Olen monesti ihmetellyt elokuvissa kuvanlaatua yleensä. Jo 30-luvulla on tehty värielokuvia, joiden kuvanlaatu on tosi hyvä (on toki ihan huonojakin). Toisaalta 60 ja vielä 70-luvultakin on ohjelmia joiden kuvanlaatu on heikko ja kaiken lisäksi mustavalkoinen.
Tuli mieleen esim. "The Adventures of Robin Hood"
Elokuvan ohjasi muistaakseni Michael Curtiz jo vuonna -38. Kuvanlaatu on tosi hyvä.
Eva Braunin "kotivideoita" olen nähnyt 30-luvulta
ja näissä myös hyvä kuva. Jotain muutakin hyvänlaatuista yksityistä materiaalia on joskus tullut vastaan. En tiedä koska on tehty ensimmäiset värielokuvat, mutta vuosisadan alustakin on hyvänlaatuista mustavalkokuvaa. Selittyykö tämä sitte hinnalla, vaikka sekin kyllä ihmetyttää kun kerran on olemassa yksityistä materiaalia ja luulis että silloin hinta olisi ratkaiseva tekiä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.