Pääomat virtaavat Suomesta huumaavalla vauhdilla
lähinnä ylikansallisten yritysten toimesta.
Amerikoissa pullomahaiset osakkeenomistajat röyhivät viskin ja
häränpihvien katkuisia röyhyjään suomalaisten duunarien
kustannuksella.
Amerikaano-osakkeenomistajat katsovat
seisovin silmin ja rasvoittunein maksoin jossain
Bahamasaarilla raskaansarjan kehäraakkien nyrkkeilyä,
koska ottelulupaa ei enää heltiä kehän sankareille Yhdysvaltain
puolelta.
Osakkeenomistajille puolestaan heltiää
osinkoja runsain mitoin suomalaisten haudan partaalla
keikkuvien asbestiköhää potevien rääsyläis-raakkien
toimesta.
Ainoa keinomme pääomien ulosvirtauksen torjumiseksi
on merkittävien palkankorotusten vaatiminen seuraavalla
tupo/liittokierroksella.
Parin kolmen euron palkankorotukset/tunti eivät vielä syö kilpailukykyämme
vaan päinvastoin tuottavuus paranee työmotivaation lisääntyessä.
Mikäli Ihalainen ja kumppanit taas vetoavat maltillisuuteen
työpaikkojen säilyttämiseksi niin siihen virteen
ei usko enää Saimaan sällikään norpista puhumattakaan.
Suomessa ei ole tapahtunut muuta kuin hävinnyt työpaikkoja
intomielisen maltillisuuden myötä. Nyt on aika kääntää
linjaa ja kommunistisin voimin (SKP) pitää vaatia
työnantajilta muutakin kuin pakkolomia ja lopputilejä.
Minne ihmeeseen on unohdettu työtaistelutoimenpide
nimeltä lakko? Viidakon lakien särkeminen ei Tartzan
huutoja kaipaa vaan laajamittaista liikehdintää ja lakkoilua.
Muistettakoon äskeinen mielenosoitusten ja lakkojen
vyöry Ranskassa, joilla opiskelijat ja työväestö torjuivat
maan hallituksen kaavailemat heikennykset.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Nyt täällä puhutaan oikeista asioista!
Käytä päätäsi pääoman muodostamiseen Punikki.
Ei ole sinultakaan kielletty rahantekeminen,tee rahaa ja nauti vaikka härkää,ei se ole missään kunnollisessa maassa kiellettyä.Arvo Aaltokin sen ymmärsi,teki rahaa kommunistien kustannuksella,osti datsan Portugalista ja täällähän me poijjaat hyvin voidaan.Sikari ei meinaa oikein palaa kun on niin kosteeta.
Raha ei ole rupla,eikä kaali haise.Senjoritat puhuvat epsanjaa,kitara soi ja sillätavalla myö eletään.
puhuta espanjaa, vaan portugalia. Toiseksi, kyllä toki rahaa saa tehdä, kunhan sen hankkii omalla työllään eikä toisten työllä. Ei omistaminen ole mitään työtä, mutta esim. siivooja tekee TYÖTÄ. Ei sinun kusipääoikkariumpiluukalloon tietenkään näin yksinkertainen asia mahdu. Ja mitä Arvo Aaltoon tulee, hän ei koskaan ollut muuta kuin omaan napaansa tuijottava puoluejyrä, ei mikään kommunisti.
niinkait se oli
keskiajalla kirkko selitti, että taivaankansi ulottuu iberiasta kyyttialle ja tähdet taivaan kannessa ovat aukkoja josta paratiisin valot loistavat tänne maan päälle
näin poijaat tämä on.
iberia on espanjan niemimaa
kyyttia on venäjä
komut kait kuvittelevat ja ihmettevät missä se paratiisi on
"Ei omistaminen ole mitään työtä"
Jaa eipä kai, mutta työllä lähes aina toteutettua. Toiset laittavat työnsä tuotokset hukkaan. Kun toiset sijoittavat sen, näin luoden lisää työmahdollisuuksia niille jotka eivät älyä laittaa rahaa sivuun.
Jos omistaminen ei ole työtä, niin eipä ole kyllä työtäkään ilman omistamista.
Ainut asia mikä sulla ei lakkoa on sun mahas joka on täytetty puolivalmiilla kiljulla ja siitähän seuraa helvetinmoinen veriripuli ja paskatauti et MUHAAAAA PRUHAAAAAAA vitun kommari
Kolmekymppiä parantaa motivaatiota paljon enemmän.
Sairaanhoitajille vähintään neljäkymppiä!
Kuinkahan suu pannaan kun palkankorotukset pantai-
siin kunnallisveroon.
Alkaisi kauhea poru.
90 luvun laman jälkeen Suomeen tuli pääomia.
Ei niitä pelkästään mene.
Kyllä kansa on juuri niin tyhmää kuin miltä
täällä vasurinurkassa näyttää.
Luulee että jää tuhannet miljardit keskenään
jaettavaksi kun pannaan rajat kiinni!
Jaettavaksi jää menneen kesän pudonneet koivun
lehdet, ei muuta.
Eikä sen jälkeenkään.
Eläköön Soinismi ja kommunismi.
Molemmat yksinkertaisten hölmöjen hengen kohotuk-
seksi keksittyjä selkokielioppeja. joista haluk-
kaan kuulijan yksinkertaisuuden vuoksi on pitänyt
tehdä yksinkertaisia.
Liian.