnäkin haluan sanoa että olen surullinen puolestasi ja kamalaa jos suhde loppuu raskausaikana...mutta valitettavasti sitä tapahtuu.
Eihän ole varmaa mihin päätökseen miehesi tulee, mutta ikävää että sitä alkaa miettimään silloin kun lapsi on jo tulossa.
En tiedä onko miehille yleistä ns. "raskauspaniikki" tai onko sitä olemassakaan, mutta olen sillä yrittänyt selittää sitä mitä minulle tapahtui noin kuukausi sitten. Meillä vauva oli haluttu, mutta vähän jälkeen ensimmäisen ultran minun miesystävä ilmoitti minulle, että on parempi muuttaa erilleen..hä??? En saanut mitään muuta selitystä kuin että, rakastan sinua, mutta ei tämä onnistu..just...
Eli et voi tietää mistä miehesi epäröinti johtuu ellei hän itse sitä kerro..toivottavasti on viisaampi kuin minun mies josta ei ole lähdön jälkeen kuulunut mitään..
Olen kuitenkin onnellinen vauvasta ja me ei voida sille mitään jos joku ei halua sitä onnea meidän kanssa kokea. Ketään ei voi pakottaa suhteeseen. Tuntuu että nykyään on niin helppoa paeta vastuusta..en osaa neuvoa sinua paremmin, mutta jos teillä keskustelu onnistuu niin kävi miten kävi selvittäkää asiat perin pohjin.
Toivon ettei sinulle käy niinkuin minulle, mutta jos käy niin pärjäät varmasti yksinhuoltajanakin!

meilla oli shokki ensimmainen vauvaplussa noin 5 vuotta sitten, vaikkaolimme jattaneet ehkaisyn pois.. Mies oli ihan kauhuissaan ja aluski syytti, etta olen atrkoituksella tehnyt itseni raskaaksi.. Arvaa, olemmeko tata nauraneet jalkeen pain.
me emme olleet silloin naimisissa ja han luuli, etta lpsen hankintaan menee pidempaan, mutta tarttasikin heti ja han meni ihan sekaisin. Oli jattamassa minut ja muuta.
Nyt han on mita parhain isa ja aviomies. Rakastaa 5 v tytartaan enemman kuin mitaan ja olemme pian saamassa seuraa hanelle ;-)
Siihen totuttelemiseen meni aikaa noin 4 viikkoa, jona aikana mina itkin salaa ja emme puhuneet kok asiasta mitaan. han oli etainen ja olin varma, etta jaan yksin. Mutta, mutta, kumma kylla, aijan kanssa han suorastaan ihastui ajatukseen!!
Nain kavi myos yhdella ystavallani. Hanen miesystavansa jopa muutti muutamaksi viikoksi pois.
neuvo: ala ahdista tai painosta, vaan elat normaalisti arkeasi ja ei auta muuta kuin odottaa..

En osaa vastata, mistä miehesi epävarmuus johtuu. Ehkä yllätyksestä, mutta tulet pärjäämään varmasti yksinkin jos niin käy.

Kun minun esikoiseni oli ihan pieni vauva, mieheni myös sanoi, ettei ehkä rakastakaan minua, ettei ole enää varma mistään, ettei ehkä halunnutkaan tällaista elämää. Onneksi se meni aika nopeasti ohi, ja mies pyysi anteeksi puheitaan.
Se oli ilmeisesti jotain "kasvukipuilua" isäksi, kun koko maailma oli myllertynyt.
Nyt esikoinen on jo 11v. ja kolmatta lasta odotellaan.
Voi olla, että sinunkin miehesi saa vielä ajatuksensa järjestykseen ja haluaa sekä sinut, että lapsen.
Anna miehelle aikaa, vaikka sydän itkeekin.

Mun mielestäni sun pitää sanoa miehelle että nyt on päätettävä, ja jos ei ni sit ei- sä osaat hoitaa homman yksinkin. Ja löydät kuule paremmankin miehen itsellesi.
Piste.